Viime viikonloppuna ajattelin kokata pitkästä aikaa jotakin aasialaisvaikutteista ja aloin selata alkuvuoden alennusmyynneistä hamstrattuja aasialaisen ja intialaisen ruuan keittokirjoja. Vaan kuinkas sitten kävikään? En jaksanut laiskuuttani tehdä listaa tarvittavista aineksista ja kierrellä erikoisruokakauppoja, joten päädyin helppoon ratkaisuun: ostin kanaa ja karitsaa sekä valmista curry- ja sitruunaruohotahnaa. Kotona kysyin kanssa-asujalta haluaisiko hän kana- vai karitsacurrya ja hän päätyi jälkimmäiseen. (Niin olisin muuten päätynyt minäkin). Sekaan vain kookosmaitoa ja wokkikasviksia pakasteesta eikä tarvinnut kauaa lieden ääressä ihmetellä - melko maukasta laiskottelua.
HELPPO KARITSACURRY (4:lle)
350 g karitsan jauhelihaa
1 tl punaista currytahnaa
1/2 tl sitruunaruohotahnaa
1/2 tl tuoretta inkivääriä raasteena
1 murskattu valkosipulinkynsi
1/4-1/2 tl suolaa
reilusti rouhittua mustapippuria
1 rkl vettä
1 rkl ruokaöljyä
1 tl punaista currytahnaa
1 iso sipuli
1/2 pss pakastewokkivihanneksia2 dl kookosmaitoa
1 dl vettä (+1 rkl maissitärkkelystä)
suolaa maun mukaan
1. Sekoita keskenään maustetahnat, inkivääri, valkosipuli, n. 1/2 tl suolaa, mustapippuri ja vesi. Mausta karitsan jauheliha seoksella ja anna maustua huoneenlämmössä puolisen tuntia. (Tai kauemmin jääkaapissa, jos et valmista ruokaa heti.)
2. Kuumenna pannussa öljy ja 1 tl currytahnaa ja pehmennä siinä ohueksi viipaloitu sipuli. Lisää jauheliha ja ruskista lähes kypsäksi.
3. Lisää wokkivihannekst ja kuumenna hetki.
4. Kaada joukkoon kookomaito sekä vesi (ja siihen sekoitettu maissitärkkelys, jos haluat kastikkeesta paksumpaa). Kuumenna hiljalleen sekoitellen (kunnes seos sakenee).
5. Tarjoa basmatiriisin ja salaatin tai pitaleivän kera.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti