sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007

Uunikala tuorejuustokastikkeella

Tämä kala ei ehkä näytä kovin kauniilta, mutta maku oli herkullinen. Tuorejuusto antoi muuten mauttomalle seille särmää ja mehevyyttä. Jopa poikaystävä tykkäsi, vaikka ei olekaan vannoutunut kalan ystävä. Suosittelen kokeilemaan :)!



UUNIKALA TUOREJUUSTOKASTIKKEELLA

400 g pakasteseitiä
1 1/2 dl kasvisrasvasekoitetta (5% rasvaa)
n. 120 g ruohosipulituorejuustoa (12% rasvaa)
n. 1/2 tl sitruunapippuria
1/4 kalaliemikuutiota
suolaa ja mustapippuria
3 ohutta sitruunan siivua

Anna kalan sulaa puolisen tuntia huoneenlämmössä. Huuhtele kalan pinta nopeasti juoksevan, kädenlämpöisen veden alla ja valuta enimmät vedet pois. (Kokemukseni mukaan tällä kikalla pinta sulaa hiukan ja mausteet jäävät hyvin kiinni kalan pintaan.) Suolaa ja pippuroi kala molemmilta puolilta ja leikkaa se neljään osaan. Laita kala voideltuun vuokaan ja murustele päälle kalaliemikuutio. Laita tuorejuusto pieneen kulhoon ja notkista sitä vähitellen kevytkermalla. Lisää lopuksi sitruunapippuri. Sekoita kastike, kaada se kalan päälle ja lisää päällimmäiseksi sitruunan siivut. Paista kalaa uunissa 200c 25-30 minuuttia.

Ei kommentteja: