maanantaina, maaliskuuta 12, 2012

Kotikutoinen kebab

Nyt ehkä jotkut vähemmän ruokablogeja koluavat hämmästyvät: kebabia voi tehdä itse ja se on jopa helppoa! Itse taisin ensimmäistä kertaa taisin törmätä kebabohjeeseen Pastanjauhannassa jo jokunen vuosi takaperin ja se on ollut siitä lähtien kokeiltavien listalla. Pari viikkoa sitten innostuin aiheesta taas ja selailin netistä reseptejä kebabin valmistusta varten. Perusjuju resepteissä on sama, mutta kypsennysaika ja mausteet vaihtelevat melko paljon. Tässä muutamia linkkejä, joista mm. katsoin ohjeistusta: Decapitated-blogi (perusteelliset ohjeet, myös vegaaniseen versioon!), Sillä sipuliKorv Görania mukaellen (näin ainakin väittävät) ja sitten vielä Pastanjauhannan kokeilu, joka alunperin laittoi kebabidean muhimaan. Kypsennysajat vaihtelevat kahdesta neljään tuntiin ja mausteet yksinkertaisesta aromisuola-mustapippuriyhdistelmästä hyvinkin monen mausteen kombinaatioihin. Erityisesti aromisuolan määrä vaihtelee vaihtelee 37g-50g/kilo jauhelihaa. Aromisuolassa suolan määrä ja pussien koko vaihtelee merkeittäin, joten kannattaa vertailla. 

Minä päädyin omassa kokeilussani kolmen tunnin kypsennykseen (plus jälkilämpö) ja viiden mausteen seokseen. Suolana käytin Meiran aromisuolaa 37 g/lihakilolle, jolloin valmiin kebabin suolapitoisuus oli 1,8%. Lopputulos oli rakenteen puolesta todella hyvä, mutta mausteet menivät pikkuisen pieleen: juustokuminaa, chiliä ja suolaa oli hieman liikaa. Maku ei missään nimessä ollut huono, mutta turhan voimakas ja yllättävän suolainen kuitenkin. Kunhan saamme syötyä kaikki tämän erän kebabit pakastimesta, aion tehdä uuden kokeilun. Koska kokemus oli nyt jo näin hyvä, pienellä säädöllä mausta tulee varmasti erinomainen! 

Kebab on tähän mennessä päässyt meillä jo purilaiseksi, wokkiin ja pizzan päälle. Vaikka tämänkertainen tekele on edellä mainituissa yhteyksissä toiminut hyvin, kirjoitan tähän kuitenkin reseptin sellaisena kuin sen jatkossa tekisin. Alla olevalla reseptillä kebabista tulee hieman vähemmän mausteinen ja suolan määrä (Meiran aromisuolaa käytettäessa) putoaa 1,6%:iin. Tämä on kuitenkin makukysymys, sillä joissakin resepteissä suolan määrä on peräti 2,5% luokkaa. Sitten ei kun kokeilemaan!


KEBAB Á LA TUULENTUPA (10-12 annosta)
1400 g jauhelihaa (suosittelen nautaa, lammasta tai niiden seosta)
46 g aromisuolaa (kokonainen Meiran pussi) TAI maun mukaan (enimmillään on suositeltu 70 g)
1 1/2 rkl mustapippurirouhetta
1 1/2-2 rkl paprikamaustetta
(pari maustemitallista chiliä ja juustokuminaa)

1. Laita jauheliha ja mausteet isoon kulhoon ja vaivaa taikinasta kaikki ilma pois. Helpoiten tämä onnistuu monitoimikoneella tai sähkövatkaimella. (Itse taoin taikinaa ensin 10 min käsin ja sitten 5 min sähkövatkaimella.) Tämä vaihe on erittäin tärkeä, jotta lopputuloksesta tulee kebabmaisen tiivis eikä höttöinen mureke. (Halutessasi voit kypsentää pienen palasen taikinaa mikrossa suolan tarkistamiseksi.)
2. Muotoile taikinasta pitkä ja tiivis pötkö. Kääri se tiukasti kaksinkertaiseen folioon.
3. Paista kebabia ritilän päällä 100c uunissa 3 tuntia. Sammuta sitten uuni ja jätä pötkö vielä puoleksi tunniksi uunin jälkilämmölle. Suunnilleen puolessa välissä paistoa voit halutessasi pistellä folion läpi reikiä kebabiin, jolloin ylimääräinen rasva pääsee valumaan pois ja kebabista tulee hieman kuivempaa. Laita tällöin kebab takaisin uuniin reikäpuoli alaspäin ja ritilän alle pötkön kokoinen astia tai pelti, johon rasva valuu.
4. Jäähdytä kebab vähintään huoneenlämpöiseksi - mieluiten jääkaappikylmäksi - ennen leikkaamista.
5. Leikkaa pötkö ohuiksi suikaleiksi terävällä veitsellä tai juustohöylällä ja kuumenna suikaleet ennen syöntiä pannulla tai uunissa. Tarjoa esimerkiksi pitaleivän ja salaatin kera. Pakasta yli jääneet suikaleet.

Kebab-nuudeliwokki
Kebab-sipuli-ananaspizza

1 kommentti:

Outi // Suhisee kirjoitti...

Kiitos, vähän ohjetta muokattuani sain hyvän kebabin aikaiseksi! Ja siis hyvää tulisi varmaan tuolla sinunkin ohjeella, itselläni ei vaan ollut niin paljon lihaa käytössä. Mutta seuraavalla kerralla on, kun tuli niiiiin hyvää! =)