Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevyet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevyet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, lokakuuta 07, 2012

Kesäkurpitsaa kakussa

Sain jokunen viikko sitten työkaverilta valtaisan kesäkurpitsan. Tästä superzucchinista riitti pastaan, kahteen salaattiin, lasagneen sekä kahteen kakkuun! Tällä kertaa postaan kuitenkin ainoastaan kakun. Maukas ohje löytyi Marttojen nettisivuilta. Kakun kuohkea ja kostea koostumus sekä mausteinen maku ilahduttivat. Tämä kakku on lisäksi hieman keskivertoa terveellisempää kahvipöytätarjottavaa, sillä rasvana käytetään kotoista rypsiöljyä eikä sitäkään lotrata desikaupalla. Suosittelen erittäin lämpimästi - etenkin jos et keksi mihin kesäkurpitsasatosi upottaisit.


MARTTOJEN KESÄKURPITSAKAKKU

3 munaa
3 dl fariinisokeria
½ dl öljyä
4 dl karkeaksi raastettua kesäkurpitsaa
½ sitruunan kuori ja mehu
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kanelia
1 tl muskottipähkinää (tätä ei maustekaapista löytynyt, joten jätin pois)

Pinnalle: auringonkukansiemeniä tai mantelirouhetta (laitoin toiseen kakuista kurpitsansiemeniä)

1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon muut aineet.
2. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun, tasapohjaiseen, halkaisijaltaan noin 24 cm:n kokoiseen vuokaan. Ripottele pinnalle auringonkukan siemeniä tai mantelirouhetta.
3. Paista 200-asteisessa uunissa 35-40 minuuttia. Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.

Vinkki: Nauti hieman lämmitettynä vaniljäjäätelön kera.

keskiviikkona, toukokuuta 30, 2012

Mustikkaiset aamiaismuffinit

Ihan hävettää, että taas on kulunut näin pitkä aika edellisestä postauksesta! Vaikka on tässä ollut kyllä jokseenkin kiiruisa kevät eikä ole tullut ehkä aivan tavalliseen tahtiin kokkailtua tai kokeiltua uusia juttuja. Näitä mustikkamuffineja tosin kokkailin jo ajat sitten, vaan jäivätpä mokomat lojumaan viikkokausiksi postausta odottelemaan. Nyt siis viimein käsiksi aiheeseen.

Meillä on ollut nyt (ehtimisen mukaan) tapana laittaa sunnuntaisin hieman ruhtinaallisempi aamupala - toisinaan sitä voisi kutsua jopa brunssiksi - jonka nautimme Grooven jazz-aamiaista kuunnellen. Aamiaisella en välitä syödä mitään liian makeaa tai raskasta, joten nämä vähemmän makeat (ja itse asiassa täysin ilman rasvaa) leivotut muffinit sopivat täydellisesti aamiaiselle. Kanssa-asukki sanoi, ettei huomannut juuri mitään eroa tavallisiin muffinieihin verrattuna. Minä huomasin, mutta mielestäni nämä olivat siitäkin todella herkullisia ja rakennekin oli yllättävän kuohkea ja mehevä. Nämä kyllä sopivat siis myös jälkiruoaksi tai kahvileiväksi, esimerkiksi jäätelön kanssa. Halutessasi voit korvata reseptin vehnäjauhot ja vehnäleseet 1 1/2 dl grahamjauhoja. Vehnäjauhoilla saat kuohkeampia ja grahamjauhoilla rouheampia muffineja. Reseptin olen muokannut Fatfree vegan -blogin 'Mustikkaisesta aamiaiskakusta'. Halutessasi voit tehdä tällä reseptillä myös kakun uunivuoassa, mutta alenna silloin lämpötila 175 c ja paista kakkua uuni alatasolla puolisen tuntia. 


MUSTIKKAISET AAMIAISMUFFINIT (12 kpl)

1 1/2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl vehnäleseitä
vähän reilu 1/2 dl sokeria (tai maun mukaan)
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
1tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa
1/2 appelsiinin raastettua kuorta 
1 pieni kananmuna 
n. 1 dl sokeroimatonta omenasosetta (kananmunan kanssa yhteensä 1 1/2 dl)
2 dl mustikoita
Päälle: kaneli-sokerisekoitusta

1. Sekoita keskenään kuivat aineet.
2. Lisää joukkoon keskenään sekoitettu kananmuna, kuoriaaste ja omenasose. Kääntele taikina varovasti sekaisin (sekoita mahdollisimman vähän).
3. Lisää joukkoon jäiset kokonaiset mustikat ja kääntele sen verran, että mustikat sekoittuvat joukkoon tasaisesti.
4. Jaa taikina muffinipellin vuokiin ja ripottele muffinien päälle kaneli-sokeriseosta.
5. Paista 225c uunin keskitasoalla  noin 12-15 min tai kunnes muffinit ovat kullanruskeita.
6. Anna jäähtyä ennen kuin irrotat muffinit vuoistaan.



perjantaina, maaliskuuta 09, 2012

Tabasco-broiler

Tämä yksinkertaisen maukas ja helppo resepti on äidin peruja - tai oikeammin erään jo kuopatun tamperelaisen hotellin. Ruoka tuo mieleen muistoja lapsuudesta, sillä tätä oli meillä tarjolla kotona kerran jos toisenkin. Äiti tarjosi tämän aina riisin kera, mutta minä tein lisukkeeksi tällä kertaa täysjyväpastaa. Sipuli on myös oma lisäykseni, joten sen voit halutessasi jättää poiskin. Tässä kätevä tarjottava vaikkapa viikonlopun ruokavieraille. 


TABASCO-BROILER (4:lle)
4 maustamatonta broilerin filettä tai 400-500 g filesuikaleita
1 pieni sipuli hienonnettuna
2 1/2 dl ruokakermaa
1 pieni tlk anansmurskaa liemineen
1 tl (aromi)suolaa
mustapippuria
Tabascoa maun mukaan (10 tippaa = mieto)
öljyä paistamiseen

1. Mausta huoneenlämpöinen broiler (aromi)suolalla ja mustapippurilla. 
2. Kuullotta hienonnettu sipuli pannulla öljtilkassa ja siirrä kattilaan. 
3. Öljyä pannu uudelleen kevyesti ja paista broileriin hieman pintaväriä ja siirrä kattilaan. (Älä läpikypsennä paistaessa, jotta broiler ei kuivu!)
4. Kaada broilerin ja sipulin päälle ruokakerma, ananasmurska liemineen sekä Tabasco. (Jos et ole kokenut Tabascon käyttäjä tai hyvin mausteisen ruuan ystävä, sekoita ja maista kastiketta muutaman Tabasco-tipan välein, jotta tiedät milloin mausteisuusaste sopia.) Kuumenna.
5. Anna kastikkeen porista hiljaisella tulella, kunnes broiler on kypsää. (Suikaleille riittää viitisen min, paksummille fileille 10-15min). Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Tarjoa keitetyn riisin tai pastan kera.

sunnuntaina, kesäkuuta 19, 2011

Kasvispasta munakoisosta

Tämän maukkaan ja kevyen kasvispastan ohjeen löysin aina yhtä luotettavasta Ruokatorstai-kirjasta. Pastan herkullisuus - kuten kait yleensäkin hyvän ruoan - piilee yksinkertaisissa ja tuoreissa raaka-aineissa: munakoiso, tomaatti ja yrtit. Juuri muuta ei hyvän juuston lisäksi tarvita.



MUNAKOISOPASTA (4:lle)

1 iso munakoiso
2 tomaattia tai 1/2 rasiaa kirskikkatomaatteja
oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 tlk tomaattimurskaa
1 ruukku basilikaa
hiukan timjamia ja oreganoa
suolaa
mustapippuria
ripaus chiliä
ripaus sokeria
raastettua parmesaania tai mozzarellaa

1. Kuumenna uuni 200 c. 
2. Kuutioi munakoiso ja isot tomaatit (tai puolita kirsikkatomaatit) ja levitä ne leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
2. Pirskottele kasvisten päälle oliiviöljyä ja ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria. Paahda uunissa n.10 minuuttia.
3. Kuumenna pari ruokalusikallista oliiviöljyä padassa tai paistokasarissa ja kuullota hienonnettua valkosipulia muutama minuutti.
4. Lisää munakoisot, tomaatit, tomaattimurska, silputut yrtit ja hiukan chiliä. (Jos käytät kuivattuja yrttejä, laita niitä vajaan teelusikallisen verran.) Mausta maun mukaan suolalla ja mustapippurilla ja pehmennä makua ripauksella sokeria.
5. Hauduta 10-15 minuuttia. Keitä kastikkeen hautuessa pasta. Sirottele valmiille annoksille juustoa.


En ollut aiemmin nähnyt tällaista raidallista munakoisoa. Kaunis, eikö?

perjantaina, syyskuuta 24, 2010

Täytettä tähteistä: välimerellinen kasvismunakas

Pitkien työpäivien jälkeen pitää saada nopeasti maukasta vatsan täytettä -  helppoa ja edullistakin ruuan pitäisi olla. Edellä mainitut kriteerit täyttää mutkaton, välimeren makuja lainaava munakas. Tämä ruoka pitää proteiinipitoisuutensa vuoksi vieläpä nälän tehokkasti loitolla. Täytteitä voi muunnella mielensä mukaan ja hyödyntää vaikkapa paistetun jauhelihan tai broilerin jämät, keitetyt perunat, lihaleikkeleet, kasvisraasteet ja juustonkannikat. Vallan erinomainen arkiruoka on siis kyseessä, joten pannu kuumaksi ja kokeilemaan! 



VÄLIMERELLINEN KASVISMUNAKAS (1 annos)

2-3 kananmunaa (nälän ja munien koon mukaan)
2 rkl vettä
1/4 tl suolaa (tai maun mukaan)
ripaus mustapippuria
1/2 yrttiseosta (esim pizzamaustetta tai provencalen yrttejä)
1/2 pieni sipuli hienonnettuna
1/2 tomaatti kuutioina
1 rkl oliivirenkaita tai kokonaisia oliiveja silputtuna
2 rkl raejuustoa tai juustoraastetta
Paistamiseen: 1 rkl oliiviöljyä

1. Vatkaa kulhossa munat, vesi, suola, pippuri ja yrtit.
2. Kaada oliiviöljy paistinpannuun ja lisää vihannekset ja oliivit, kuullota hetki.
3. Kaada päälle munakasseos. Anna kypsentyä miedolla lämmöllä, kunnes seos on jähmettynyt, mutta vielä hiukan kostea pinnalta.
4. Ripottele päälle juusto.
4. Taita munakas keskeltä kahtia ja valuta pannun reunaa pitkin lautaselle.

torstaina, maaliskuuta 11, 2010

Broileria appelsiini-rosmariinikastikkeessa

Satuin tässä taannoin seikkailemaan BBC Good Foodin sivuilla ja törmäsin tähän ihanaan reseptiin. Tässä ruuassa on kaikki kohdallaan: hapokkuus, makeus ja mausteet. Tässä jälleen huomaa miten maukasta yksinkertainen ja simppelisti maustettu ruoka on!!


BROILERI APPELSIINI-ROSMARIINIKASTIKKEESSA


4 broilerin rintafilettä
2 rkl oliiviöljyä
3 rkl balsamiviinietikkaa
150 ml vastapuristettua appelsiinimehua
150ml kanalientä
2 ruokalusikallista tuoretta rosmariinia silputtuna
1 rkl vaaleaa muscavadosokeria
1-2 rkl voita tai margariinia
suolaa ja pippuria
Korsteeksi: appelsiinin lohkoja (kalvot poistettuna) ja tuoretta rosmariinia

1. Nuiji fileet tuorekelmun välissä ja mausta suolalla ja pippurilla.
2. Kuumenna oliiviöljy pannussa ja paista fileitä n. 5 minuuttia kummaltakin puolelta.
3. Kaada broilerin päälle 2 rkl viinietikasta, appelsiinimehu ja kanalieni sekä rosmariini ja hiukan suolaa. Kiehuttele viitisen minuuttia koko ajan sekoittaen ja käännä fileet puolivälissä.
4. Sekoita joukkoon sokeri, voi ja loppu viinietikka. Kiehuttele pari minuuttia, kunnes kastike muuttuu kiiltäväksi.
5. Koristele valmis broileri appelsiinipaloilla ja rosmariinilla. Tarjoa riisin tai perunan ja salaatin kera.

lauantaina, helmikuuta 06, 2010

Kasviksia osterikastikkeessa

Nyt harjoittelun alettua, olen huomannut, etteivät rahkeet tahdo arki-iltaisin riittää pitkälliseen saati mutkikkaaseen kokkailuun. Uuden oppiminen ja aivotyöskentely on yllättävän raskasta! Niinpä olen koittanut keksiä hyviä keinoja mennä siitä missä aita on matalin. Toisaalta kuitenkin eineksiä välttelevänä, pyrin tekemään ruuan mahdollisimman pitkälle itse. Tässä yksi tälläisistä pikatekeleistä, joka vie nälän ja on myös maukasta. Reseptin idea on alunperin muokattu "Ruokasuosikit: Kiina"-opuksen "Härkää osterikastikkeessa-reseptistä". Kasvisten sekaan voikin oman maun ja kaapin sisällön mukaan lisätä kanaa, katkarapuja (tässä versiossa pussinpohjallinen niitäkin) tai vaikka tofua. Lihan ja kanan voi antaa marinoitua kastikeseoksessa jonkin aikaa ennen paistamista.



KASVIKSIA OSTERIKASTIKKEESSA (3-4:lle)

1 iso pussi pakastewokkivihanneksi
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 rkl osterikastiketta
2 rkl riisiviinietikkaa (tai muuta viinietikkaa)
2 tl seesamöljyä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl seesamin siemeniä
Paistamiseen: ruokaöljyä

1. Hienonna valkosipuli ja laita vihannesten kanssa kulhoon.
2. Sekoita keskenään osterikastike, etikka, öljy ja soija ja sekoita vihannesten joukkoon.
3. Kuumenna öljy wokissa tai isossa paistinpannussa ja lisää kasvikset kastikeineen.
4. Paistele muutama minuutti, kunnes kasvikset ovat kuumia, mutta vielä rapeita.
5. Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä ja tarjoa wokin kanssa nuudeleita tai riisiä.

maanantaina, elokuuta 03, 2009

Siivouspäivän pikaruokaa: soijasuikaleita currykastikkeessa (sekä muutama huomautus)

Jos hyvää ja terveellistä ruokaa saa halvalla ja alle 20 minuutissa, ollaan lähellä täydellistä arkiruokaa. Voin vannoa, että tämä maistui suursiivouksen lomassa!  On muuten siitäkin hyvä ruoka, että aineksia voi pitää aina kaapissa varalla. Ei pääse nälkäkirous yllättämään. Maista jos et usko :).


SOIJASUIKALEITA CURRYKASTIKKEESSA (2-3:lle)

2 kourallista soijasuikaleita (kasvisliemessä liotettuna)
1 sipuli
1/2 pss pakastevihannessuikaleita
1/2 prk ananasta + mehua
2 dl vettä
1/2 kanaliemikuutio (tai -kasvis)
2 tl currya
1 tl perunajauhoa + tilkka kylmää vettä.
sesamöljyä paistamiseen

1. Kuumenna pannulla öljyä ja currya, kunne seos kuplii.
2. Lisää pannulle hienonnettu sipuli ja kuullota hetki. 
3. Puristele soijasuikaleista enimmät nesteet, lisää pannulle ja paista niihin ja sipuleihin hiukan väriä. Siirrä sivuun.
4. Kuumenna pannulla vesi, ananasmehu ja liemikuutio ja suurusta vesitilkkaan sekoitetulla perunajauholla (kaada muun nesteen joukkoon koko ajan sekoittaen).
5. Lisää joukkoon soijasuikale-sipuliseos, pakastekasvikset ja ananas, kuumenna ja nauti riisin kera.


SITTEN HUOMAUTUKSIIN:
Ensinnäkin laskurini on nyt jälleen kerran lähtenyt liikkeelle nollasta, sillä huomasin, että aiempi laskurini oli niin sanottu latauslaskuri eikä kävijälaskuri. Se siis laski saman kävijän moneen kertaan, mikä ei ole tarkoituksenmukaista. Katsotaanpa mihin lukuihin tämä laskuri pääsee :).

Sitten hiukan uutta. Suurin osa teistä ei luultavasti tiedä, että olen intohimoinen marttailija myös käsitöiden saralla. Nytpä päätin perustaa blogin myös näille tekeleilleni. Mikäli olet innostunut käsityöihminen, voit tulla katsomaan ja kommentoimaan aikaansaannoksiani Puuskaradioon. Vaikka et käsityöihminen olisikaan, saa lähetyksiäni toki silti tulla seuraamaan!!

lauantaina, heinäkuuta 25, 2009

Briellä höystetyt salsapaprikat

Kuten yllättävän monet ruokaideat, nämäkin syntyivät kaapista löytyvien ainesten innoittamana. Nämä olivat niin herkullisia, että kokkasin niitä useamman kerran peräkkäin! Parasta tässä ruoassa on sesonkiajattelu: paljon tämän hetken tuoreita ja mehukkaita kasviksia. Niin ja tämän hetken suosikkiani, briejuustoa. NAM!!


BRIELLÄ HÖYSTETYT SALSAPAPRIKAT (4 paprikan puolikasta)

2 isohkoa paprikaa
2 isoa tomaattia
2 kevätsipulia varsineen
1 valkosipulinkynsi
3 rkl vihreitä oliivirenkaita (tai saman verran kokonaisia kivettömiä)
1 kypsä nektariini (tai n. 1/2 prk valutettua ananasmurskaa)
4 rkl makeaa chilikastiketta
1 dl (täysjyvä)coucousta
suolaa ja mustapippuria
Kuorrutus: briejuustoa (myös täytteeseen, jos olet suuri brien ystävä!)

1. Pese paprikat ja puolita ne pituussuunnassa.
2. Pese ja kuori muut vihannekset ja nektariini. Poista kannat ja kivet.
3. Lohko tomaatti, sipuli ja nektariini tehosekoittimeen valkosipulin, oliivin ja chilikastikkeen kanssa. Surauta tasaiseksi tahnaksi. Tarkista maku ja mausta suolalla ja pippurilla.
4. Saksi salsan joukkoon sipulin varret, lisää couscous (mahdollinen brie nokareina) ja täytä seoksella paprikan puolikkaat.
6. Leikkaa briestä viipaleita ja peitä sillä paprikat.
7. Laita paprikat öljyttyyn vuokaan ja paista 175 c reilut puoli tuntia eli kunnes juusto saa väriä ja paprikan malto pehmenee.


(Vinkkejä: 1) Tunnistat kypsän paprikan siitä, että reunat alkavat hieman rypistyä. 2) Salsa saa olla hitusen suolaista, koska couscous imee siitä itseensä makuja paiston aikana.)

tiistaina, heinäkuuta 14, 2009

Tomaattinen kanpata

Römertopfin innoittaman päätin tehdä toistamiseen pataruokaa kanasta. Savipadassa rasvattomampikin file pysyy mehevänä ja tomaattikastike hautuu muiden kasvisten kanssa ihanaksi, maukkaaksi kastikkeeksi! Ihan parasta pataruoissa on kyllä se, että aineet voi vain pienen valmistelun jälkeen laittaa uuniin, jossa ruoka sitten kypsyy kuin itsekeseen - vaikkapa nyt esimerkiksi lenkin aikana.


TOMAATTINEN KANAPATA

500 g broilerin fileitä (tomaatti-yrttimarinadissa)
1 prk tomaattimurskaa + 1/2 prk vettä
1/2 kasvis- tai kanaliemikuutio
1 prk kidneypapuja
1 iso sipuli
1 keltainen tai oranssi paprika
2 iso valkosipulinkynttä
4 rkl makeaa chilikastiketta
1 tl chilimausteseosta
1 tl pippuriseosta
oreganoa ja rosmariinia 1 tl kutakin
1 rkl tummaa balsamicoa

1. (Laita savipata likoamaan.) Paista puolirenkaiksi pilkottuun sipuliin ja broilerin fileisiin nopeasti pinta väri. Siirrä sivuun.
2. Kaada kulhoon tomaattimurska, valutetut pavut, isoiksi paloiksi leikattu paprika, puristettu valkosipuli ja mausteet.
3. Huuhtele tomaattimurskapurkki vedellä ja kaada pannulle liemikuution kanssa. Kuumenna, kunnes kuutio liukenee ja lisää tomaattimurskaseoksen joukkoon.
4. Kaada nesteet ja vihannekset pataan ja asettele päälle kanafileet.
5. (Laita savipata kylmään uuniin!) Paista 200 c uunissa tunnin verran.
6. Tarjoa juustoraasteen ja chilillä maustetun soijamajoneesin kera. 

sunnuntaina, kesäkuuta 28, 2009

Kesäruokaa: Salaatteja eri kääntein sekä vähän pottuakin

Kesällä tämä postailu tosiaan harventuu ja sitä muutenkin laiskistuu koneen ääressä istumiseen. Ja miksi ei kyllästyisi, kun voi loikoilla auringossakin! Tässä nyt kuitenkin tämän hetken "hittiruokiani". Kuumallahan ei raskas maistu, joten lounaani on reilun viikon verran koostunut pääasiassa salaateista ja muista kasviksista. Etenkin tofu ja broileri ovat olleet maun hermolla! Tässä siis lyhyet ja ytimekkäät ohjeet helppoon, kepeään ja maukkaaseen kesäruokaan:


CHILINEN TOFUSALAATTI

Maustamatonta tai yrttimaustettua tofua (esim Alpro soya)
Makeaa chilikastiketta

1. Leikkaa tofu pihvimäisiksi viipaleiksi.
2. Sivele viipaleet chilikastikkeella.
3. Paista pintaan kaunis väri ja tarjoa salaatin ja chilikastikkeen kera.


MOZZARELLA-BROILERSALAATTI JA TUULENTUVAN KESÄPERUNAT

Broileriin:
Hunajamarinoituja broilerin fileitä
Paketti mozzarellaa

1. Laita fileet paperoidulle uunipellille.
2. Viipaloi fileiden päälle mozzarellaa.
3. Paista 200c kunnes fileet ovat kypsiä ja juusto saanut kauniin värin.
4. Nauti (mozzarellalla höystetyn) salaatin ja perunoiden kera.

Perunoihin:
Uusia perunoita
Oliiviöljyä
Tummaa balsamicoa
Suolaa

1. Keitä uudet perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä.
2. Sekoita 1:1 oliiviöljyä ja balsamicoa ja valele sillä kuumat perunat. 
3. Nauti heti hyvän kesäruoan kera.

lauantaina, huhtikuuta 04, 2009

Halpaakin halvempaa arkiruokaa: värikäs kasvis-pastavuoka

Opiskelijalla rahat tuppaavat loppumaan kuun loppua kohti. Tässä kuussa opintotuki tuleekin vasta 6.4, joten ainakin meikäläisen tili ammottaa lähes tyhjyttään. Noh, mistäpä siis nyhjäisisi terveellistä ja hyvää ruokaa ilman rahanmenoa?! Onneksi kunnon kokin kaapissa on aina kuiva-aineita, pakastin sekä mausteita. Kananmunia ja maitoakin sattui löytymään. Siitäpä syntyi tämä naurettavan halpa ja maittava kasvisvuoka. Huvikseni laskin, että tälle helposti neljälle riittävälle annokselle tuli hintaa hiukan päälle 2 euroa. Ei paha!


VÄRIKÄS KASVIS-PASTAVUOKA (4:lle)

n. 200 g täysjyvämakaroneja tai -fusilleja (kuivapaino)
2 dl soijarouhetta + 1 dl vettä
n. 150 g pakastekasviksia (tässä Pirkan wokkivihanneksia)
1 iso porkkana raastettuna
1 valkosipulinkynsi puristettuna
3 rkl makeaa chilikastiketta
1 rkl soijaa
2 kananmunaa
2 1/2-3 dl maitoa
suolaa ja pippuria
Päälle: 3 rkl auringonkukan- tai seesaminsiemeniä

1. Keitä pastaa suolalla maustettussa vedessä pari minuuttia alle ohje ajan. Valuta.
2. Laita suureen kulhoon soijarouhe. Kaada päälle kuumennettu vesi ja soijakastike. Sekoita ja anna nesteen imeytyä hetki.
3. Mausta pakastekasvikset ja porkkanaraaste valkosipulilla, suolalla ja pippurilla.
4. Sekoita keskenään, soija, kasvikset ja pasta. Laita ainekset voideltuun vuokaan.
5. Vatkaa maidon joukkoon kananmunat ja chilikastike. Kaada vuokaan ja ripottele päälle halutessasi siemeniä.
6. Paista uunin alimmalla tasolla 175 c 35-40 minuuttia eli kunnes munamaito on hyytynyt ja siemenet saanet kauniin värin. Jos pinta alkaa saada liikaa väriä, peitä paistamisen loppuvaiheessa foliolla. 
7. Anna levätä hetki ja tarjoa ketsupin tai makean chilikastikkeen ja salaatin kera.

tiistaina, maaliskuuta 24, 2009

Thai-lohikeitto vai oliko se sittenkin katka?

Päätimmepä tässä viime viikonloppuna kokata yhdessä ystävän kanssa jotakin hyvää ruokaa. Jostain syystä, olen nyt innostunut keitoista (ehkä siksi kun niitä tulee tehtyä liian harvoin). No sainpa myös päähäni, että haluaisin kokeilla "oikeaa" thaikeittoa.

Ystävän suostuttua ideaan, marssimme lauantaina kohti kaupunkia metsästämään tärkeitä ja minulle toistaiseksi luonnollisessa olomuodossaan (edelleenkin) vieraita ainesosia, sitruunaruohoa ja kaffirlimen lehtiä. Ensimmäinen itämaisen ruuan kauppa ei edes tiennyt mitä moiset tuotteet ovat. Siispä mars Sokokselle, josta vedimme yhtäläisen vesiperän. Noh, tähän mennessä olimme kuitenkin saaneet käsiimme jo lohen, thaikasvikset ja kookosmaidon.

Siispä kohti toista itämaisen ruuan putiikkia. Ja kas, siellähän lukikin pakastimen kannessa sitruunaruoho ja kaffirlime, JEE! Pakastimen oma-aloitteinen tutkiminen ei tuottanut tulosta, joten kysyimme myyjältä apua. Olivat kuulemma juuri nämä tuotteet päässeet loppumaan. Voi perhana, siihen loppuivat myös otolliset kaupat, joista näitä eksoottisia raaka-aineita olisi edes voinut haaveilla löytävänsä!!! Siispä päädyimme niinkin luovaan ratkaisuun, kuin käyttämään Pirkan thai-currytahnaa, josta siis näitäkin mausteita löytyy. Eipä siis kuin kokkaamaan sillä mitä käsiinsä saa.

Kun sitten kaikki oli melkein reilassa olinkin unohtanut limen, siis sen sitruunan. (Ehkäpä olin liian keskittynyt kaffirlimen löytämiseen). Eikä kuvaaminenkaan oikein onnistunut. Liian vähän lohta näkyvissä ja sotkeentunut keittokulho... Mutta luovana ja pienenä ruokaperfektionistina päätinkin sitten tehdä samaa sapuskaa pari päivää myöhemmin katkaravuista ja kera limemehun ja sain sitten kelpoisaa kuvamateriaaliakin aikaan.

Kaikkien vaikeuksien ja kömmähdyksien kautta lopputulos oli paitsi jokseenkin kuvauksellinen myös erittäin maukas. Jos vielä tämän jälkeen uskallatte kokeilla, siitä vain :)!



THAI-LOHIKEITTO (tai -KATKAKEITTO)


n. 250 g lohifilettä (tai pieni pussi pakastekatkarapuja)
1/2 pss thai-pakastekasviksia rainbow
1 levy nuudeleita
5 dl vettä
1/2 kanaliemikuutio
2 dl kookosmaitoa
peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
1 rkl kurkumaa
1 1/2 rkl kalakastiketta
1 tl sambal oelek-chilitahnaa
2-3 tl punaista thai-currytahnaa (sis. sitruunaruoho, sipuli, chili, galangal, valkosipuli, korianteri, kaffirlime)
1/2 limen mehu
(tarvittaessa hiukan suolaa)

1. Poista lohesta nahka ja leikkaa se parin sentin kanttisiksi kuutioiksi. Laita palat lautaselle ja pyörittele kurkumassa. Jätä odottamaan.
2. Laita kattilaan ja lisää joukkoon kuorittu ja paloiteltu inkivääri. Kun vesi kiehuu kanaliemikuutio, kalakastike sekä chili- ja currytahna. Sekoita hiljaksiin, kunnes tahnat ovat sekoittuneet tasaisesti joukkoon.
3. Poista inkiväärin palat ja lisää kookosmaito. Kuumenna, kunnes liemi taas kiehuu.
4. Lisää joukkoon murskatut nuudelit, lohipalat (tai jäiset kurkumassa kieritellyt katkat) sekä hiukan sulaneet pakastekasvikset.
5. Kuumenna vielä 5-10 minuuttia, eli kunnes lohi on kypsää ja (tai katkat ja) kasvikset kuumenneet.
6. Kaada joukkoon limemehu ja koristele halutessasi korianterin lehdillä.

lauantaina, helmikuuta 28, 2009

Alkuvuoden parhaat reseptit?

Tervehdys arvoisat bloggaajakollegat! Tänä vuonna olen kokannu paljon ruokia ruokakirjoista. Monta hyvää reseptiä on tullut kokeiltua, mutta muista blogeista en ole juuri reseptejä napannut, vaikka suosikkeihin joitakin mielenkiintoisia juttuja olen kerännytkin. Varsinkin, kun ruokablogien määrä on kasvanut niin valtavasti, tuntuu, että helposti menee monia hyviä blogeja ja reseptejä sivu suun. Toisaalta olisi myös kiva tietää ketkä blogiani seuraavat - ehkä tässäkin joukossa on bloggaajia, joista olen autuaan tietämätön. 

Nyt kysyisinkin teiltä vinkkejä ja kommentteja. Mitkä ovat olleet parhaita reseptikokeilujanne tämän vuoden puolella? Tai onko teillä kenties jotakin luottoreseptejä, joita suosittelisitte kokkaamaan? Tarkoitus olisi kerätä parhaat palat yhteen. Samalla voisitte kertoa bloginne osoitteen ja vaikkapa suositella blogeja, joissa itse käytte. Tässä varmasti viisastun paitsi itse, myös toivottavasti te lukijat saatte reseptivinkkejä ja tietoa uusista blogeista. Alla pari minun ehdotustani. Tervetuloa keskustelemaan!!


Tänään kokeilin Pastajauhajien arkistosta paistettua riisiä ja appelsiinikanaa. Aivan ihanan raikas ja kevyt ruoka. Sopi loistavasti lenkin alle energiaa antamaan! Pastanjauhanta onkin yksi eniten käyttämäni reseptiaarreaitta. Olen ajatellut kokeilla siltä myös mm. tätä pastaihanuutta.

Itselleni uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia ovat ainakin Tofu for two, Vegan yum yum, Ituhipin köökkiloki,  Vegemisiä ja Kinuskikissa. Joukossa on monta vegeblogia, joiden rantautumisesta blogimaailmaan olen kovin iloinen. Kasvisruokaan on kiva saada uusia vinkkejä, sillä se alue on minulle vielä jokseenkin uusi. Siitäpä ehkä suuri kiinnostukseni juuri näihin blogeihin. Ja ihania leipomusblogejahan pursuaa joka tuutista. Jos olisin luonnonoikku tai läp'laikko kuten mummi tapasi sanoa, saattaisin tehdä paakkelsseja joka päivä :). Ihania reseptejä ei silti saisi loppumaan kesken! Näin ei kuitenkaan ole, joten viikonlopuille on varattuna niin monta ihanan kuuloista herkkureseptiä, että on vaikea päättää mitä nistä kokkaisi.

