lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Piparitäytteiset kaakaotoffeet

Nyt vielä äkkiä mukaan joulukuun ruokahaasteeseen!! Toffeen pohjaresepti on muokattu Matdaxin reseptistä.


PIPARITÄYTTEISET KAAKAOTOFFEET (n. 15 kpl)

Toffee:
1 1/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1/2 dl voisulaa
1/2 maitoa
1/2 dl tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
(ripaus kanelia)

Täyte ja viimeistelyyn:
4 paksua piparkakkua
tummaa, sokeroimatonta kaakaojauhetta
(tummaa sulatettua suklaata)

Sekoita kaikki toffeen ainekset kattillassa ja keitä miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia, kunnes seos on paksua ja siirappimaista. Toffeen koostumusta voit kokeilla tipauttamalla pisaran seosta kylmään veteen. Jos se jähmettyy muotoiltavaksi palleroksi, toffee on valmista.

Voitele leivin- tai voipaperi huolellisesti ja laita pienen vuoan pohjalle. Paloittele piparkakut muutamaan osaan, peitä niillä vuoan pohja ja kaada päälle hiukan jäähtynyt toffee. Leikkaa toffee paloihin hiukan jäähtyneenä. Anna jähmettyä kylmässä reilu puoli tuntia. Ota toffesta paloja ja muotoile paloista haluamasi muotoisia kaakaojauheen avulla. (Halutessasi voit vielä kastaa ne lopuksi sulatettuun tummaan suklaaseen.) Toffeet ovat parhaimmillaan ensimmäiset 3 päivää. Säilytä toffeet kylmässä.

(Huom. toffee on TODELLA tahmaista :D!! )

sunnuntaina, lokakuuta 28, 2007

Nakkikastiketta ja peruna-porkkanamuusia


NAKKIKASTIKE

1 pieni paketillinen nakkeja
1 pieni sipuli
1 rkl margariinia
2 dl kevyttä ruokakermaa
1 rkl ketsuppia
1-2 tl sinappia
1 rkl HP-kastiketta
mustapippuria

Pilko sipuli pieneksi. Paista sipuli ja nakit margariinissa hyvällä lämmöllä niin, että niihin tulee hiukan paistopintaa. Sekoita muut kastikkeen ainekset keskenään ja tarkista maku. Kaada kastike pannulle ja kuumenna. Tarjoa peruna-porkkanamuusin ja raikkaan salaatin kera.

Broilerwokki


BROILERWOKKI

300 g hunajamarinoituja broilersuikaleita
1/2 pss (= 225 g) Pirkan Mexican mix- vihannessekoitusta
1/2 pkt (= 125 g) nuudeleita
2-3 rkl sweet chili saucea
1-2 rkl soijaa
vajaa 1 rkl tahinia (seesaminsiementahnaa)

Laita pienehkö kattila puolilleen vettä ja kuumenna, kunnes vesi kiehuu. Laita levy pois päältä ja nosta kattila liedeltä. Laita nuudelit kattilaan, kuumaan veteen ja kansi päälle. Paista broilersuikaleet kypsiksi wokpannulla. Lisää vihannessekoitus ja mausteet. Kuumenna muutama minuutti, kunnes vihannekset kuumenevat. Lisää valutetut nuudelit ja sekoittele huolellisesti. Anna kuumeta hetki, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.

sunnuntaina, syyskuuta 30, 2007

SYYSKILPAILUN VOITTAJAT!!


Syyskilpailu on siis vihdoin ratkennut! Postauksen tekeminen kesti, koska kunniamainintojen jakaminen oli monien hyvien reseptien joukosta vaikeaa. Tässä siis kuitenkin tulokset:

Arpaonni suosi Sohvia, onnittelut!! Laitathan minulle tarkemmat yhteystietosi, niin laitan sinulle paketin postiin tämän kuun aikana. Sohvin reseptin löydätte Keittokomerosta.

Kunniamaininnat menevät Ylimuulille Monkeyfoodiin paahdetuista kurpitsalohkoista, Vilijaanalle Rakkaudesta ruokaan- blogiin vaniljaisista luumu-kookospiiraista sekä Limelle & Pippurille Limepippuriin puolukkaisesta saaristolaisleivästä. Näitä reseptejä lupaan siis ainakin kokeilla tässä jonakin viikonloppuna.

Muitakin ihanan kuuloisia reseptejä oli, joten tuskin rajoittanen kokeiluja vain näihin kolmeen. Jos kaikki osallistujat antavat luvan, voisinkin vielä julkaista linkki/-reseptilistan kaikista ihanista ohjeista, jotka olivat mukana kilpailussa. Näin muutkin pääsisivät osingoille :). Kiitos paljon osallistuneille ja onnea voittajille!!

Pippuripihviä, Hasselbackan perunoita ja uunipunajuuria

Tälläistä ruokaa tein äidille syntymäpäiväksi. Maistelemassa oli myös sukulaisia ja kaikki pitivät kokonaisuutta onnistuneena. Itse olin innoissani myös ensimmäistä kertaa kokeilemistani hasselbackan perunoista ja uunipunajuurista. Kaikkiaan todella onnistunut juhlapäivällinen, NAM!



PIPPURIPIHVI, HASSELBACKAN PERUNAT JA UUNIPUNAJUURET (4:lle)

Pihvit:
500-600 g naudan sisäfilettä
2 tl valkopippurirouhetta
2 tl mustapippurirouhetta
suolaa
Paistamiseen: Voin ja öljyn seosta (1:1)

Kastike:
2 dl (kevyt)kermaa
1 rkl HP-kastiketta tai punaista balsamicoa
1 rkl ketsuppia
2 tl soijakastiketta
1/2 tl valkopippurirouhetta
1/2 tl mustapippurirouhetta
(suolaa tarvittaessa)

Leikkaa huoneenlämpöinen liha poikkisyin neljään osaan. Sekoita laakealla lautasella pippurit ja kääntele pihvit seoksessa (riippuen koulukunnasta, suolaa pihvisi nyt tai vasta paistamisen lopulla). Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Kuumenna pannulla voi ja öljy. Kun pannu on hyvin kuuma, laita pihvit pannulle ja paista (jälleen koulukunnasta ja pihvin paksuudesta riippuen) muutamia minuutteja per puoli. Kaada kastike juuri ennen tarjoamista pannulle ja kuumenna hiukan sekoitellen. Tarjoa välittömästi.

(Vinkkejä pihvin paistamiseen: Medium pihvistä ulos tuleva neste on punertavaa, kypsästä kirkasta. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti paistamaan pihviä liian vähän kuin liian kauan, jotta se säilyy mehevänä. Kypsästä pitävillekin hitusen rosee pihvi on taatusti parempi kuin ylikypsä ja kuiva liha.)

Perunat:
4 isoa perunaa
1/2 dl korppujauhoja
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 tl salviaa
suolaa maun mukaan
4 rkl voita tai margariinia

Pese perunat huolellisesti. Tee niihin viillot lähes pohjaan asti, kuitenkin niin että peruna pysyy vielä koossa. Laita perunat paperoidulle pellille. Sekoita korppujauhoihin mausteet ja ripottele perunoille. Sulata rasva ja aada jokaisen perunan päälle ruokalusikallinen sulaa margariinia. Paista perunoita uunin alatasolla 200c 50-60 minuuttia.

Punajuuret:
8 isohkoa punajuurta (n. 1 kg)
1 1/2 rkl oliiviöljyä
1 1/2 rkl voita tai margariinia
suolaa maun mukaan

Poista punajuurista naatti ja kanta. Kuori punajuuret ja lohko 8:aan osaan. Laita lohkot uunivuokaan, kaada päälle öljy, sulatettu margariini ja suola. Sekoita huolellisesti ja paista yhdessä perunoiden kanssa uunin alatasolla 200c 50-60 minuuttia. Peitä paistamisen loppuvaiheessa foliolla, jos pinta alkaa tummua liikaa.

sunnuntaina, syyskuuta 23, 2007

Hampurilaisateria á la Tuulentupa

Kotiburgereita voisi mielestäni kutsua slow-foodiksi - varsinkin kun ajatellaan valmistusprosessia. Homma on aikaa vievää, mutta todellakin vaivan arvoista. Ja sen verran täyttävää kamaa tämä on, että kannattaa senkin puolesta nautiskella rauhassa. Loistavaa sunnuntairuokaa siis. Hommat kannattaa ajoitta niin, ettei jää turhia odotteluita, jolloin saa huomattavasti nopeammin valmista. Ensin kannattaa tehdä sämpylätaikina ja sen kohotessa valmistella ranskikset ja jauhelihataikina paistovalmiiksi. Kun sämpylät ovat paistumassa, ehtii pilkkoa kasvikset. Sämpylöiden paistamisen jälkeen voi sitten törkätäkin jo heti ranskikset uuniin ja pihvit paistumaan. Resepti kuulostaa ehkä pitkältä ja monimutkaiselta, mutta jos uskallat kokeilla, lupaan ettet taatusti pety!!



HAMPURILAISATERIA À LA TUULENTUPA

Burgerit:

Sämpylät:
350 g vehnäjauhoja
50 g lesesekoitusta
1 pss kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
n. 2 1/2 dl lämmintä vettä
Päälle: kananmunaa ja unikon- tai sesaminsiemeniä

Laita jauhot, leseet, kuivahiiva ja suola kulhoon ja sekoita. Sekoita öljy ja lämmin vesi ja lisää neste vähitellen taikinaan niin, että siitä tulee tasainen ja pehmeä ja se irtoaa käsistä vaivatessa. Laita vaivattu taikina nousemaan liinalla peitettyyn kulhoon lämpimään paikkaan noin tunniksi. Nujerra kohonneesta taikinasta kuplat ja jaa 6-8:aan osaan. Muotoile palat pyöreiksi, kohtalaisen littanoiksi sämpylöiksi. Kohota uudelleen sen aikaa, kun uuni kuumenee. Voitele sämpylät kevyesti vatkatulla kananmunalla ja ripottele päälle siemenet. Paista 225c uunissa 12-15 min eli kunnes sämpylät ovat pinnaltaan kullanruskeita.

Pihvit:
300 g naudan jauhelihaa
1/2 dl tummaa soijarouhetta
1/2 dl kana- tai lihalientä
1 rkl ketsuppia
1 tl mietoa chilikastiketta tai -ketsuppia
2 tl sinappia
1 sipuli
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 rkl vehnäjauhoja
1 kananmuna

Laita kulhoon soijarouhe ja kaada päälle kana-/lihaliemi sekä ketsuppi ja sinappi. Sekoita ja anna nesteen imeytyä hetken. Kuori ja hienonna sillä välin sipuli ja pehmitä sipulisilppua hetki kuumalla pannulla. Lisää soijarouheen joukkoon vähän jäähtyneet sipulit, jauheliha, mausteet, vehnäjauhot ja kananmuna. Sekoita taikina tasaiseksi. Muotoile taikinasta sämpylöitä hiukan pienempiä, paksuhkoja pihvejä (6-8 kpl). Paista pihvit hyvällä lämmöllä pinnoitetussa pannussa sillä välin kun ranskalaiset valmistuvat.

Lisukkeet:

Ranskikset:
250-300 g perunaa/hlö
1 rkl öljyä ja 1 tl perunamaustetta/ 500 g perunaa

Kuori perunat tai pese ne huolellisesti. Leikka pitkiksi ohuiksi tikuiksi. Sekoita keskenään öljy ja mausteet ja lisää perunatikkujen joukkoon. Sekoita hyvin, jotta mausteet ja öljy leviävät perunoille tasaisesti. Levitä yhdeksi kerrokseksi paperoidulle pellille ja paista 225c noin 20 minuuttia. Käännä perunoita kerran tai pari paistamisen aikana, jotta ne saavat tasaisesti väriä.

Tarjoamiseen:
raakaa sipulia ohuina renkaina
tuoretta tomaattia ohuina viipaleina
salaatinlehtiä
sinappi-kurkkusalaattia
tuorejuusto-jogurttikastiketta
cheddarjuustoa

Itse nautinto:

Leikkaa sämpylät kahtia ja paahda niihin halutessasi rapsakka pinta. Levitä alemmalle puoliskolle sinappi-kurkkusalaattia ja jogurttikastiketta. Kasaa päälle kasvikset, pihvi ja juusto ja päällimmäiseksi kansi. Lado lautaselle kasa ranskiksia ja töräytä lautasen reunalle ketsuppia dippausta varten. Nauti burgerateria hitaasti hyvän oluen, colan tai maidon kera.

(Vinkki: Kiireessä voit oikaista ostamalla valmisranskiksia ja/tai -sämpylöitä)

Chicken Tikka

Tämä resepti on jälleen Ruokatorstain satoa ja voi että! Alan olla päivä päivältä iloisempi, että omistan kyseisen opuksen. Tässäkin ruuassa tuntui olevan kaikki kohdillaan. Maku oli kaikkiaan mausteinen, mutta ei kovin tulinen ja liha oli marinoitunut jogurtissa erityisen mureaksi. Tosin inkivääri - niin hyvää kuin se onkin - ehkä aavistuksen dominoi makuja. Sen määrän vähentämistä voisi siis harkita. Kannattaa joka tapauksessa aivan ehdottomasti kokeilla tätä, jos olet kanan ja mausteisten ruokien ystävä! Harrastin tässä pienimuotoista crossailua ja tarjosin kanan parmesaanilla höystetyn riisin kera. Kävi mielestäni kanan kylkeen mainiosti "epäsovinnaisuudestaan" huolimatta. Suosittelen kokeilemaan parmesaaniriisiä muutenkin jonkin ruoan lisäkkeeksi - se on vaan niin hyvää! Ja idea riisin maustamiseenhan oli alunperin napattu täältä.


CHICKEN TIKKA (4-5:lle)

750 g maustamattomia broilerin rintafileitä

Marinadi:
2 dl ruoanvalmistusjogurttia
4 valkosipulinkynttä
n. 50 g tuoretta inkivääriä (35-40 g ehkä riittäisi)
2 tuoretta chiliä (laitoin 1 tl sambal oelekia ja 1 tl intialaista mausteseosta)
1/4 tl mustapippuria
1/4 chilijauhetta
suolaa
1/2 juustokuminaa eli jeeraa
tuoretta minttua (laitoin kuivattua)
tuoretta korianteria (laitoin jauhettua)
2 tl sitruunamehua
1/2 tl currya
Voiteluun: ruokaöljyä

Sekoita jogurttiin hienonnettu valkosipuli, chili ja yrtit sekä raastettu inkivääri ja muut mausteet. (Tuoreiden yrttien sijaan voi käyttää kuivattuja ja jos jotain maustetta puuttuu, muita voi laittaa enemmän.) Leikkaa broilerfileet kahteen tai kolmeen osaan ja laita marinadiin. Anna maustua jääkaapissa vähintään neljä tuntia tai mielellään yön yli.
Kuumenna uuni 180c. Nosta broilerpalat uunipellille irti toisistaan ja paista niitä noin 20 min. Voitele palat juuri ennen tarjoamista öljyllä ja laita palat hetkeksi 250c uuniin tai grilliin, jotta pinta saa väriä. Tarjoa (parmesaani)riisin ja mangochutneyn tai sweet-chilisaucen kera.

Riisi:
tarvittava määrä riisiä
15-30 g parmesaania/hlö (riippuen kuinka vahvan makuista riisistä haluat)

Keitä riisi ilman suolalisää, pakkauksen ohjeen mukaan. Raasta parmesaani ja sekoita kuuman riisin joukkoon juuri ennen tarjoilua. (Tarkista suola.) Tarjoa lihan, kanan tai kalan lisukkeena.

perjantaina, syyskuuta 21, 2007

Sydämellinen lihapullapasta eli cheddartäytteisiä lihapullia tomaattikastikkeessa

Ehdinpä onneksi tehdä syyskuun haastepostauksen vielä ennen deadlinea. Kaunottaren ja Kulkurin tyyliin yritän vietellä lihapullapastalla. Tämä oli ainakin omaan makuuni erittäin maistuva kokonaisuus. Lihapullien cheddarsisus oli pehemeä ja valuva - oikein makoisa lisä yksinkertaisiin mausteisiin. Aavistuksen takapotkuiseksi terästetty tomaattikastike taasen toi särmää ja parmesaani hienostuneempaa fiilistä muuten melko arkiseen kokonaisuuteen. Harmittaa vain hirvittävästi, että kuvat menivät jokseenkin pieleen (miksi juuri nyt!!??). Kannatta vilkaista ainesosaluetteloa paremman käsityksen saamiseksi :).


SYDÄMELLINEN LIHAPULLAPASTA (3-4:lle)

Pullat:
350 g naudan jauhelihaa
1 dl tummaa soijarouhetta
1 dl hyvää kanalientä
1 rkl ketsuppia ja tomaattipyrettä
2 tl sinappia
1 pieni sipuli
12 viherpippuria
n. 1/2 mustapippuria
ripaus valkopippuria
1 rkl basilikaa
1/2 tl suolaa
1 rkl vehnäjauhoja
1 kananmuna
Täyte: 4 cheddar-sulatejuustoviipaletta

Kastike:

1 prk tomaattimurskaa
1 rkl ketsuppia
1 rkl hunajaa
1 rkl oreganoa
hiukan sambal oelekia tai tabascoa
suolaa ja mustapippuria

Tarjoamiseen: Parmesaania

Laita kulhoon soijarouhe ja kaada päälle kanaliemi sekä ketsuppi ja sinappi. Sekoita ja anna nesteen imeytyä hetken. Kuori ja hienonna sillä välin sipuli ja pehmitä sipulisilppua hetki kuumalla pannulla. Lisää soijarouheen joukkoon vähän jäähtyneet sipulit, jauheliha, mausteet, vehnäjauhot ja kananmuna. Sekoita taikina tasaiseksi. Leikkaa cheddarviipaleet neljään osaan. Ota jauhelihataikinasta isohkoja palasia, painele keskelle kämmentä vasten kuoppa ja "myttää" kuoppaan cheddarsuikale. Ummista pulla käsien välissä pyörittämällä ja laita paperoidulle pellille. Paista pullia 200 c uunissa noin 15-20 minuuttia. Valmista sillä välin tomaattikastike sekoittamalla kaikki ainekset ja hauduttamalla kastiketta pannulla tai kattilassa miedolla lämmöllä. Keitä tässä välissä myös tarvittava määrä pastaa. Sekoita valmiin pastan joukkoon kastike, aseta annoksille lihapullat ja vuole päälle parmesaanilastuja. Tarjoa balsamico-öliiviöljykastikkeella höystetyn tomaatti-sipulisalaatin kera.

tiistaina, syyskuuta 18, 2007

KILPAILUSTA

Näyttää kovasti siltä, ettette ole joko huomanneet syyskilpailuani tai ette ole ehtineet syyskuun ruokahaasteen tai muun syyn takia osallistua. Kilpailijoita on nyt kolme, mutta toivoisin että vielä ainakin muutama ehtisi osallistua. Niinpä ajattelinkin jatkaa kisaa vielä kuun loppuun eli 30.9 asti. Osallistukaahan sankoin joukoin :D!!

- Tuulentuvan emäntä

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Täydellistä sunnuntairuokaa eli pippurista possuruukkua taikinakuoressa

Tässäpä onnistunut kokeilu - helppoa ja äärettömän herkullista!! Mielen päällä on jo kauan hautunut ajatus ravintolamaisesta, taikinalla peitetystä ruukkuruuasta. Minulla sattui olemaan jääkaapissa lähes täysi pallero pippurijuustoa, joten tänään vihdoin koitti tuo kokeilupäivä. Harmikseni lähikaupasta ei löytynyt nautaa muussa kuin jauhelihamuodossa, joten piti napata mukaan possua. Se toimi ruukussa kuitenkin aivan mainiosti. Oli kieltämättä sen verran salonkikelpoiset maut tässä sapuskassa, että kehtaisin helposti tarjota juhlapäivälliseksi. Siihen tämä kohtalaisen tuhti ruoka sopisikin hyvin. Kaverina kannattaa tarjota reilu annos salaattia keventämään ja raikastamaan.


PIPPURINEN POSSURUUKKU TAIKINAKUORESSA (2:lle)

Kastike:
250-300 g possun ulkofilettä suikaleina
1 pieni sipuli
1 purkki herkkusieniä
1 rkl vehnäjauhoja
80-90 g pippurista tuorejuustoa
2 dl kevyttä fraichea
1 tl balsami punaviinietikkaa
1 tl soijaa
2-3 tl hunajaa
(suolaa)
Paistamiseen: oliiviöljyn ja margariinin seosta (1:1)

Kuori:
1 dl vehnäjauhoja
ripaus leivinjauhetta
1 rkl oliiviöljyä
vajaa 1 dl vettä

Tarjoamiseen:
2 pientä uuninkestävää posliinikulhoa

Pilko sipuli ja valuta herkkusienet. Kuumenna pannulla hiukan oliiviöljyä ja margariinia ja paista sipuleita ja herkkusieniä, kunnes sipulit ottavat hiukan väriä. Lisää huoneenlämpöiset lihasuikaleet ja ruskista nopeasti kuumalla pannulla. Ripottele joukkoon vehnäjauhot ja sekoittele hetki huolella. Alenna lämpö ykköselle ja lisää joukkoon murusteltu juusto, fraiche, hunaja, etikka ja soija. Sekoita kunnes seos on tasaista ja sakeaa. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Anna porista hiljaisella tulella sen aikaa, kun valmistat taikinan.

Sekoita vehnäjauhoihin ripaus leivinjauhetta ja kaada joukkoon kädenlämpöinen vesi sekä oliiviöljy. Sekoita ja vaivaa vinhasti ja lisää tarvittaessa hiukan jauhoja, kunnes taikinasta muodostuu kiinteä pallo. Jaa taikina kahteen osaan ja leivo niistä kaksi lituskaista kiekkoa, jotka peittävät reilusti käyttämäsi kulhon suun. Lusikoi kulhoihin kuuma possukastike ja nosta taikinakansi päälle. Painele reunoja vasten niin että taikina pysyy paikoillaan ja jää pinnalta suoraksi. Ole kuitenkin sen verran varovainen ettei reuna repeä. Pirskota kuorille hiukan oliiviöljyä tai sipaise öliiviöljyyn kastetulla suidilla. Laita kulhot 200c uunin ylätasolle ja kuumenna kunnes kuoreen ilmestyy ruskeita pilkkuja. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

Kotitekoiset tortillakuoret

Tein ensimmäistä kertaa tortillakuoria itse. Tästä lähin en kyllä enää valmiita ostakaan, olivat kotikutoisina sen verran herkullisia. Täysjyvämaissijauhojen ansiosta maku oli voimakkaampi, rakenne rapsakampi ja suutuntuma kaikkiaan rouheampi. Herkullista!! Tuoreus on tietysti myös aivan eri luokkaa kuin valmiilla kuorilla. Ainoastaan riittävän ohueksi kauliminen vaatii tässä pientä kikkailua, mutta muuten resepti on erittäin yksinkertainen ja helppo. Vaiva ei ole suuren suuri, varsinkaan makuelämykseen nähden. Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille tortillojen ystäville. Ja reseptihän oli, mistäpä muualta kuin Ruokatorstaikirjasta :D!


KOTITEKOISET TORTILLAKUORET (8-12 kuorta)

2 dl vehnäjauhoja
2 dl (täysjyvä)maissijauhoja
1 1/2 dl vettä
2 rkl öljyä
(ripaus suolaa)

Sekoita kuivat aineet kulhossa ja lisää kädenlämpöinen vesi ja öljy. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna levätä hetken aikaa peitettynä. Jaa taikina 12 palaan (minä jaoin 8:aan, koska muuten en olisi saanut riittävän isoja) ja kauli vehnäjauhojen avulla erittäin ohuiksi, pyöreiksi tortilloiksi. Työ on helpointa tehdä piirakkapulikalla, mutta onnistuu myös kaulimella. Peitä valmiiksi kaulitut kuoret kelmulla kuivumisen estämiseksi. Paista kuumalla valurautapannulla (käytin teflonia) molemmin puolin, kunnes pintaan ilmetyy ruskeita pilkkuja. Peitä paistetut tortillat liinalla, kannella tms., jotta ne pehmenevät rullauskelpoisiksi. Täytä haluamallasi tavalla, kääräise rullaksi ja nauti.

Minä tein täytteen salaatista ja currytonnikalasta. Lisäksi lurautin täytteelle sweet chili-saucea ja oma tekoista tuorejuusto-jogurttikastiketta.

TUOREJUUSTO-JOGURTTIKASTIKE

1 dl maustamatonta jogurttia
50 g valkosipulituorejuustoa
mustapippuria ja suolaa

Sekoita ainekset kuohkeaksi kastikkeeksi ja tarjoa tortillojen kera.

(Vinkki: Jogurttinen kastike sopii erityisesti tulisten täytteiden ja salsan kanssa, koska se vaimentaa tulisuutta.)

perjantaina, syyskuuta 14, 2007

Porkkanaleipä Tuulentuvan tapaan

Tämä ohje on jalostettu Pastanjauhajien hyväksi havaitusta ohjeesta. Maku oli loistava, rakenne mehevä ja väri lämpimän keltainen. Tämä olisi varmasti hyvää seuraa syksyisille keitoille ja vaikkapa kikhernecurry kaveriksi (jota aion muuten kokkailla tässä jossakin välissä). Tätä kannattaa melkeinpä tehdä kerralla tuplasatsi, koska ainakin meillä leipä katosi niin nopsaan etten ehtinyt edes kuvaa napata! (*muoks*, aamulla piti tehdä heti lisää leipää, joten nyt tarjolla myös kuva)



PORKKANALEIPÄ TUULENTUVAN TAPAAN (1 leipä)

350 g vehnäjauhoja
50 g lesesekoitusta
1 iso porkkana (eli reilu 100 g hienoa porkkanaraastetta)
1 pss kuivahiivaa
1 tl kuminaa
1/2-1 tl suolaa
2 rkl öljyä
2-2 1/4 dl lämmintä vettä
Voiteluun: 1 tl tummaa siirappia ja 2 tl vettä

Kuori ja raasta porkkana hienoksi. Rouhaise kuminaa hiukan morttelissa tai kämmenpohjassa. Sekoita kuivat aineet ja mausteet keskenään. Lisää porkkanaraaste. Möyhi seosta sormin, niin että seoksesta muodostuu murumaista ja porkkana sekoittuu kohtalaisen tasaisesti taikinaan. Sekoita reilusti lämpöiseen veteen öljy ja sekoita vähitellen jauhoseoksen joukkoon vettä. Vaivaa taikinaa muutama minuutti huolella ja lisää tarvittaessa vielä tilkka vettä. Jatka vaivaamista vielä vähintään viisi minuuttia, kunnes taikinasta muodostuu yhtenäinen kimmoisa pallo. Kohota taikinaa liinalla peitettynä vajaa tunti. Nujerra kohonneesta taikinasta ilmakuplat ja muotoile pyöreäksi litteäksi leiväksi (kohoaa huomattavasti paistettaessa). Anna kohota vielä uudelleen peitettynä pellillä sen aikaa kun uuni lämpiää 200 c. Voitele leipä veden ja siirapin seoksella ja paista uunin keskitasolla puolisen tuntia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin ja pohjaan koputtaessa kuuluu kumea ääni. Jäähdytä ilmavasti ritilällä, niin kuori pysyy rapsakkana.

Sitruunainen riisi-broilerpata

Tämän ihanan ruoan bongasin (yllätys yllätys!!) uudesta raamatustani, Ruokatorstaista. Reseptin mausteet kuulostivat raikkailta ja yksinkertaisen herkullisilta. Sitä ne olivatkin. Tosin näin jälkeen päin olisin ehkä valuttanut pienen määrän hunajaa riisin sekaan taittamaan terävimmän kärjen sitruunan hapokkuudelta. Tein ruoan muuten reseptiä noudattaen, mutta pinaatin vaihdoin rucolaan, koska sitä oli kimppu eilisen ruoan jäljiltä. Rucola toimi tässä mielestäni hyvin, vaikka se onkin aika eri makuinen kuin pinaatti. Vaihdoin myös hiukan työjärjestystä ja otin kanoihin hetken väriä grillivastusten alla, jotta kanasta irtoaisi enemmän makuaineita riisiin. Joka tapauksessa kannattaa ehdottomasti kokeilla - joko minun versiotani tai alkuperäistä. Tämä oli herkullista!


SITRUUNAINEN RIISI-BROILERPATA

4 broilerin koipi-reisipalaa
2 sitruunaa
1 tl suolaa
1/2 tl jauhettua mustapippuria
1 tl timjamia tai kirveliä
150 g pakastettua pinaattia (laitoin yhden ison ruukullisen rucolaa)
2-3 valkosipulinkynttä
1 pieni silputtu sipuli
(1 tl hunajaa)
3 dl pitkäjyväistä riisiä
vettä

Purista toisesta sitruunasta mehut ja valele sillä broilerpalat. Ripottele broilereille mausteet. Pese toinen sitruuna huolellisesti ja leikkaa 8:aan lohkoon. Sekoita keskenään kohmeinen pinaatti tai silputtu rucola, murskatut valkosipulinkynnet, sipulisilppu (, hunaja), riisi ja loppu sitruunamehusta. Levitä riisiseos voideltuun uunivuokaam ja broilerpalat sen päälle. Lisää vuokaan vettä, kunnes sitä on riisin päällä noin 2 cm. Laita vuokaan neljä sitruunalohkoa ja peitä kannella tai foliolla. Kypsennä broilerpataa 200 c uunissa 45-55 minuuttia (halutessasi viimeiset 10 minuuttia grillivastuksilla ilman foliota). Tarkista broilerin kypsyys, pistämällä sitä tikulla ja varmistamalla että ulos tuleva neste on kirkasta.

(Vinkki: Juhlavampaan versioon voit vaihtaa kokonaan tai osan sitruunan mehusta hyvään valkoviiniin.)

Ruokatorstai


Tällä viikolla minua odotti postissa aivan ihana yllätys. Isäni naisystävä oli ostanut minulle syntymäpäivälahjaksi Ruokatorstai-keittokirjan - voi sitä onnenpäivää!! Sehän on siis Helsingin sanomien pitkään julkaistun Ruokatorstaipalstan aineistosta koottu ja ruokatoimittaja Eeva Salosen (puhtaaksi) kirjoittama teos. Olin haaveillut kirjasta jo pidemmän aikaa, muistaakseni siitä lähtien kun Pastanjauhajat olivat kyseisen opuksen hankkineet ja pääsin kaupassa sitä selailemaan. Sen jälkeen olen lehteillyt kirjaa lähes aina kirjakaupassa vieraillessani. Suunnittelin, että ostaisin sen heti, kunhan se tulisi alennusmyyntiin. Mutta alennusta ei vain kuulunut ja kirja oli opiskelijan budjetille liian kallis...

Vaan nytpä ei enää tarvitse odotella:)! Olen jo useampana päivänä lueskellut sitä ja minusta kirja on todella hyvä ja monipuolinen. Ruokatorstaissa on paljon helppoja ja hyviä perusohjeita sekä monimutkaisempia ja vaativampia reseptejä niin kotimaisiin perinneruokiin kuin maailman muidenkin keittiöiden antimiin. Löysin heti monta ohjetta joita haluaisin kokeilla. Suosittelen erittäin lämpimästi jokaiselle aloittelevalle ja vähän edistyneemmällekin kokille. Reseptit ovat huolella aukiselitettyjä ja lisäksi sivun reunassa on aina välistään tietolaatikoita muun muassa eri raaka-aineista ja mausteista sekä niiden käytöstä. Olen aivan myyty. Tästä kirjasta kokkaan taatusti jatkossa useita ruokia!

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Punajuuripaistosta ja rouheaa peruna-porkkanasosetta

Kiljuvaan nälkään oli pakko saada jotain ja äkkiä. Ajattelin, että olisi ollut hyvä sauma punajuuripihveille, mutta eipäs vaan kaupassa ollut tarjolla tuoretta punajuurta. Ostin siis etikkasäilykkeenä ja iskin alla näkyvään paistokseen. Kiireessä unohdin lisätä paistosta varten raastamani porkkanan, mutta senkin voi sinne upottaa - maistuisi varmasti yhtä hyvälle ellei paremmalle. Etikan terävöittämä, kuitenkin hitusen makea paistos suorastaan rakasti hapahkoa kermaviilikastiketta. Eikä sosekaan pannut pahakseen olla punajuuren kaverina samalla lautasella. Tämä oli täyttävä, mutta kevyt kokonaisuus. Maistui lihansyöjällenikin :).



