tiistaina, lokakuuta 31, 2006

Neljän viljan sämpylät

Tuoreet sämpylät maistuvat aina! Tällä kertaa tällaisia:


NELJÄN VILJAN SÄMPYLÄT (15-20 kpl)

5 dl vettä
vajaa paketillinen hiivaa (n. 35-40g)
1/2-1 tl suolaa
2 tl hunajaa tai siirappia
4 1/2 dl neljän viljan puurohiutaleita
8-9 dl vehnäjauhoja
1 rkl öljyä

Mittaa kädenlämpöiseen veteen suola ja hunaja tai siirappi. Liuota joukkoon myös tuore hiiva. Lisää hiutaleet ja vähitellen vehnäjauhot. Jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa sekoita joukkoon myös öljy. Alusta taikina hyvin ja laita lämpimään, vedottomaan paikkaan kohoamaan kaksinkertaiseksi. Tähän menee puolisen tuntia. Nujerra kohonneesta taikinasta ilmakuplat ja muotoile taikinasta kostutetuin käsin sämpylöitä suoraan paperoidulle leivinpellille. Kohota sämpylöitä vielä 10-15 minuuttia. Paista kohonneita sämpylöitä 225c 15-20 minuuttia.

sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006

Täytetyt jauheliharullat

Tänäänkin harrastin hiukan viimeaikoja kokeilevampaa keittiötä. Poikaystävä toivoi lihapullia (kuten aina, heh) ja halusin niihin vähän vaihtelua. Ajattelin tehdä jauhelihasta jotakin täytettyä ja päädyin kepakoiden tyyppisiin rulliin, koska ne kypsyvät nopeasti. Kaupasta mukaan tarttuivat pienen pyöriskelyn jälkeen tuoreet tomaatit, punasipuli ja cheddarjuusto. Cheddar olikin erityisen hyvää, sillä se teki rullista meheviä sulaessaan kuumassa uunissa pehmeäksi ja kastikemaiseksi. Voisin sanoa cheddarin tuovan jopa ehkä amerikkalaishäivähdystä, jonka tietenkin kruunaisivat rullien kanssa nautitut ranskalaiset - itse tehdyt tahi valmiit pakasteet. Tässä kuitenkin "suomalaisittain" ruisriisin keralla.


TÄYTETYT JAUHELIHARULLAT

400 g jauhelihaa
1 muna
2 rkl korppujauhetta
1 rkl venhäjauhoja
1 keltasipuli
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl pippuriskeoitusta
1 rkl sinappia
2 rkl ketsuppia
2 tl balsamiviinietikkaa
mustapippuria
suolaa maun mukaan

Täyte:
kolmannes pienestä paprikasta
1 tomaatti
puolikas punasipuli
4 1/2 viipaletta cheddarjuustoa (yksittäispakattua, yhteensä n. 120 g)
vajaa 1 tl yrttisekoitusta
muutama rouhaisu suolaa ja mustapippuria

Kuutioi täytteen kasvikset pieniksi kuutioiksi, kuullota niitä hetki pannulla öljyssä ja mausta. Laita täyte jäähtymään. Kuullota hienoksi kuutioidut keltasipuli ja valkosipuli pannulla öljyssä. Sekoita jauhelihataikinan aineet keskenään ja lisää joukkoon jäähtyneet kelta- ja valkosipulit. Painele alustan päällä jauhelihataikinasta ohuehko, noin sentin paksuinen levy ja jaa se veitsellä tai pizzaleikkurilla yhdeksään osaan. Aseta jokaisen neliön toiselle sivulle puolikas viipale cheddarjuustoa ja sen päälle 2-3 teelusikallista vihanneksia. Rullaa neliöt täytereunasta päin aloittaen ja nipistä päät huolellisesti kiinni. Nosta valmiit rullat paperoidulle leivinpellille ja paista niitä 200c n 15-20 min.

lauantaina, lokakuuta 28, 2006

Kanaa hunajaisessa fraiche-chilikastikkeessa

Nyt kyllä lunastin lupaukseni uudesta makuelämyksestä ja yllätin jopa itseni! Näin hyvää kanakastiketta en ole vielä koskaan tehnyt itse tai sen paremmin reseptinkään avulla. Halusin kokeilla lahjaksi saamaani chili-valkosipulikastiketta ja kehittelin tälläisen reseptin sen ideoimana. Chili-valkosipulikastike on ilmeisesti itämaisen ruuan kaupasta ostettua, ainakin etiketin perusteella. Tuoteselosteen mukaan kastike sisältää: chiliä, valkosipulia, etikkahappoa, vettä, suolaa ja aromia. Uskon, että sitä tai vastaavaa löytyy melko helposti, ehkä jopa hyvin varustelluista marketeista. Kastike ei ole hirvittävän tulista, josta pullon isohko kokokin kielii (375ml). Tämä ei siis ole mitään tabascon tapaista, "muutama tippa riittää"- tyyppistä kastiketta. Makulehdestä löysin myös makumaailman sopivan marinadiohjeen ja lopputulos oli kyllä mahtava. Pakko kehua, kun tämä oli omasta mielestäni niin herkullista! Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka tykkäävät hiukan makeista ja tulisista kastikkeista. Tulisuutta ja makeutta voi toki helposti säädellä hunajan ja chilikastikkeiden määriä muuttelemalla. Itse tein isommilla määrillä ja poikaystävästäni tämä oli ehkä aavistuksen liian tulista, mutta minusta sopivaa. Kannattaa muistaa, että kastikkeen kiehuessa pannulla maut vielä tiivistyvät.



KANAA HUNAJAISESSA FRAICHE-CHILIKASTIKKEESSA

3-4 marinoimatonta kanan rintafileetä

Marinadi:
3 rkl hunajaa
3 rkl sweet-chilikastiketta
1 rkl tomaattipyreetä
1 valkoipulinkynsi
1/2 tl suolaa
1 rkl öljyä

Kastike:
2 dl (kevyt) fraichea tai ranskankermaa
2-3 rkl chili-valkosipulikastiketta (omani merkki: Yeo's)
1 rkl sweet-chilikastiketta
1 tl broilermaustetta (tai 1/2 tl paprikajauhetta ja 1/2 tl currya)
1/2 tl kurkumaa
1/2-1 tl hunajaa
mustapippuria muutama rouhaisu
suolaa maun mukaan (1/2-1 tl)

Sekoita marinadin ainekset, kaada ne kanafileiden joukkoon ja pyörittele kanat hyvin marinadissa, jotta ne maustuvat joka puolelta. Laita kanat viileään maustumaan marinadeineen vähintään tunnin ajaksi.
Nosta kanat huoneenlämpöö noin 20 min ennen valmistamista, jotta liha ehtii hiukan lämmetä. Tällöin liha ei saa "shokkia" kuumalla pannulla ja lihasnesteet pysyvät kanan sisällä, jolloin liha pysyy mehevänä. Sekoita fraiche-chilikastikkeen ainekset keskenään ja anna sen vetäytyä viileässä sen aikaa kun kanat lämpiävät.
Nosta kanat marinadista (marinadia ei tarvitse sen kummemmin valutella tai pyyhkiä pois). Paista kanoihin ensin öljytilkassa, melko kovalla lämmöllä kaunis ruskea pinta. Säädä sitten lämpö pienemmälle, kaada pannulle fraiche-chilikastike ja anna kanojen kypsyä kannen alla miedolla lämmöllä kypsiksi noin 20 min. Jos haluat kastikkeestaa paksumpaa, voit saostaa sen lopuksi perunajauho- tai maissisuuruksella. (Osaneste suurustus tehdään sekoittamalla kylmään vesitilkkaseen jauho, tässä reilu teelusikallinen, ja kaatamalla suurus ohuena nauhana kastikkeeseen koko ajan samalla sekoittaen. Keitä lisäkkeeksi basmati- tai jasminriisiä.

Vinkkinä: Jos et ehdi odottaa kanan marinoitumista tai muuten halua nähdä lisävaivaa, voit tehdä tämän myös valmiiksi hunaja-marinoiduista kanan rintafileistä. Se saattaa hiukan vaikuttaa myös kastikkeen makuun, koska marinadia sekoittuu paistettaessa kastikkeeseen. Lopputulos lienee kuitenkin joka tapauksessa herkullinen.

(P.S Kuvien laatu ei ole valitettavasti vielä muuttunut paremmaksi...)
(P.P.S Tein vielä pieniä muutoksia, kun tuli unohdettua muutamia juttuja yöllä silmät ristissä kirjoittaessani )

torstaina, lokakuuta 26, 2006

Ruokaohjeiden tasosta

Voi sentään! Kyllä harmittaa, kun on viimeaikoina päässyt ruuan kanssa plärääminen lähes lopahtamaan. Viimeisimmistä resepteistä ei ole kovasti herunut luovuuspisteitä tai uusia makuelämyksiä. En ole kokeillut yhtäkään niistä ihanista resepteistä, joita olen vuosien (kyllä nimenomaan vuosien!) aikana arkostoihini haalinut. Opiskelu tuntuu vievän yllättävän kovasti aikaa myös viikonlopuista. Vaikka kokkamiselle olisikin silloin enemmän aikaa, sekin vähä meinaa mennä akkuja laitaillessa ja vähän opiskellessakin. Nyt siis lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta jälleen hiukan luovempaan ja innostavampaan kokkailuun, josko joku muukin saisi siitä sitten ideoita irti. Valokuvaukseen pitäisi kai pyytää pikaista intensiivikurssia poikaystävältä, kun hän on siinä hommassa kokeneempi ja lahjakkaampi puolisko. Tähän mennessä ottamani ovat vähän mitä ovat... Katsotaan mitä tapahtuu tulevana viikonloppuna. Sen voin ainakin luvata, että tarkoitusperäni ovat mitä parhaimmat ja yritteliäimmät. Palaillaan siis taas uusien, toivottavasti kiintoisien reseptien merkeissä ja mieluusti kauniiden kuvien kera!!

Katkarapu-kirjolohipasta

Tällä kertaa tein sunnutairuuaksi mehevää pastaa kirjolohisuikaleista, säilykekatkaravuista sekä kauramakaronista. Kyllä maistuikin erinomaisen hyvältä! Ja tämä kuuluu jälleen kategoriaan helpot ja nopeat. Valmistelut mukaan lukien ruuan matka kestää keittiöstä pöytään vain parikymmentä minuuttia.



KATKARAPU-KIRJOLOHIPASTA

250 g lohisuikaleita hunajamarinadissa
250 g pakaste- tai säilykekatkarapuja
3 1/2-4 dl kaurapastaa
2 dl kevyt kermaa
1 kalaliemikuutio
2 valkosipulinkynttä
ripaus sitruunapippuria
2 tl öljyä paistamiseen

Laita pasta kiehumaan kalaliemikuutiolla maustettuun veteen, mutta otta pala liemikuutiota talteen (n 1/5) kastikkeen maustamista varten. Keitä pasta lähes kypsäksi (n. 8 min.). Murskaa valkosipulit ja paista pannulla niitä kuumennetussa öljyssä, kunnes murska saa vähän väriä. Lisää lohisuikaleet ja paista kypsiksi. Lisää joukkoon valutetut, huoneenlämpöiset katkaravut, sitruunapippuri, ruokakerma ja pasta. Murustele joukkoon vielä kalaliemikuution palanen ja sekoita. Hauduttele pastaa vielä muutama minuutti (ei juuri kauempaa, etteivät katkat sitkisty).

perjantaina, lokakuuta 20, 2006

Mehevä omenakakku

Tämä on itse kehittelemäni resepti. Piti päästä eroon ylimääräisistä omenoista ja ajattelin tehdä omenapiirakan. En kuitenkaan halunnut tehdä perinteistä pohja+omenalohkot- versiota. Ajattelin sitten kokeilla upottaa hedelmät pohjaan, jolloin koko kakku mehevöittyisi mehukkaista omenoista. Ja niin omaksi yllätyksekseni myös kävi - lopputulos oli odotettua parempi. Poikaystäväkin sanoi, että tämä oli tosi hyvää=). Vaatimatonta ulkonäköä tarvinnee tosin ehkä kahvipöytää varten kohentaa esimerkiksi tomusokerilla.

TUULENTUVAN OMENAKAKKU

150 g margariinia
1 1/2 dl sokeria
1/2 siirappia
2 1/2-3 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
3 dl karkeaa omenaraastetta (noin 2 keskikokoista omenaa)
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 dl omenamehua tai maitoa

Vaahdota keskenään rasva ja sokeri. Sekoita joukkoon siirappi, mausteet ja kananmunat hyvin vatkaten. Lisää seokseen vuorotellen omenaraaste ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe sekä lopuksi mehu tai maito. Levitä taikina tasaisesti voideltuun ja korppujauhotettuun piirakkavuokaan (halkaisija 24cm) ja paista sitä uunin alatasolla 175c 40-45 min. Tarjoa haaleana vaniljakastikkeen.

KOTITEKOINEN VANILJAKASTIKE

2 dl kevytkermaa/maitoa (kuohukermaa+maitoa)
3 keltuaista
1/2 tl perunajauhoja
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria (vaniljatanko)

Sekoita ainekset kattilassa ja kuumenna seosta koko ajan hämmentäen, kunnes se sakenee. Älä keitä. Anna kastikkeen jäähtyä.
Hienompaan versioon voit käyttää puolet kuohukermaa ja puolet maitoa sekä korvata vaniljasokerin vaniljatangolla. Valmista kastike silloin muuten samoin, mutta älä laita kastikkeeseen perunajauhoja. Poista vaniljatanko kastikkeen jäähdyttyä.

Värikäs kinkkupasta

Viime viikonloppuna tein tälläistä värikästä ja maukasta kinkkupastaa savukinkkusuikaleista. Tuli yllättävän hyvää näinkin yksinkertaisista aineksista. Sarjassamme nopeat ja helpot reseptit:


VÄRIKÄS KINKKUPASTA

200 g savukinkkua suikaleina
200 g tricolori pastaa (raakapaino)
2 pientä sipulia
2 isohkoa valkosipulinkynttä
(1 prk ananasmurskaa)
2 dl ruokakermaa
1 1/2 rkl sinappia
1 tl kurkumaa
1/4 kanaliemikuutiota (kastikkeeseen)
rouhaisu mustapippuria

Keitä pasta liemikuutiolla maustetussa vedessä lähes kypsäksi (n. 8-9 min pastasta riippuen). Leikkaa sipuli puolirenkaiksi ja purista valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita hetki ja
lisää joukkoon valutettu ananas, kinkku ja pasta. Kaada joukkoon ruokakerma, mausteet ja murusteltu liemikuution pala. Halutessasi voit lorauttaa mukaan myös ananaksen mehua tai toisaalta jättää ananaksen kokonaan pois, jollet siitä välitä. Sekoita ja anna pastan muhia viitisen minuuttia miedolla lämmöllä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa/sinappia. Tarjoile raikkaan salaatin kera.

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Pikaista pizzaa

Tein toissa viikonloppuna myös pitkästä aikaa pizzaa. Huomasin, että monessakin blogissa sitä oli viimeaikoina kokeiltu ja pohjan aineksista ja tekotavasta ollut kovastikin keskustelua. Nyt hieman häpeissäni esittelen tämän hyvin epäitalialaisen ja antisofistikoituneen versioni. Varsinkin kun tämä erehtyi olemaan uunissa hiukan liian pitkään. Hyvältä tämä kumminkin maistui, mikä lienee olennaisinta!


