Näytetään tekstit, joissa on tunniste Naposteltavat ja välipalat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Naposteltavat ja välipalat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, helmikuuta 14, 2010

Ystävän voimajuoma

Hyvää ystävän päivää kaikille!

Tämä päivä alkoikin pirteän hedelmäisesti. Tosin siitä ei ole kiittäminen omia hoksottimia, vaan sain innoitusta jälleen muiden blogeja selaillessani. Ihastelin tuossa nimittäin jokunen päivä sitten Pastanjauhajien lähes kadehdittavaa mehubaarimeininkiä. Aluksi se oli itse asiassa kadehdittavaa, mutta nyt vain lähes, koska hoksasin, että kyllähän tehosekoittimella ja sitruspuristimella pääsee jo varsin pitkälle. Varsinkin näinä aikoina kun appelsiinit ovat mehukkaimmillaan ja vieläpä varsin huokeita. Olin ylipäätään hetkeksi unohtanut koko teharin ja jogurttipohjaiset smoothie-juomat joita yhteen väliin surruttelin parhaimmillaan kahdesti päivässä. Nytpä sitten vain jätin jogurtin pois ja tein 100% hedelmäisen fruitie-version. Ja hyvää tuli! Tätä kelpaa vaikka pullottaa ja käydä ilahduttamassa ystävää iltapäivämehulla.

YSTÄVÄN VOIMAJUOMA (2:lle)

2 appelsiinin mehu (ja halutessa myös hedelmäliha)
1 banaani
1/2 dl vettä
2 tl vadelma- tai mansikka hilloa
1/2-1 rkl sitruunan tai limen mehua (riippuen kuinka kirpakasta pidät)

1. Purista appelsiineista ja sitruksesta mehu.
2. Kuori ja paloittele banaani.
3. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surruttele tasaiseksi.
4. Nauti jäähdytettynä tai lisää hiukan jääpaloja jo surrutteluvaiheessa.

lauantaina, huhtikuuta 11, 2009

Huhtikuun ruokahaaste: Kylmäsavulohi-paprikasushit

Poikaystävän taannoisesta toiveesta kokeilla joskus sushin tekoa intouduin yhdistämään idean tämän kuun ruokahaasteeseen. Minulla kolmen värin suora toteutui merileväarkeilla, kylmäsavulohella sekä keltaisella paprikalla. Tietämättömän silmään levä saattaa näyttää tässä kuvassa lähes mustalta eikä kenties laisinkaan keväiseltä, mutta laskettaneen kuitenkin vihreään joukkoon. Tämä oli siis elämäni ensimmäinen sushikokkauskerta ja tuskin jäänee viimeiseksi. Maku oli mielenkiintoinen ja erilaisten variaatioiden kokeilu houkuttaa. Olin yllättynyt kuinka nopeaa sushien valmistus on - tosin kääriminen vaatii selvästi vielä hiukan harjoittelua. Intouduin myös kovasti voimakkaan wasabin (lue piparjuuren) makuun. Olipahan kyllä ehdottomasti keväisen raikas ja kevyt ruoka! Tämä ohje on muunnos Ruokasuosikit kirjasarjan Sushi-kirjasta.



KYLMÄSAVULOHI-PAPRIKASUSHIT (24 rullapalaa)

n. 300 g ("märkäpaino") keitettyä sushiriisiä (+ 2-3 rkl riisiviinietikkaa + 1 rkl sokeria + 1/4 tl suolaa)
2 paahdettua norileväarkkia
n. 60 g kylmäsavulohta puolen sentin suikaleina
n. 40 g paprikaa ohuina siivuina
wasabitahnaa
japanilaista soijakastiketta