PUNAJUURIPAISTOS JA ROUHEA PERUNAPORKKANASOSE (2-3:lle)

Paistos:
2 1/2-3 dl raastettua etikkapunajuurta
vajaa 2 dl turvotettua soijarouhetta tai paistettua, miedosti maustettua jauhelihaa
1 iso sipuli silputtuna
(1 pieni porkkana raasteena)
1-2 kananmunaa (riippuen kuinka kiinteää paistosta haluat)
2 rkl korppujauhoa
1 tl hunajaa tai sokeria
n. 1/2 tl kirveliä (tuoretta 1 rkl)
n. 1/2 t basilikaa (tuoretta 1 rkl)
ripaus rakuunaa
suolaa ja mustapippuria
Paistamiseen: 2-3 rkl voi-öljyseosta (1:1)
(aurajuustoa, emmentalia tai muuta haluamaasi voimakasta juustoa)

Jos käytät soijarouhetta aloita sen turvottamisesta. Kaada reiluun desiin soijarouhetta parisen desiä kasvis-/lihalientä, sekoita ja anna nesteen imeytyä. Pehmitä sipulia (ja porkkanaraastetta) öljytilkassa, kunnes se ottaa hiukan väriä. Sekoita soijarouhe/jauheliha, sipulit, korppujauhot, kananmuna(t) ja mausteet. Lisää lopuksi punajuuriraaste ja sekoita tasaiseksi. Tarkista suola, lisää tarvittaessa ja paista paistos molemmilta puolilta voi-öljyseoksessa kahdessa erässä joko levymäisenä tai murumaisena. (Ripottele halutessasi kuuman paistoksen päälle juustoa.) Tarjoa lisänä peruna-porkkanasosetta ja sinappista tartarkastiketta.

Sose:
5 isoa perunaa
2 isoa porkkanaa
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
suolaa ja voinokare

Kuori perunat ja porkkanat. Huuhtele ja paloittele tasakokoisiksi (porkkanat pienemmiksi kuin perunat). Kuumenna vesi, lisää kasvisliemikuutio ja hiukan suolaa. Keitä perunoita ja porkkanoita 15-20 min eli kunnes ne ovat haarukalla painettaessa pehmeän tuntuisia. Kaada desin verran lientä talteen ja siivilöi perunat ja porkkanat. Muussaa kasvikset "huolimattomasti" survimella. Lisää vähitellen keitinlientä sekä voinokare ja sekoittele. Sose saa olla kiinteää. Tarkista lopuksi suola ja lisää tarvittessa. Tarjoile punajuuripaistoksen kera.

(Vinkki: Soijarouhetta käyttäessäsi paistoksesta tulee automaattisesti kiinteämpää kuin jauhelihaa käytettäessä, koska rouhe imee itseensä nestettä.)

sunnuntaina, syyskuuta 09, 2007

Rukiinen tonnikalapiirakka


RUKIINEN TONNIKALAPIIRAKKA

Pohja:
2 dl vettä
n. 3 dl Myllärin ruisleipäainesta
1 1/2 rkl öljyä

Täyte:
1 tölkki chilillä maustettua tonnikalaa
1 sipuli
n. 100 g paprikaa
1 tlk herkkusieniä
1/2 tlk ananasta
10 oliivia
1/2-1 tl limen raastettua kuorta
1 tl limemehua
2 tl basilikaa
2 tl öljyä
2 tl margariinia tai voita
2 dl maitoa
1 kananmuna
suolaa ja pippuria
päälle juustoraastetta

Sekoita lämpöinen vesi, öljy ja jauhot ja vaivaa löysäksi taikinaksi. Anna levätä puolisen tuntia. Painele taikina voidellun ja jauhotetun uunivuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja hyvin ja esipaista sitä 200c uunissa vajaa 15 minuuttia. Valmista tällä välin täyte. Kuori, puolita ja viipaloi sipuli. Pilko paprika ja oliivit. Valuta herkkusienet ja ananas. Kuumenna pannulla öljy ja voi. Paista sipuleihin ensin hiukan väriä ja lisää joukkoon paprikat ja herkkusienet. Paista kunnes neste on haihtunut. Lisää oliivit, ananakset ja tonnikala. Kuumenna hetki. Mausta lopuksi limen kuorella ja mehulla sekä basilikalla ja mustapipurilla. Tarkista suola ja kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Sekoita keskenään maito ja kananmuna sekä mausta pienellä määrällä suolaa. Kaada munamaito täytteen päälle, sekoita hiukan ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista 175 c uunissa reilu puoli tuntia eli kunnes juusto on saanut kauniin värin ja munamaito hyytynyt. Tarjoile lämpimänä.

Soijasuikaleita curry-kastikkeessa ja paistettua ruis-riisiä

Tämä oli ensimmäinen kokeiluni paitsi soijasuikaleiden myös paistetun riisin saralla. Onnistui mukavasti, ehkä pientä hienosäätöä olisi tarvinnut suolan kanssa, mutta muuten oikein loistopöperöä. Paistetun riisin ohje on napattu Pastanjauhannan reseptivarastosta, soijasuikalekastike on omaa tuotantoa :). Sen verran muokkasin riisiohjetta, että käytin riisi- & ruissekoitusta, koska muutakaan ei kaapissa ollut. Kävi mielestäni tähän ihan mainiosti.


SOIJASUIKALEITA CURRY-KASTIKKEESSA JA PAISTETTUA RUIS-RIISIÄ

Kastike:
2 reilua kourallista soijasuikaleita (5 dl vettä + liemikuutio keitämiseen)
1 rkl öljyä
2 tl margariinia tai voita
2 tl currya
n. 100 g paprikaa
1/2 tlk ananaspaloja + 1/2 dl ananasten mehua
vajaa 1 rkl kanafondia
2 tl soijaa
1 1/2 dl vettä
2-3 tl Maizenaa

Keitä soijasuikaleita kana-tai kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä kymmenisen minuuttia. Valuta suikaleet. Kuumenna pannulla öljyn ja voin seoksessa currya, kunnes se alkaa kuplia ja lisää suikaleet. Paista, kunnes mausteet ovat tarttuneet kiinni suikaleiden pintaan. Lisää paprika ja ananaspalat. Kuumenna hetki. Kaada pannulle ananasmehu, kanafondi, soija ja vesi. Suurusta vesitilkkaan sekoitetulla Maizenalla. Tarkista maku, lisää tarvittaessa soijaa ja tarjoa paistetun riisin kanssa.

Riisi:
riisiä, riittävästi ruokailijamäärän mukaan
1-2 sipulia
2-3 kananmunaa

Keitä riisi paketin ohjeen mukaan ja pilko sillä aikaa sipuli(t). Sihauta sipulit pannulla tai wokissa öljytilkassa pehmeiksi. Sipuleille voi ripsauttaa kaveriksi pikkuisen sokeria. Kun sipulit ovat pehmeitä, laita riisit mukaan pannuun ja pyörittele öljyssä sen verran, että mahdollisesti keittämisen jäljiltä jo jäähtynyt riisi kuumenee. Riko sekaan pari kananmunaa. Älä sekoita heti, vaan anna hyytyä rauhassa. Kun munat ovat lähes jähmeitä, sekoita villimmin. Näin muna silppuuntuu riisin joukkoon autenttisesti.

lauantaina, syyskuuta 08, 2007

Tandoori-hunajakana ja uunipaahdetut parmesaanikasvikset

Päätimme ystäväni kanssa kokkailla yhdessä huviksi ja hyödyksi. Huvi oli paitsi siinä, että pidämme molemmat kokkauksesta myös siinä, että saimme samalla pienimuotoisesti juhlistaa alkuviikosta täyttämiäni vuosia. Hyöty oli yksinkertaisesti se, että vietimme molemmat viikonloppua itseksemme ja näin puoliksi laitettuna ruokamäärä ja kustannukset pysyivät kohtuullisina. Valmistettaviksi valitsimme Pastanjauhannasta meidän molempien himoitsemia parmesaanikasviksia ja minun reseptivarastostani hyväksi havaittua ja viimeaikoina useinkin valmistettua tandoori-hunajakanaa. Toimivat aivan loistavasti yhteen sekä erikseen. Suosittelen lämpimästi!



HUNAJA-TANDOORIKANA JA UUNIPAAHDETUT PARMESAANIKASVIKSET (2:lle)

Kana:
2 maustamatonta kanan rintafilettä
1 rkl hunajaa
1 1/2 tandoorimaustetta
2 rkl ruokaöljyä

Kasvikset:
1 pieni kesäkurpitsa
2 porkkanaa
1 paprika
4 perunaa
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 sitruunan raastettu kuori
50 g raastettua parmesaania
1 1/2 rkl oliiviöljyä
2-3 tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Sekoita kanaa varten marinadin ainekset ja hiero marinadi fileiden pintaan. Anna maustua kasvisten paloittelemisen ajan. Pilko kasvikset reiluiksi paloiksi ja viipaloi valkosipulinkynnet. Laita kasvikset ja valkosipuli laakeaan öljyttyyn uunivuokaan ja mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla. Sekoita huolellisesti. Paista kanoihin (marinadeineen) kaunis ruskea pinta paistinpannulla. Paahda kasvikset ja kanat kypsiksi 250 c uunissa eli puolisen tuntia. Ripottele kypsien kasvisten päälle parmesaani- ja sitruunankuoriraasteet ja sekoita. Syö hyvässä seurassa :)!

sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007

Kasvispainotteisia lihapullia, ranskiksia kesäperunoista ynnä sinappista tartarkastiketta

Hiukan vähäroskaisempaa roskaruokaa hyviksi havaituilla ohjeilla: pullat (laitoin vaihtelun vuoksi sipuleiden tilalle porkkanaa ja tomaattia) ja ranskikset (valmistus muuten sama, mutta käytä valmista perunamaustesekoitusta 2 tl).
Ihanaan, kokeiluluonteiseen tartarkastikkeeseen tuli kermaviilipurkillisen sekaan 3 rkl sinappista kurkkusalaattia, 1 tl sinappia, 1 tl sokeria sekä muutama kierroS mustapippuria ja hitunen suolaa. Maukkaalta maistoi, NAM!

Back to basics eli kotitekoista mysliä kiireisiin aamuihin

Mikäs sen nopsempi ja ravitsevampi aamupala kuin maitoon tai jogurttiin sekoitettu mysli? Ja kotitekoisena vielä helppoa, halpaa ja herkullista - todellista arjen pientä luksusta. Myslistä saa mukavasti vaihtelua puurolle ja sitä on näpsäkkä ottaa vaikka välipalaksi töihin. Eikä siinä ole mitään vikaa kiireettöminä sunnuntaiaamuina nautittunakaan :D! Seuraavassa siis jo aiemmin blogissani postattu ja hyväksi havaittu kotimyslin perusohje Tuulentuvan emännän makuun muunneltuna.


PAAHDETTU KOTIMYSLI

5 dl puurohiutaleita
2 dl Kuidukas lesesekoitusta
2 ruisnäkkileivän viipaletta paloina
1 dl 4-viljan Sun muroja
1/2 dl maapähkinärouhetta
3 rkl auringonkukansiemeniä
2 rkl pellavansiemenrouhetta
1 rkl (fariini-)sokeria
1 1/2 rkl tummaa siirappia

Laita uuni kuumenemaan 200c. Sekoita hiutaleet, leseet, ja sokeri keskenään ja levitä reunalliselle, leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele päälle näkkärin palat, siemenet sekä pähkinät ja valuta siirappi ohuena nauhana tasaisesti ainesten päälle. Paahda mysliä noin kymmenen minuuttia eli kunnes siirappi alkaa kuplia ja siemenet ovat saaneet sopivasti väriä. Jäähdytä, lisää joukkoon murot ja sekoita. Säilytä kannellisessa astiassa huoneenlämmössä. (Säilyy maukkaana kuivassa paikassa pidettynä parisen viikkoa.)

lauantaina, syyskuuta 01, 2007

Possu-banaanipata

Tämän mainion ja mielenkiintoisen reseptin bongasin uusimmasta Maku-lehdestä. Maistui oikein herkulliselta, mutta käyttäisin tässä ehkä kuitenkin mieluummin kanan lihaa tai soijasuikaleita johtuen possun läpitunkevasta ominaismausta. Vaikka mausteet olivat tulisia, maut olivat kuitenkin myös aika hentoja. Mutta kaikkinensa siis toimiva kokonaisuus ja jälleen varsin sopivan lämmittävää syyspäivän syötävää. Hitusen muutin alkuperäistä reseptiä raaka-ainesaatavuuden vuoksi, mutta pääpiirteissään noudatin ohjetta lähes orjallisesti. Suosittelen kaikille kookoksesta ja aasialaistyyppisistä ruuista pitäville.


POSSU-BANAANIPATA (4-5:lle)

1-2 rkl öljyä
1 pkt possunpaistisuikaleita (400-500g)
1 sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 punainen chilipalko (1/2 tl sambalo oelekia ja 1 rkl sweet chili-saucea)
1 rkl currya
1 tlk (400 ml) kookosmaitoa
n. 1 dl vettä
2 rkl soijakastiketta
2 rkl limemehua
(1 1/2 rkl vehnäjauhoja suurustamiseen)
1 iso, kypsä banaani
tuoretta korianteria (ei ollut saatavilla)

Kuumenna öljy pannulla ja ruskista lihasuikaleet. Lisää sipulisilput. Halkaise chilipalko, poista siemenet ja hienonna chili. Lisää chili ja curry pannulle ja sekoittele hetki. Kaada kookosmaito ja purkin huuhteluvesi pannulle. Lisää soijakastike ja limemehu. (Ripottele halutessasi vehnäjauhoja suurusteeksi ja sekoita huolella.) Anna padan kiehua hiljalleen kannen alla noin 30 min. Halkaise lopuksi kuorittu banaani pitkittäin, viipaloi ja lisää pataan. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa tai soijakastiketta. Koristele tuoreella korianterilla.

(P.S Pahoittele kuvan värittömyyttä, se ei tee oikeutta tälle herkulliselle padalle. Iltavalossa ruoka sai sinertävän sävyn, vaikka se oli oikeasti lempeän keltaista.)

perjantaina, elokuuta 31, 2007

SYYSKILPAILU!!


Kuin huomaamatta on minunkin (7.4-07 asetettu) kävijälaskurini pompsahtanut 30 000 rajan ylitse. Suuret kiitokset kaikille kävijöille ja kommentoijille :D. Ajattelinkin nyt suuren kävijämäärän ja syksyn kunniaksi järjestää pienen RESEPTIKILPAILUN!
Säännöt ovat seuraavat:
Lähetä minulle syksyinen suosikkireseptisi tai kehittele täysin uusi ohje. (Olethan kohtelias ja ilmoitat reseptin lähteen, jollet ole ohjetta itse kehittänyt.) Ainoana ehtona on että ruoka sisältää kauden tuotteita, kuten sieniä, marjoja tai vaikkapa riistaa. Voit siis kokata alkupalaa, pääruokaa, jälkiruokaa, säilykkeitä tai mitä ikinä keksitkin. Kaikkien lähettäneiden kesken arvotaan kotitekoinen, syyshenkeen toteutettu ruokalahja. Lisäksi valitsen resepteistä kolme mielestäni mielenkiintoisinta, jotka saavat kunniamaininnan ja pääsevät Tuulentuvan kokeiluun. Lähetä reseptisi osoitteseen tuulentuvassa@gmail.com 30.9.2007 mennessä. Otan kilvan ratkettua yhteyttä voittajaan tarkempia yhteystietoja varten ja lähetän lahjan lokakuun aikana. Onnea kisaan!!

Terveisin: Tuulentuvan emäntä

(Samaan hegenvetoon suosittelen kaikkia tutustumaan vetoomukseen suomalaisen ruokakulttuurin puolesta. Syksyisiä metsän ja muun luonnon antimia pursuilevat ruuat kun ovat ehkä sitä suomalaista kulttuuria omimmillaan. Vetoomukseen pääset tästä. )

torstaina, elokuuta 30, 2007

Canellonit Tuulentuvan tapaan

Olen jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla canellonien tekoa. Katsastin perusohjeen canellonipaketista ja muuntelin sitä aika reippaasti oman näköiseksi. Lopputulos oli erittäin positiivinen yllätys. Tästä tuli kerta heitolla yksi suosikeistani, sillä ruoka vei kielen menneessään! Suosittelen etenkin kiireisille lasagnen ystäville, koska tämä valmistuu lähes puolta nopeammin, mutta maistuu vähintään yhtä hyvältä.



CANELLONIT TUULENTUVAN TAPAAN (3-4:lle)

noin 1/2 pkt canelloni pastaputkia

Täyte:
n. 100 g paprikaa (esim pirkka pakastesekoitus)
1 pieni punasipuli
pieni purkki säilykeherkkusieniä
basilikaa, oreganoa, rosmariinia 1 tl kutakin
1/2 tl jauhettua mustapippuria
1 rkl oliiviöljyä
250-300 g jauhelihaa
2-3 tl broilermaustetta
1 tl chilimausteseosta
1 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl kolmenjuuston kermaa

Kastike:
1 dl kolmen juuston ruokakermaa
1 1/2 dl vettä
400 g yrttimaustettua tomaattimurskaa
10 oliivia pieneksi hienonnettuna
1 tl sambal oelek chilitahnaa
1 rkl sokeria
ripaus kanelia
mustapippuria
(suolaa tarvittaessa, etenkin jos jätät oliivit pois)
1 1/2 rkl vehnäjauhoja

Valuta herkkusienet ja pilko ne sekä sipuli ja paprikat pieniksi kuutioiksi. Kuumenna pannulla öljy ja lisää kasvikset ja mausta yrteillä sekä pippurilla. Paista sekoitellen hyvällä lämmöllä kunnes neste on haihtunut ja siirrä kasvikset sivuun. Paista seuraavaksi jauheliha ja mausta broilermausteella ja chilillä. Ripottele jauhelihan joukkoon vehnäjauhot, kääntele ja lisää juustokerma. Kuumenna hetki kunnes täyte on kiinteää ja sekoita joukkoon kasvikset. Voitele uunivuoka ja täytä pastaputket jauheliha-kasvismassalla teelusikan tai veitsenkärjen avulla. Lado putket vuokaan tiiviisti yhdeksi kerrokseksi. Sekoita keskenään kastikkeet ainekset ja kaada pastaputkien päälle. (Tarkista että putket ovat melkolailla kastikkeet peitossa. Lisää tarvittaessa hiukan juustokermaa ja vettä.) Ripottele pinnalle vielä halutessasi kevytjuustoraastetta. Paista 225 c uunin alatasolla puolisen tuntia. Tarjoa tuhdin ruuan lisänä raikasta salaattia.

tiistaina, elokuuta 28, 2007

Omenainen syyspannari

Tänään rupesi kovasti tekemään mieleni ruuan päälle jotakin lämmittävän mausteista jälkkäriä - kummakos tuo kun ulkona sataa jäätävää tihkua. Omenoita kun oli pussillinen, päätin laittaa niitä pannarin ja tietenkin kanelin kaveriksi. Helpompaa, nopeampaa ja kevyempää kuin piirakka! Tämä oli varsin herkullista ja sopii mainiosti viileisiin syyspäiviin, vaikkapa kevyen keittoruuan päälle. Kylkeen sopii mainiosti tietenkin kylmä vaniljajäätelö tai -kastike. Pieni loraus tummaa siirappia (kuten kuvasta näkyy) tai hunajaa toimii myös loistavasti.


OMENAINEN SYYSPANNARI (3-4:lle)

3 1/2 dl maitoa
2-2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl graham- tai ruisjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
vajaa 1 tl kardemummaa
2 pientä kananmunaa
1 rkl ruokaöljyä
1 iso omena
reilu 1 tl kanelia ja 1 rkl sokeria sekoitettuna

Vatkaa maitoon sokerit, kardemumma ja jauhot. Anna turvota hetki ja pilko sillä välin omena ohuiksi viipaleiksi. Sekoita keskenään kaneli ja sokeri ja pyörittele omenaviipaleet seoksessa. Lisää pannaritaikinaan muna ja öljy ja sekoita huolellisesti. Kaada taikina isohkoon voideltuun uunivuokaan (n. 25x30) ja lado päälle limittäin omenaviipaleet. Paista 200 c asteessa uunin keskitasolla noin 25 minuuttia eli kunnes pinta on kauniin ruskea ja omenat pehmeitä.

sunnuntaina, heinäkuuta 29, 2007

Sitruuna-kaneliletut ja vaniljarahka

Näitä tein piknikille jälkkäriksi. Olivat oikein maukkaita. Sitruuna antoi mukavasti uutta särmää perinteisille letuille. Jos et pidä sitruunamehun antamasta lievästä happamuudesta, voit halutessasi jättää sen pois ja lisätä taikinaan ainoastaan aromikkaan kuoren.


SITRUUNA-KANELILETUT (4:lle)

5 dl maitoa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
1/2 dl (n. 50 g) juoksevaa margariinia
1 sitruunan raastettu kuori
(2 tl sitruunamehua)
1- 1 1/2 rkl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia
hiukan suolaa

Sekoita keskenään kaikki ainekset ja anna taikinan turvota puolisen tuntia. Sekoita taikina hyvin pohjia myöten ja paista pieniä tai isoja lettuja pinnoitetulla pannulla. Tarjoa lämpiminä tai haaleina viileän vaniljarahkan kanssa.

VANILJARAHKA (4:lle)

2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk (250g) maitorahkaa
2 t vaniljasokeria
(1-2 rkl sokeria, jos pidät makeammasta rahkasta)

Vaahdota vaniljakastike. Lisää rahka ja sokeri(t) ja vatkaa tasaiseksi. Anna makujen tasoittua viileässä puolisen tuntia. Nauti lettujen tai marjojen kera.

lauantaina, heinäkuuta 28, 2007

Tandoori-hunajamarinoidut kanavartaat ja paahdettu grillisalaatti sitruuna-basilikakastikkeella

Pitipä piknikevääksi keksiä jotain uutta ja maukasta. Töissä bongasin lehdestä (taisi olla uusin Anna) nämä ohjeet, hiukan vain muokkasin. Ohjeet ovat helppoja ja nopeita - sopivat vaikka mökillä valmistettaviksi. Kanojen marinadi oli todella maukas, tästä tulee varmasti bravuurini! Salaatti taasen oli oikein raikas ja sopii tuhdimmankin grilli- ja liharuuan kanssa. Suosittelen lämpimästi molempia :).


TANDOORI-HUNAJAMARINOIDUT KANAVARTAAT (3-4 :lle)

450-500 g maustamattomia broilerin rintafileitä
n. 1 1/2 rkl tandoorimaustetta (alkup. ohjeessa garam masalaa)
1 rkl hunajaa
2 rkl öljyä
(suolaa, jos mausteseos ei sitä jo sisällä)

Sekoita marinadin aineksia, kunnes marinadi on tasaista. Leikkaa rintafileet reiluiksi paloiksi ja sekoita joukkoon huolellisesti marinadi. Anna maustua viileässä vähintään puoli tuntia, mieluiten kauemminkin. Pistele kanapalat liotettuihin puuvartaisiin ja grillaa muurikalla tai uunissa grillivastusten alla. Voit myös paistaa palat ensin ja keihästää vasta sitten. Nauti grillisalaatin kera.

PAAHDETTU GRILLISALAATTI SITRUUNA-BASILIKA KASTIKKEELLA (4:lle)

1 pienehkö munakoiso
1/2 keskikokoinen kesäkurpitsa
2 keskikokoista sipulia
1 iso punainen paprika
vajaa 1 dl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
2-3 rkl hunajaa
1/2 punttia basilikaa (alkup. ohjeessa minttua)
2 isoa valkosipulinkynttä
suolaa ja mustapippuria

Leikkaa pestyt kasvikset reiluiksi paloiksi. Paahda kasviksia kuumalla pannulla tai muurikalla, kunnes ne hiukan pehmenevät, saavat väriä ja kuumenevat. Kaada kuumat kasvikset astiaan. Sekoita huolellisesti keskenään marinadin ainekset ja tarkista maku. Kaada marinadi kasvisten päälle, sekoita huolellisesti ja anna maustua vähintään puolituntia. Nauti haaleana tai viileänä kanavartaiden kanssa.
(Vinkki : salaatti on maukasta myös lämpimänä lisäkkeenä.)

keskiviikkona, heinäkuuta 25, 2007

Banaanileipä

Kokeilin vihdoin kauan mielen päällä ollutta banaanileipää (tai pitäisi sanoa "leipää"). Ohjeen nappasin Pastanjauhajien ohjearkistosta, koska muistelin siellä sellaisen joskus nähneeni. Ohje oli oikeinkin toimiva ja "leivän" rakenteesta tuli (pienistä tekemistäni muutoksista huolimatta) sopivan tiivis, mutta samalla kuohkea. Eikä maussakaan ollut mitään valittamista. Ennemmin miellän tämän kuitenkin kahvileiväksi kuin leipään siinä toisessa suomalaisessa mielessä. Mutta tämähän onkin Ameriikasta, jossa leivässäkin pitää olla kunnolla sokeria ja rasvaa :D! Ehkä olisi voinutkin hitusen vähentää sokeria ja lisätä taikinaan vähän vaikka grahamjauhoja. Mutta siis kiitokset Jauhajille hyvästä reseptistä. Tätä teen jatkossa, jos banaanit ehtivät jostain syystä ylikypsyä hedelmäkulhon pohjalle. Seuraavassa resepti muokattuna.


BANAANILEIPÄ

80 gr maapähkinöitä
30 gr kuorittuja auringonkukansiemeniä
250 gr vehnäjauhoja
150 gr sokeria
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
1/2 tl kanelia
1 tl vaniljasokeria
2 munaa kevyesti vispattuna
3 kypsää banaania hyvin muusattuna
100 g margariinia
2 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä

Laita uuni kuumenemaan 180 c. Kun se on kuumennut, paahda pähkinöitä ja siemeniä uunissa vajaa 10 minuuttia. Murskaa pähkinät kevyesti. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet eli pähkinät, jauhot, sokerit, nostatusaineet ja mausteet sekä toisessa kulhossa sulatettu margariini, öljy, banaanisose ja munat. Yhdistä taikinaksi mahdollisimman vähän sekoittaen. Paras väline tähän on puuharukka tai lasta jolla pyöräyttelet ainekset juuri ja juuri sekaisin. Taikina saa olla paksua ja kokkareista. Kaada taikina voideltuun leipävuokaan ja paista 180 c 50-60 minuuttia eli kunnes pinta on saanut kauniin värin eikä tikkuun tartu taikinaa, kun pistät sen kakun paksuimpaan kohtaan. Kumoa ja nauti lämpimänä jäätelön kera tai sellaisenaan jäähtyneenä.

maanantaina, heinäkuuta 16, 2007

Kesäkakku


Taas kakkua ja tällä kertaa ihan muuten vaan. Välissä ananasta, banaania ja vaniljavaahtoa. Kostutuksena päärynäliköörillä terästettyä ananasmehua. Päällä karviaisia soseena, kokonaisia tuoreita mansikoita sekä vaniljasokerilla ryyditettyä kermaa. Mukavan hedelmäinen yhdistelmä toimi oikein hyvin. Onneksi tämä katosi jälleen muihin herkkusuihin ennen kuin itse ehsin innostua :)!

Hmmm... Ja koskahan sitä "kunnon ruokaa" saisikaan aikaiseksi...

lauantaina, heinäkuuta 07, 2007

Tuulentuvan Viettelyskakku

Tämän kakun tein äidille ja isäpuolelle kuusivuotishääpäiväksi. Koristelu on ehkä hiukan kökkö, mutta isäpuolelle oli tärkeää, että "erikoinen" päivämäärä näkyy. Tämä oli uskomattoman hyvää!! Täytteen ainekset olivat jännä, mutta erittäin onnistunut yhdistelmä. "Hääpari kiittää."


TUULENTUVAN VIETTELYSKAKKU

1 valmis täytekakkupohja (kolmikerroksinen)

Väliin:

2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1/2 prk (á 250 g) maitorahkaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 rkl appelsiinilikööriä (tässä Cointreau:ta)
2 isoa banaania
2 dl sokeroitua karviaissurvosta
(hyydytykseen 1/2 dl vettä + 3 liivatelehteä)

Päälle:

2 dl kuohukermaa
1/2 prk (á 250 g) maitorahkaa
1 1/2 rkl sokeria
1 1/2 tl vaniljasokeria
1 rkl appelsiinilikööriä (tässä Cointreau:ta)
1 pieni purkki persikoita
1 pieni purkki ananasta
20 g tummaa suklaata

Vaahdota vaniljakastike, lisää rahka, sokerit ja likööri ja vatkaa tasaiseksi. Muussaa banaanit. Levitä alimmalle levylle kolmannes banaani- ja karviaisseoksesta. (Tee halutessasi hyydyke liuottamalla liivakot kuumaan veteen ja lisäämällä hiukan jäähtyneenä se ohuena nauhana ja koko ajan sekoittaen vaniljavaahtoseokseen.) Lusikoi päälle vaniljavaahtoseosta. Täytä seuraavat kerrokset samaten. Vaahdota kerma ja lisää vatkaamisen loppuvaiheessa rahka, sokerit ja likööri. Koristele kakku mielesi mukaan kermavaahdolla sekä valutetuilla hedelmillä ja sulatetulla suklaalla.

torstaina, kesäkuuta 28, 2007

Mansikka-kermakakku

Tässä kesän ensimmäinen mansikkakakku, ai että mitä herkkua!!


MANSIKKA-KERMAKAKKU

Pohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. Lisää siivilän läpi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kääntele varovasti tasaiseksi. (HUOM!! Varo ettet kolauta taikinakulhoa tai paukauta uunin luukkua, ettei vaahto laske.) Levitä taikina paperoidulle uunipellille ja paista pohjaa 225c uunin keskitasolla 7-9 minuuttia. Kumoa sokeroidulle voipaperille ja anna jäähtyä.

Täyte:
2 dl kermaa
1 1/2 tl vaniljasokeria
noin 1 l tuoreita mansikoita
hiukan sokeria

Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla. Muussaa kolmannes mansikoista ja ropsauta survokseen hiukan sokeria. Ota noin kolmannes kermavaahdosta ja sekoita mansikkasurvoksen joukkoon. Täytä jäähtynyt torttupohja seoksella ja kääri voipaperin avulla rullalle. Levitä käärön päälle loppu kermavaahto ja koristele mansikoin. Anna vetäytyä pari-kolme tuntia viileässä ja nauti.

Kaurasämpylät


KAURASÄMPYLÄT

5 dl vettä
50 g hiivaa
1-1/2 tl suolaa
1 rkl hunajaa
4 dl Nallen kuntokauraa (kaurahiutaleita ja vehnäleseitä)
8-10 dl vehnäjauhoja
2 rkl kylmäpuristettua rypsiöljyä

Liuota kädenlämpöiseen veteen hiiva, suola ja hunaja. Lisää kaurahiutaleet ja anna turvota muutaman minuutin ajan. Lisää lopuksi alustaen vehnäjauhot vähitellen sekä jauhojen lisäämisen loppuvaiheessa öljy. Kun taikina on kimmoisaa, mutta löysähköä, laita se lämpimään vedottomaan paikkaan nousemaan noin puoleksi tunniksi. Nujerra kohonneesta taikinasta ilmakuplat ja pyörittele taikinasta jauhotetuin käsin sämpylöitä. Anna sämpylöiden kohota pellillä vielä 10-15 minuuttia ja paista 225c uunin keskitasolla 12-15 minuuttia.

torstaina, kesäkuuta 21, 2007

Vadelma-suklaasydänmuffinit

Tälläisiä herkkuja väkertelin mökille juhannusta varten. Olivat oikein näpsäköitä valmistaa. Maku oli oikein herkullinen ja rakenne mehevä. Suklaa ja vadelma sopivat mielestäni erinomaisesti yhteen. Suosittelen kokeilemaan!!



VADELMA-SUKLAASYDÄNMUFFINIT (20 isoa muffinia)

Taikina:
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1-1 /2 tl rkl kardemummaa
2 tl leivinjauhetta
2 kananmunaa
1 dl vettä
1 1/2 dl partaäijää
200 g margariinia
Sydän:
sokeroimatonta tai vähäsokerista vadelmasosetta
10 suklaakonvehtia (käytin fazerin sinivalkoisia, joissa siis valko- ja maitosuklaata)

Vaahdota keskenään rasva ja sokeri. Lisää voi-sokerivaahtoon kananmunat ja veteen sekoitettu partaäijä sekä lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. Jaa noin puolet taikinasta muffinivuokiin ja tee lusikan kärjellä muffineihin pienet kolot. Puolita konvehdit veitsellä ja laita palaset koloihin. Lusikoi päälle noin teelusikallinen vadelmasosetta ja päällimmäiseksi vielä loppu taikina. Paista uunin keskitasolla 225c noin 15-20 minuuttia.

Vinkki: Jos haluat että suklaa sulaa kokonaan, rouhaise sitä hiukan ennen muffinssin sisään piilottamista.

tiistaina, kesäkuuta 19, 2007

Jogurtti-hunajapitat sitruunaisella kanatäytteellä

Tämä oli tällainen kokeilu. Piti saada vanhaksi menevä partaäijä johonkin käytettyä. Siispä päädyin tekemään jogurttipitoisen ruuan. Pollo limonelloon ihastuneena väänsin kyseisestä ruuasta hiukan muunnellun version - lähinnä jääkaapin sisällöstä johtuen. Toimi oikein loistavasti pitaleipien ja vuohenjuuston keralla. Nam! (Näkyvyyssyistä kuvassa olevaa pitaa leikattu ohjeistettua enemmän auki. Syönnin kannalta on mukavampaa, jos pitää viillon kohtalaisen pienenä.)


JOGURTTI-HUNAJAPITAT JA SITRUUNAINEN KANATÄYTE (10-12 kpl)

Taikina:

3 dl vettä
1 1/2 dl maustamatonta jogurttia
2 1/2 rkl hunajaa
1/2-1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
1 dl vehnä- tai ruisleseitä
7-9 desiä vehnäjauhoja
2 rkl öljyä
Voiteluun: 1:1 vettä ja hunajaa

Sekoita kulhossa reilusti lämmoin vesi, jogurtti, hunaja ja suola. Sekoita leseisiin kuivahiiva ja lisää joukkoon. Alusta joukkoon vähitellen vehnäjauhot, kunnes taikina alkaa tuntua kimmoisalta ja irtoaa käsistä, mutta on kuitenkin vielä pehmeää. Loppu vaiheessa lisää öljy. Anna taikinan kohota lämpimässä ja vedottomassa paikassa 45-60min. Nujerra kohonneesta taikinasta kuplat ja muotoile siitä kahdelle leivinpaperille 10-12 litteää kiekkoa ja anna kohotan vielä 15-20 min. (huom! tee riittävän litteitä, jotta pitoihin muodostuu paistettaessa tasku). Laita uuni 250c ja leivinpelti uuniin kumenemaan. Vedä leivinpaperi pitaleipineen kuumalle pellille, laita uunin toiseksi ylimmälle tasolle ja paista 5-8 minuuttia. Voitele kuumat leivät veden ja hunajan seoksella. Leikkaa jäähtyneisiin leipiin reunaan pieni viilto ja täytä salaattiaineksilla, vuohenjuustolla ja kanakastikkella.

Täyte:
salaattia (esim. lollo rosso)
kurkkua
kirsikkatomaatteja
paprikaa
vuohenjuustoa
kanakastiketta

Kastike:
hunajamarinoituja kanansuikaleita (350-400 gr)
2 kuutioitua sipulia
3 murskattua valkosipulinkynttä
1 tl currya
hiukan inkivääriä
2 dl ruokakermaa
6-10 tippaa tabascoa
hieman sitruunapippuria
2 rkl sitruunamehua
1-2 rkl hunajaa
2 dl maustamatonta jogurttia
suolaa maun mukaan

Kuumenna pannulla öljytilkassa currya ja inkivääriä, kunnes seo hiukan kuplii. Lisää sipulit ja kanat ja ota niihin hyvä väri pintaan. Kaada joukkoon ruokakerma, sitruuna, hunaja ja loput mausteet. Anna porista kymmenisen minuuttia hiljaisella tulella. Lisää lopuksi jogurtti ja sekoita tasaiseksi. Käytä kuumana tai kylmänä pitaleipien täytteeksi.

torstaina, kesäkuuta 07, 2007

Hiljaiseloa

Tervehdys kaikki ruokabloggajafanit ja muutkin vierailijat! Pahoittelen viimeaikaista hiljaiseloa. Asustelen nyt siis väliaikaisesti täällä Tampereella ja olen tiivisti kesätöissä, joten aikaa ja jaksamista jää kokkailuille vähänlaisesti. Harmittaa itseäkin, etten ole ehtinyt harrastaa taikinaterapiaa tai muutakaan ihanuutta muutamaan viikkoon. Jatkossa toivottavasti saan edes vapaapäivinä vähän jotain ruuan tapaista aikaan ja ehkäpä muutaman postauksenkin. Mutta siis, viimeistään elokuun lopussa homma palaa uomiinsa ja bloggailuni jatkuu entiseen malliin. Hyvää kesää kaikille =)!!

Tuulentuvan emäntä

tiistaina, toukokuuta 08, 2007

Täytetyt valkosipuli-basilikapatongit

Kokeilinpa vihdoin patongin paistoa Pastanjauhajien kehumalla taikinareseptillä. Näistä tulikin kyllä ehkä parhaat patongit, joita olen koskaan tehnyt. Rakenne oli ihanan kuohkea ja kuori mukavan rapsakka. Rullaus teki leikkuspinnasta kauniin, joten patonki oli kiva tarjota myös leikattuna. Tarjottavien kanssa ostin juomaksi Elyseen vaaleanpunaista, herukoista valmistettua puolikuivaa kuohuviiniä. Toimi kuin nenä päähän - etenkin lime-papaijajuustokakun kanssa.


TÄYTETYT VALKOSIPULI-BASILIKAPATONGIT (4 kpl)

Taikina:
700 g vehnäjauhoja
2 pss kuivahiivaa
1 1/2 tl suolaa
4 rkl oliiviöljyä
4 1/2 dl lämmintä vettä

Täyte:
n. 100-125 g margariinia
hiukan oliiviöljyä
2 isohkoa valkosipulinkynttä
2-3 tl basilikaa

Laita jauhot, kuivahiiva ja suola kulhoon ja sekoita. Sekoita öljy ja lämmin vesi ja lisää neste vähitellen taikinaan niin, että siitä tulee tasainen ja pehmeä ja se irtoaa käsistä vaivatessa. Laita vaivattu taikina nousemaan liinalla peitettyyn kulhoon lämpimään paikkaan noin tunniksi.
Kun taikina on valmis ja kohotettu ja nujerra siitä ilmakuplat. Ota neljännes taikinasta ja kaaviloi sentin paksuiseksi, suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Purista valkosipulinkynnet. Sekoita keskenään pehmennyt margariini, valkosipulimurska ja basilika. Sivele taikinalevyn pinnalle ohuelti margariiniseosta ja suihkuttele tai pirskottele päälle hiukan hyvää oliivilöjyä. Rullaa levy pidemmältä sivulta päin rullaksi Sivele reunat veteen kastetulla pullasudilla ja nipistä reunat huolella kiinni. Tee patongin pintaan muutama koristeviilto. Valmista kaikki patongit samoin. Nosta patongit pellille kohoamaan puoleksi tuntia ja sivele ne veteen kastetulla pullasudilla ennen uuniin laittoa. Paista 250 c noin 15 minuuttia. Jäähdytä ritilällä.

Vinkki: Taikinan käsin veivaaminen voi tuntua turhauttavalta alkuun, varsinkin jos ei ole hyviä käsivoimia. Kyllä taikinaa alkaa kuitenkin melko nopeasti saada pallomaisen ja kiinteän muodon kunhan jaksat ne ensimmäiset minuutit. Jos meinaa usko kuitenkin loppua, kokeile välillä öljytä kädet kevyesti. Monitoimikoneen onneliset omistajat voivat tietysti vain huokaista helpotuksesta ja jättää vinkin huomiotta :)!

Minttu-suklaatryffelit

Näiden syntisen hyvien tryffeleiden ohjeen löysin Ullan unelma-blogista. Täyte oli samettisen pehmeää ja suussasulavaa :)!! Lisäsin vielä valkosuklaasta kuorrutuksen, joka oli kuin piste ii:n päälle. Olivat aivan ihania. Suosittelen ehdottomasti kaikille suklaan ystäville!!

MINTTU-SUKLAATRYFFELIT (60 kpl)

2 dl Flora vispiä
150 g tummaa suklaata
130 g valkosuklaata
120 g maitosuklaata
150 g mariannekuulia

Kuorruttamiseen:
tomusokeria
150 g valkosuklaata

Paloittele suklaat. Kuumenna kattilassa Flora vispi, ota liedeltä ja lisää heti joukkoon suklaapalat. Sekoittele kunnes suklaat ovat sulaneet joukkoon. Anna seoksen jäähtyä ja lisää murskatut mariannekuulat. Anna seoksen jähmettyä viileässä. Ota seoksesta nokareita ja pyörittele käsin palloiksi tomusokerin avulla ja kasta (esimerkiksi kahden haarukan avulla) lopuksi vesihauteessa sulatettuun, hiukan jäähtyneeseen valkosuklaaseen. Nosta kuorrutetut tryffelit voipaperoidulle tarjottimelle tai pellille ja nosta jääkaappiin jähmettymään . Säilytä viileässä.

Lime-papaijajuustokakku

Juustokakut ovat herkkuani, mutta en ole jostain syystä koskaan aikaisemmin itse tehnyt niitä. Nyt kokeilin muokkaamalla Marien ohjeesta omaan makuuni soveltuvan ja täytyy kyllä sanoa, että hyvää oli. Papaija on sopivan makeaa ja lime tuo kivasti hapokkuutta. Kannattaa ehdottomasti kokeilla yhdistelmää, jos olet limen ja papaijan ystävä. Perusresepti on hyvä, joten siitä on myös helppo muokata omaan makuun sopiva omilla lempihedelmillä ja -marjoilla.


LIME-PAPAIJAJUUSTOKAKKU (14-15 hengelle)

Pohja:
200g digestivekeksejä
75g voita tai margariinia

Täyte:
5-6 liivatelehteä
200g maustamatonta kevyttuorejuustoa (15%)
1 purkki hedelmäpilttiä (125g)
1 tlk valutettua säilykepapaijaa (250g)
1/2 dl papaijoiden sokerilientä
1/2-3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (9%)
1 limen raastettu kuori ja mehu
kuorrute:
50 g sulatettua suklaata

Murenna keksit, nypi joukkoon rasva ja sekoita tasaiseksi massaksi. Taputtele seos tasaiseksi kerrokseksi voipaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja nosta viileään. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Pese huolellisesti lime, raasta kuori hienoksi ja purista mehu. Valuta papaijat ja ota liemi talteen. Soseuta papaijan palat teho- tai sauvasekoittimella tasaiseksi. Sekoita tuorejuuston joukkoon hedelmäsoseet, limen mehu, -kuoriraaste ja sokerit. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Puristele liivatteista vedet ja sekoita kuumennetun papaijaliemen joukkoon. Lisää liivate-mehuseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen tuorejuustoseokseen. Lisää joukkoon lopuksi varovasti vaahdotettu vaniljakastike ja kääntele seos tasaiseksi. Kaada täyte heti keksipohjan päälle irtopohjavuokaan ja tasoita pintaa hiukan lusikalla. Laita kakku viileään hyytymään jokuseksi tunniksi tai seuraavaan päivään.