PIZZA

Pohja:
2 1/2 dl vettä
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
3 rkl öljyä
n. 4 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja

Kastike:
1 prk tomaattipyreetä
1 valkosipulinkynsi
1 rkl ketsuppia
1 tl balsamiviinietikkaa
(2 tl yrttisekoitusta)

Päälle (tässä versiossa):
n. 150 g kinkkua
1 prk valutteua tonnikalaa
2 pientä tuoretta tomaattia kuutioina, siemenet poistettuna
1 keskikokoinen sipuli puolirenkaina
1 prk valutettua ananasta

Lisäksi:
juustoa oman maun mukaan

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola ja osa jauhoista. Lisää loput jauhot vähitellen ja hyvin alusten. Anna taikinan kohota ja levätä lämpimässä noin vartin verran. Nujerra kohonneesta taikinasta ilmakuplat ja kauli se ohueksi uuninpannun kokoiseksi levyksi leivinpaperin päällä. Levitä pohjan päälle keskenään sekoitetut tomaattikastikkeen ainekset ja sen päälle täytteet sekä juusto. Esikuumenna uunipannu kuumassa uunissa ja nosta pizza sen päälle. Paista pizzaa 250c uunissa noin 15 minuuttia.

Kanelikierteitä ja voisilmäpullia

Onpas ehtinyt vierähtää aikaa viimeisimmästä päivityksestä! Olen kyllä puuhaillut keittiön puolella, mutta ainoastaan viikonloppuisin ja silloinkin on ollut paljon muuta puuhaa lisäksi. Olen ehtinyt vain räpsytellä ohessa muutaman kuvan. Viikolla on niin kiirusta koulujuttujen kanssa, ettei paljon meinaa muuta ehtiä. Näitä pullia tein pari viikkoa sitten ja oikein ison satsin, kun ne tahtovat tehdä meillä kauppansa liiankin nopsasti =). Pullataikinaohjeita on varmasti monia, mutta ne ovat hyvin samankaltaisia - vain sokerin, jauhojen ja rasvan määrä hiukan vaihtelee. Itse leivoin pullataikinan 'Hyvä kokki' kirjan ohjeella, lisäsin tosin hiukan vehnäleseitä antamaan rakennetta, makua ja kuituja. Täytteet sovelsin itse, hyvin perinteiseen tyyliin. Tämän näköisiä niistä tuli.


PULLATAIKINA

5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 dl sokeria
1-1 1/2 tl suolaa
1 muna
1 rkl kardemummaa
(1 dl vehnäleseitä)
13-15 dl vehnäjauhoja
150 g margariinia

Voiteluun:
munaa

Kanelikierteiden täytteeksi:
n. 50 g margariinia
n. 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
n. 1 rkl kanelia

Voisilmäpulliin:
margariinia ja sokeria

Liuota tuorehiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola ja sokeri. Vispilöi joukkoon muna, kardemumma (vehnäleseet) ja osa jauhoista. Lisää loput jauhot vähitellen sekä loppuvaiheessa pehmeä rasva. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi eli kunnes se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Anna taikinan kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi (mikro toimii tässä loistavasti, kunhan et laita sitä vahingossa päälle) .
Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois. Leivo kanelikierteitä varten puolikkaasta taikinasta ohuehko levy. Levitä levylle pehmeä margariini ja ripottele päälle reilusti kaneli-vaniljasokeri-sokeriseosta. Kääri levy rullalle ja leikkaa siitä parin sentin paksuisia kiekkoja ja nosta pellille kohoamaan. Voitele kohonneet pullat munalla ja paista niitä 225c uunin keskitasossa 10-15 minuuttia.
Tee toisesta taikinan puolikkaasta tanko ja jaa se noin 20 palaan. Pyörittele paloista pikkupullia ja nosta kohoamaan. Paina kohonneeseen pullaan peukalolla syvä kuoppa. Laita kuoppaan voinokare, jonka päälle vielä sokeria. Voitele pullien reunat ja paista kuten edellä.