1. Keitä sushiriisi pakkauksen ohjeen mukaan ja mausta se hiukan jäähtyneenä etikka-sokeri-suolaseoksella ja pöyhi sormin kiiltäväksi. Aloita rullien valmistus, kun riisi on huoneenlämpöistä.
2. Taita noriarkki kahtia pituussuunnassa, painele saumaa ja repäise kahteen yhtä suureen palaan. Laita puolikas noriarkkia pehmeä puoli alaspäin bambumatolle pitkä reuna itseesi päin.
3. Jaa riisi neljään yhtä suureen osaan. Kostuta kädet ja levitä yksi annos riisiä tasaisesti noriarkille. Jätä sentin verran tyhjää ulommalle reunalle.
4. Taputtele itseäsi lähinnä olevaan reunaan ohuesti wasabitahnaa riisin päälle ja levitä neljännes lohesta ja paprikasta pitkittäin wasabiriisille.
5. Tartu bambumaton reunaan ja kääri arkki maton avulla rullaksi, itsestäsi pois päin rullaten. Painele täytettä tasaisesti ja napakasti varoen täytteen pursuamista rullan päistä. Vedä bambumattoa pois samalla kun käärit rullaa. Painele arkin toinen reuna rullaan kiinni.
6. Laita rullat saumapuolialaspäin leikkuulaudalle. Leikkaa rullat kostealla ja terävällä veitsellä ensin kahtia ja sitten kolmeen yhtä suureen osaan.
7. Tarjoa wasabilla maustetun soijakastikkeen ja inkivääripikkelssin kera.

torstaina, kesäkuuta 19, 2008

Tapas-iltama

Järjestän tänään kavereille pitkästä aikaa illanvieton, tälläistä tarjottavaa luvassa:

TAPAS-MENU

Marinoituja valkosipulinkynsiä
Sitruunatäytteisiä vihreitä- ja mustia tavallisia oliiveja
Satay-seesaminsiemenlihapullia
Grillattuja paprikoita makeassa basilikaöljyssä
Basilikatsatsikia
Kikhernetahnaa
Brie-juustoa
Viinirypäleitä
Suolakeksejä


SATAY-SEESAMINSIEMENLIHAPULLAT

2/3-1 pss wok n' roll satay-kastiketta (riippuen kuinka tulisesta pidät)
1 dl soijarouhetta
1 dl vettä
400 g jauhelihaa
1 kananmuna
mustapippuria

Päälle:
seesaminsiemeniä

Kuumenna vesi ja sekoita satay-kastikkeeseen. Sekoita soijarouheen joukkoon ja anna imeytyä hetki. Lisää seos, kananmuna ja muutama rouhaisu mustapippuria jauhelihan joukkoon ja sekoita. Pyörittele taikinasta pellille pieniä lihapullia ja paista 200c uunissa noin 10-12 minuuttia. Anna pullien jäähtyä ja kierittele seesaminsiemenissä. Tarjoa dippien kanssa.


GRILLATUT PAPRIKAT MAKEASSA BASILIKAÖLJYSSÄ

2 isoa paprikaa
n. 1/2 dl oliiviöljyä
1-1 1/2 tl hunajaa
15 basilikan lehteä
1/2 tl suolaa
mustapippuria

Puolita paprikat ja poista niistä kanta ja siemenet. Laita puolikkaat pellille kuori ylös päin ja paista mahdollisimman kuuman uunin ylätasolla 5-8 minuuttia eli kunnes paprikoiden kuoret ovat mustilla pilkuilla ja röpelöiset. Laita kuumat paprikat hetkeksi folionyyttiin ja poista sen jälkeen kuoret. Viipaloi paprikat haluamasi kokoisiksi ja sekoita mausteöljyn ainekset morttelissa tai flavour shakerissa. Kaada öljy paprikoille ja anna maustua vähintään pari tuntia. Tarjoa lisäkkeenä.

KIKHERNETAHNA

1 prk kikherneitä (säästä liemi)
1/2 sitruunan mehu
2 iso valkosipulinkynttä
1 rkl tahinia (seesaminsiementahnaa)
loraus oliiviöljyä
mustapippuria, suolaa

Laita valutetut kikherneet, sitruunamehu, murskatut valkosipulinkynnet, öljy, tahini ja mausteet tehosekoittimeen ja aja karkeaksi tahnaksi. Lisää joukkoon vähitellen kikherneiden lientä ja sekoita, kunnes koostumus on mielestäsi sopiva. Anna maustua viielässä vähintään puoli tuntia.

BASILIKATSATSIKI

2 dl maustamatonta jogurttia
reilu kourallinen basilikan lehtiä
2 isoa valkosipulinkynttä
1 dl hyvin puristeltua, karkeaa kurkkuraastetta
1 tl hunajaa
loraus oliiviöljyä
mustapippuria, suolaa

Sekoita jogurttiin silputtu basilika, murskattu valkosipuli, kurkkuraaste, hunaja, öljy ja mausteet. Anna tekeytyä viielässä vähintään puoli tuntia.

(P.S Kamerani meni rikki taannoisella Turkin matkalla, joten saattaa olla etten valitettavasti saa kuvaa tarjottavista.)

sunnuntaina, syyskuuta 02, 2007

Back to basics eli kotitekoista mysliä kiireisiin aamuihin

Mikäs sen nopsempi ja ravitsevampi aamupala kuin maitoon tai jogurttiin sekoitettu mysli? Ja kotitekoisena vielä helppoa, halpaa ja herkullista - todellista arjen pientä luksusta. Myslistä saa mukavasti vaihtelua puurolle ja sitä on näpsäkkä ottaa vaikka välipalaksi töihin. Eikä siinä ole mitään vikaa kiireettöminä sunnuntaiaamuina nautittunakaan :D! Seuraavassa siis jo aiemmin blogissani postattu ja hyväksi havaittu kotimyslin perusohje Tuulentuvan emännän makuun muunneltuna.


PAAHDETTU KOTIMYSLI

5 dl puurohiutaleita
2 dl Kuidukas lesesekoitusta
2 ruisnäkkileivän viipaletta paloina
1 dl 4-viljan Sun muroja
1/2 dl maapähkinärouhetta
3 rkl auringonkukansiemeniä
2 rkl pellavansiemenrouhetta
1 rkl (fariini-)sokeria
1 1/2 rkl tummaa siirappia

Laita uuni kuumenemaan 200c. Sekoita hiutaleet, leseet, ja sokeri keskenään ja levitä reunalliselle, leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele päälle näkkärin palat, siemenet sekä pähkinät ja valuta siirappi ohuena nauhana tasaisesti ainesten päälle. Paahda mysliä noin kymmenen minuuttia eli kunnes siirappi alkaa kuplia ja siemenet ovat saaneet sopivasti väriä. Jäähdytä, lisää joukkoon murot ja sekoita. Säilytä kannellisessa astiassa huoneenlämmössä. (Säilyy maukkaana kuivassa paikassa pidettynä parisen viikkoa.)

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Tähderuuasta herkullista eli tortillat jauhelihatäytteellä

Nämä ovat helppoja tehdä ja hyvä tapa hyödyntää ruuantähteet. Tortilloja voi tarjota pääruuan lisäksi ilta- tai välipalana. Nopea tarjottava myös yllätysvieraille, jos vain on tortillakuoria jemmassa. Viitseliäs voi toki paistaa ne myös itse maissi-/vehnäjauhojen, veden ja suolan seoksesta lettujen tapaan.



JAUHELIHATORTILLAT (2-3:lle eli 6 tortillaa)


Lämmin täyte:

2-3 dl chili con carnea ( myös jauheliha- tai kanakastike käy mainiosti)
1 dl keitettyä riisiä
2 rkl parmesaaniraastetta
1 rkl öljyä
1/2 tl jeeraa eli juustokuminaa
ripaus currya

Salaatti:
8 isoa jäävuorisalaatin lehteä
1 tomaatti
15 cm pätkä kurkkua
1/2 prk ananaspaloja
1/2 prk 8% fetakuutioita (n. 80-100 g)

Jogurttikastike:
2 dl maustamatonta jogurttia
1/2-1 rkl makeaa chilikastiketta
hiukan suolaa

Lisäksi:
Valmiita tortillakuoria

Valmista ensin jogurttikastike sekoittamalla jogurtti, chilikastike ja suolaripaus. Laita kylmään odottamaan muun ruuan valmistumista. Paloittele salaatti ainekset ja sekoita keskenään (tai laita tarjolle kaikki erikseen, jolloin kukin syöjä voi valita itse täytteet. Laita pannulle öljy ja mausteet ja kuumenna kunnes seos kuplii. Lisää riisit ja paista ne kauttaaltaan kauniin keltaisiksi. Lisää chili con carne ja kuumenna. Sekoita joukkoon parmesaaniraaste juuri ennen tarjoilua. Kuumenna tortillakuoret mikrossa, täytä ja rullaa. (Tortillat kannattaa koota niin, että laitat täytettä pitkänomaisesti keskelle ja jätät alareunaan ja sivuille noin 1/3 "tyhjää". Sitten käännät ensin alaosan täytteen päällä ja lopuksi sivut päällekkäin rullalle. Näin muodostuu tasku, eivätkä täyte ja kastikkeet pääse valumaan pois.)

(Vinkki: Kokeile jogurttikastiketta myös dippinä, esimerkiksi lihapullien tai lohkoperunoiden kanssa.)

sunnuntaina, maaliskuuta 04, 2007

Aurinkoinen hedelmäsalaatti

Tuhdin makuisen iltapalaleivän jälkeen maistui tälläinen raikas hedelmäsalaatti.


AURINKOINEN HEDELMÄSALAATTI (kahdelle)

Salaatti:
1 banaani
1 omena
1 appelsiini
1/2 prk ananaspaloja
1 tl vaniljasokeria

Pilko kulhoon banaani, omena ja appelsiini. Lisää valutetut ananakset ja vaniljasokeri ja sekoita. Anna maustua hetki jääkaapissa.

Aurinkoinen kastike:
1 prk mangopilttiä
n 1 rkl sitruunamehua
1 tl vaniljasokeria
(tarvittaessa hiukan sokeria/hunajaa)

Sekoita kastikkeen ainekset ja tarjoa hedelmäsalaatin kanssa.

Lämmin currykikka-leipä

Tämä oli lemppari-iltapaani joskus pienenä. Rupesi eilen illalla hiukan lapsettamaan ja tekemään mieleni tätä herkkua:D. Yksinkertaisimpaan versioon riittää sipaisu margariinia leivälle ja päälle juustoa plus currya, mutta voit haalia sitä leikkelettä tai ruuantähdettä mitä kaapista löytyy, kunhan pidät kiinni juustosta ja currysta. Sunnittelinkin tästä hiukan monipuolisemman version, kuin lapsena tein ja hyvin upposi "aikuisempaankin" makuun. Tämä ei muuten ehkä näytä läheskään niin hyvältä kuin oikeasti on!


LÄMPIMÄT CURRYKIKKA-LEIVÄT (yhdelle)

2 sämpylän puolikasta tai vaaleaa leivän siivua
1/2-1 tl sinappia
1 tl majoneesia tai maustamatonta tuorejuustoa ( ketsuppikin käy)
2 siivua kinkku- tai kalkkunaleikkelettä (tms, vaikka jauhelihakastikkeen jämät)
4 juuston siivua
currya ja suolaa

Sekoita keskenään sinappi ja majoneesi/tuorejuusto ja voitele seoksella leivät. Lisää päälle leikkeleet ja juuston siivut. Kuumenna leipiä mikrossa - mieluiten grillivastuksella - niin kauan että juusto sulaa venyväksi. Sekoita keskenään n. maustemitallinen currya ja hiukan suolaa. Hiero mauste kuumien leipien pintaan ja nauti.

Vinkki: Jos et pidä currysta, voit kokeilla samaa myös grillimausteella.

(P.S Pahoittelen huonoa kuvan laatua)

sunnuntaina, helmikuuta 25, 2007

Illanviettoon sopivaa pikkusuolaista

Pidimme poikaystävän kanssa illanistujaiset kamuillemme ja tälläisiä naposteltavia tein. Näyttivät maistuvan hyvin :).



MAUSTEINEN ITALIANSALAATTI (8-10:lle)

150-200 g spagettia (raakapaino)
1 pss herne-maissi-paprikaa
1 kana-/kasvisliemikuutio
1 iso porkkana
n. 200 g kinkkusuikaleita
n. 50 g meetwurstia
2 dl kevytruokakermaa
1 tl paprikamaustetta
1/2 tl grillimaustetta
1/2 tl chilimausteseosta (suolatonta)
1 rkl (chili)ketsuppia
1 tl sinappia
hiukan hunajaa/siirappia
suolaa ja mustapippuria maun mukaan

Keitä spagetit kypsiksi liemikuutiolla maustetussa vedessä. huuhtele viileällä vedellä (estää tarttumisen) ja pätki spagetti saksilla. Pilko meetwursti pieniksi kuutioiksi ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Sekoita isossa salaattikulhossa spagetti, meetwusti, kinkkusuikaleet, porkkanaraaste ja pakastevihannekset. Sekoita ruokakerman joukkoon mausteet ja lisää salaattiin. Anna salaatin tekeytyä viileässä vähintään 30 minuuttia ennen tarjoilua. Tarjoa lisänä tuoretta leipää.
(Vinkki: Voit tehdä kasvisversion jättämällä kinkun ja meetwurstin pois ja lisäämällä niiden tilalle tölkillisen kidney- tai muita papuja.)



Suolaisen jälkeen maistuu makea jälkkäri. Tässä kuva jo aiemmin kirjoittamallani ohjeella tehdyistä mokkapaloista. Toivat monen mieleen nostalgisia muistoja ala-asteajoilta :).

tiistaina, elokuuta 29, 2006

Hyvän aamun aloitus

Ajattelin tässä aluksi julkaista helpon ja makoisan kotimyslireseptin, koska sitä on viime aikoina tullut käytettyä paljon. Edullista, terveellistä ja mikä parasta, maut saa valita omien mieltymysten mukaan toisin kuin valmismysleissä. Itse pidän kovasti erilaisista siemenistä ja pähkinöistä, joista tuleekin uunissa paahtamisen jälkeen oikein herkullisen makuisia.

Tässä siis perusohje:

6 dl puurohiutaleita (esim. neljän viljan tai voit korvata osan aamiaishiutaleilla esim. maissi-)
2 dl erilaisia leseitä ( kaura, vehnä tai ruis)
maun mukaan 2-3 lajia erilaisia siemeniä ja pähkinöitä 1-2 rkl kutakin (esim. kookoshiutaleita, auringonkukansiemeniä ja maapähkinöitä)
1 rkl (fariini-)sokeria
1-2 rkl siirappia tai hunajaa
maun mukaan kuivahedelmiä 1/2-1 dl (esim. rusinoita ja kuivattuja aprikooseja pilkottuna)

Laita uuni kuumenemaan 200c. Sekoita hiutaleet, leseet sekä sokeri ja levitä reunalliselle, leivinpaperoidulle uunipellille. Ripottele päälle siemenet/pähkinät ja valuta siirappi/hunaja ohuena nauhana tasaisesti ainesten päälle. Paahda mysliä noin kymmenen minuuttia eli kunnes siirappi/hunaja alkaa kuplia ja siemenet ovat saaneet sopivasti väriä. Jäähdytä, lisää joukkoon kuivahedelmät ja sekoita. Säilytä kannellisessa astiassa huoneenlämmössä.

Aineksista tulee sopiva satsi 1l vetoiseen purkkiin. Siemenet laitan hiutaleiden päälle, koska silloin niihin tulee hyvä, paahteinen maku ja kullanruskeasta väristä voi päätellä koska mysli alkaa olla valmista. Sokeri ja siirappi puolestaan tarttuvat siemeniin ja pähkinöihin mukavasti ja mysliin tulee rapeita sattumia. Kaikki ainekset voi toki sekoittaa ennen pellille levittämistäkin, mutta koekeittiöni on todennut edellä kuvatun menettelyn hyväksi ja omaan makuun parhaaksi. Huomauttaisin myös, että sokerin/siirapin/hunajan määrää voi toki tuosta vähimmäismäärästä lisätäkin, jos on makeamman myslin ystävä.