Sulata koristelua varten suklaapalat vesihauteessa. Tee pursotin pienestä muovipussista tai voipaperitötteröstä ja kaada sinne sula suklaa. Leikkaa pursottimen kärkeen pieni reikä ja valuta kakun päälle "huolimaton" ristikko. Anna suklaan jähmettyä hetki viileässä. Irrota kakku ennen tarjoilua vuoasta varovasti veitsellä avittaen ja siirrä tarjoilualustalle. Tarjoa hyvässä seurassa vaaleanpunaisen kuoharin kera!

tiistaina, toukokuuta 01, 2007

Vappupiknik eli mausteinen kanasalaatti, kaura-ruiskeksit ja sima

KANASALAATTI TUULENTUVAN TAPAAN

3/4 pss makaroneja
4oo g hunajamarinoituja broilersuikaleita
1 tlk kidneypapuja
1 pieni punasipuli
1/2 pss pakastemaissia (100 g)
1/4 pss pakastepaprikaa (n. 60-70 g)
1 pieni tlk ananaspaloja
1 persikka

Kastike:
3 dl kevyttä ruokakermaa
2 tl tandoorimaustetta tai currya
1 rkl ketsuppia
1/2 tl paprikamaustetta
1 tl basilikaa
1 tl keskivahvaa chilikastiketta
1 rkl makeaa chilikastiketta
1 tl siirappia
mustapippuria ja suolaa maun mukaan

Keitä makaronit kypsiksi pussin ohjeen mukaan. Paista kanasuikaleet kypsiksi. Valuta ananakset ja pavut, pilko sipuli ja persikka. Sekoita kulhossa keskenään makaronit, kana, hedelmät ja vihannekset. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset, lisää salaatin joukkoon ja sekoita huolellisesti. Anna vetäytyä viileässä vähintään muutama tunti, mieluiten seuraavaan päivään.
Vinkki: Kokeile myös kuumennettuna.


KAURA-RUISKEKSIT (alkuperäinen resepti) (n. 30 kpl)

75 g margariinia
1/2 dl sokeria
1/2 dl fariinisokeria
2 dl kaurahiutaleita
1 dl ruisleseitä
1 kananmuna
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sulata rasva ja liuota joukkoon sokeri. Lisää muut aineet ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Ota taikinasta heti pieniä nokareita lusikalla leivinpaperille uunipellille. Paista 200 asteisen uunin keskitasolla 8-10 minuuttia eli kunnes keksit ovat kauniin ruskeita.

SIMA (2o lasillista)

4 litraa vettä
3 sitruunaa
200 g fariinisokeria
200 g sokeria
pieni pala tuorehiivaa (n. 1/6 tl)

Kuumenna osa vedestä ja liuota siihen sokeri. Kaada ämpäriin loput vedestä sekä 2 sitruunan puristettu mehu. Pese yksi sitruuna huolella, viipaloi ja lisää joukkoon kuorineen. Kun neste on noin 40 c, liuota joukkoon hiiva. Anna tekeytyä kannen alla huoneenlämmössä 1-2 vuorokautta. Pullota sima laittamalla jokaiseen pulloon muutama rusina ja lusikallinen sokeria. Sulje korkki löyhästi ja anna valmistua huoneenlämmössä 1-3 vrk tai noin viikon verran jääkaapissa. Sima on valmista, kun rusinat ovat nousseet pintaan. Nauti kylmänä.

(P.S. Laitan kuvat myöhemmin)

sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2007

Munakoiso-kesäkurpitsavuoka

MUNAKOISO-KESÄKURPITSAVUOKA

1 keskikokoinen munakoiso (n. 350 g)
1/2 pienestä kesäkurpitsasta (n. 150 g)
2 prk tomaattimurskaa
2 valkosipulinkynttä
1 1/2 tl basilikaa
1/2 tl timjamia
1/2 oreganoa
1/2 rosmariinia
1 1/2 rkl sokeria
mustapippuria
5-8 tippaa tabascoa
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
15 vihreää kivetöntä oliivia
n. 120-150 g vähärasvaista fetajuustoa
400 g paistettua ja maustettua jauhelihaa/2 dl liotettua ja maustettua soijarouhetta
Päälle: juustoraastetta

Pese huolella munakoiso ja kesäkurpitsa. Viipaloi munakoiso ja aseta viipaleet esim. voipaperoidulle pellille. Ripottele päälle suolaa ja itketä munakoisoja 10-15 minuuttia. Viipaloi tällä välin kesäkurpitsa. Sekoita tomaattimurskan joukkoon yrtit, sokeri, pippuri, tabasco, viinietikka ja oliiviöljy. Purista valkosipulinkynnet, hienonna oliivit ja valuta feta. Sekoita tomaattimurskan joukkoon ja tarkista suola. Taputtele paperilla itkettyneistä munakoisoista pinnalle kertynyt neste. Voitele uunivuoka ja lado pohjalle munakoisoviipaleita, ripottele päälle 1/4 jauhelihasta ja kaada päälle tomaattikastiketta. Lado seuraavaksi kerros kesäkurpitsaa, jauhelihaa ja tomaattikastiketta. Jatka näin kunnes ainekset loppuvat ja päälle jää kastikekerros. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja paista 200c uunin alatasolla 35-40 min.

tiistaina, huhtikuuta 24, 2007

Rasvattomat mokka-kaakaomuffinit

Tämä oli tälläinen kokeilu, kuinka hyvän rakenteen ja maun muffineihin saa ilman rasvaa. Banaani toimii yllättävänkin hyvin mehevöittäjänä, eikä muffineista tullut höttöisiä "sokerikakkupohjia". Makukin oli mukavan kaakaoinen, muokkasin ohjeen mokkapalojen aineksista. Itse olin ainakin positiivisesti yllättynyt hyvästä mausta ja ennen kaikkea kuohkeasta ja mehevästä rakenteesta. Suosittelen kokeilemaan, toimivat mukavasti kevennettynä arkiherkkuna tai viikonlopun kahvipöytään linjoistaan huolehtiville :).



MOKKA-KAAKAOMUFFINIT (n. 24 kpl)

Taikina:
3 kananmunaa
1 1/2-2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 kypsää banaania
4-5 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl vahvaa kahvijuomaa
2-3 rkl tummaa siirappia

Kuorrute:
2 dl tomusokeria
1 1/2 rkl tummaa kaakaojauhetta
3-4 rkl vahvaa kahvia
1 1/2 rkl sulatettua margariinia

Vatkaa kananmunat ja sokerit kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää huolellisesti muussattu banaani ja siivilöi joukkoon kaakaojauhe, vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita kevyesti. Sekoita kahviin siirappi ja kaada seos taikinan sekaan. Sekoita huolellisesti pohjia myöten, mutta vain sen verran että ainekset menevät sekaisin. Kaada taikina paperisiin muffinivuokiin (hyvinkin yli puolenvälin, nämä eivät kohoa kovasti). Paista 225c uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Jäähdytä muffinit.
Valmista kuorrute sekoittamalla tomusokeri ja kaakaojauhe ja lisäämällä vähitellen keskenään sekoitettua kahvia ja margariinia. (Kuorrute saa olla mieluummin paksuhkoa kuin aivan juoksevaa.) Valuta jäähtyneiden muffinien päälle noin teelusikallinen kuorrutusta ja anna jähmettyä viileässä.

(Vinkki: Taikinan sokerimäärä riippuu siitä kuinka makeita haluat muffineista. 2 desillä tulee "tavallisia", 1 1/2 desillä kaakaoisempia... ja kevyempiä. Toki voit tehdä superkevyitä muffineita ja käyttää myös makeutusainetta, mutta siihen en osaa antaa tarkempaa ohjeistusta. Paketin kyljestä löytynee käyttösuhde.)

sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

Broiler-kasviswokki

Tämä kuuluu helppoihin ja nopeasti valmistuviin. Mainio kiireisen päivän ruoka ja maku vain paranee säilytyksessä, joten kannattaa tehdä samantien isompi satsi. Kokeilin ensimmäistä kertaa tahinia lämpöiseen ruokaan ja wokissa se olikin omiaan - antoi mukavan pähkinäisen maun. Se teki wokista jotenkin superhyvää. Toki tämä silti onnistuu ilman tahiniakin, jos sinulle ei sitä satu olemaan. Suosittelen lämpimästi :)!!


Broiler-kasviswokki

300 g marinoituja broilersuikaleita (käytin mandariinimarinoituja)
1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
2 tl ruokaöljyä
reilu 1/2 pss (450 g) esim. Pirkan wok-vihannessekoitusta
2 tl soijakastiketta
1 tl kanafondia
2-4 rkl makeaa chilikastiketta (riippuen kuinka tulisesta pidät)
2-3 tl tahinia eli seesaminsiementahnaa
1 levy vähärasvaisia nuudeleita
vettä


Paloittele sipuli ja purista valkosipulinkynsi. Kuumenna wokpannulla öljy ja kuullota sipuleita siinä hetki. Lisää kanasuikaleet ja paista niihin kaunis väri. Laita kattilaan vesi kuumenemaan ja lisää nuudelilevy, kun vesi on kuumennut kiehumispisteeseen. Laita levy pois päältä ja jätä nuudelilevy kypsymään kannen alle jokuseki minuutiksi. Lisää pannulle wok-vihannekset sekä sekä keskenään maustekastikkeet ja sekoita. Lisää lopuksi valutetut kypsät nuudelit ja sekoittele tasaiseksi.

Vinkki: 1. Voit kaataa pannun pohjalle jäävät nesteet kattilaan ja suurustaa vesitilkkaan sekoitetulla 1 tl perunajauhoa. Näin nesteen hyvät maut eivät jää pannun pohjalle ja mene "hukkaan". 2. Kasvisversion saat helposti jättämällä kanan pois ja lisäämällä koko pussillisen kasviksia.

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

Helppo nakkikeitto


HELPPO NAKKIKEITTO (3-4:lle)

6 dl vettä
1 kana-/lihaliemikuutio
1 rkl ketsuppia
1 tl sinappia
4 perunaa
200 g pss pakastekeittojuureksia
1 pkt kevytnakkeja
(yhteensä 2 tl haluamiasi yrttejä basilikaa, oreganoa, timjamia...)
Tarjoamiseen: sulatejuustoa

Kuori perunat ja lohko 6-9 osaan. Pilko nakit sopiviksi suupaloiksi. Laita vesi kiehumaan ja liuota sinne liemikuutio. Lisää ketsuppi, sinappi ja halutessasi yrttejä sekä perunan palat. Annan kiehua reilu 10 minuuttia. Lisää nakit ja pakastejuurekset. Keitä vielä 10 minuuttia. Tarjoa sulatejuustonokareen kera.

Vinkki: Voit helposti muunnella reseptiä hiukan puristamalla joukkoon 1 valkosipulinkynnen tai lisäämällä 1 tl chilikastiketta tai laita vaikka molempia. Ruokaisuutta saat lisäämällä nakkien kanssa yhtä aikaa vajaan 1 dl huuhdeltuja punaisia linssejä (keittoaika 10 min).