Edellämainituista blogeista olen lähiaikoina napannut jotakin suosikkieni to-do-listaan, esimerkiksi vesirinkelienkardemummakakunbataattifalafelin, murukakun ja tofu-cashewkrokettien reseptit. Saas nähdä piteneekö lista nopeampaa kuin ehdin kokata, vai ehdinkö kokeilla sopivasti aina muutamia alta pois :). Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa, varsinkin jos vinkkejä kovastikin satelee!

Ja yllä vielä nostalgiamielessä kuvaa yhdestä viimevuoden parhaasta ruokailukokemuksesta!

sunnuntaina, helmikuuta 15, 2009

Kalaa vietnamilaiseen tapaan

Tässä kuussa Ruokatorstaista pääsi kokeiluun tämä vietnamilaistyyppinen kalaruoka. Ensimmäinen helmikuun "lupausruuista" siis kyseessä :). Tämä oli yksinkertaisuudessaan todella herkullista. Tosin omille makunystyröilleni olisi ehkä riittänyt hiukan vähempikin kalakastike, sillä se on hyvin suolaista. Tämä olikin tosin ensimmäinen kosketukseni kalakastikkeeseen, joten ensikerralla olen jo viisaampi. Suluissa näette tekemäni pienet muutokset. Hedelmäkorissa pyörinyt limekin pääsi mukaan, vaikka alkuperäiseen reseptiin kuulunutkaan.  Tätä aion tehdä kyllä toistekin!


VIETNAMILAINEN KALA

500 g fileoitua vaalealihaista kalaa, esim kuhaa (käytin opiskelijan peruskalaa, seifileitä)
4 rkl kalakastiketta
1/2 tl sokeria
mustapippuria
2 rkl raastettua inkivääriä
2 tl kurkumaa
2 rkl öljyä (käytin rypsiöljyä sekä muutaman tipan sesamöljyä)
4 vihersipulia (laitoin yhden ison keltasipulin)
1-2 tomaattia
pari kourallista basilikaa
3 rkl rouhittuja maa- tai cashewpähkinöitä
(limemehua valmiin annoksen päälle)

1. Leikkaa kalafileet parin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja siirrä kulhoon. Sekoita joukkoon kalakastike, sokeri, mustapippuri, inkivääri ja kurkuma. Anna maustua hetki.
2. Silppua sipuli(t) ja kuutioi tomaatit.
3. Kuumenna öljy paistokasarissa tai wokissa. Lisää kalat marinadeinen ja kääntele varovasti muutama minuutti. Lisää sipuli ja tomaatti. Kuumenna, kunnes tomaatit hiukan pehmenevät.
4. Sirottele valmiin ruuan pinnalle basilikaa ja pähkinärouhetta (sekä vähän limemehua). Tarjoa nuudelin tai riisin kera.

sunnuntaina, tammikuuta 18, 2009

Porkkana-cashewpihvit

Tämä mainio reseptilainaus on Lettupannulasta. Pihvien maku oli hyvin mieto, mutta hyvä. Vieläkin parempia näistä tosin mielestäni tulisi, jos niihin saisi himpun verran enemmän terää.  Yrttejä voisikin kaiketi laittaa enemmän, ehkäpä ropsaus rakuunaa tai kirveliä. 


PORKKANA-CASHEWPIHVIT

3 dl hienoa porkkanaraastetta
1 dl cashewpähkinöitä paahdettuna ja rouhittuna
1 dl tuoretta persiljaa silppuna
1/2 dl korppujauhoja
( tarvittaessa 1-2 kananmunaa)
2-3 rkl vettä
1/2 tl suolaa
Paistamiseen: (kylmäpuristettua) rypsiöljyä

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja muotoile pihveiksi. Muotoile pihveiksi ja paista muutama minuutti per puoli eli kunnes pihvit ovat saaneet hyvin väriä. Tarjoa lohkoperunoiden ja jogurttikastikkeen kera.

lauantaina, marraskuuta 08, 2008

Kiireisen kokkaajan illallinen: Broilerkeitto

Tulipa taas todistettua itselleen, että keitot ovat helppoa ja nopeaa ruokaa. Tässä ei jumpan jälkeen nokka tainnut tuhista kuin sen 20 min. Ja sitten olikin jo herkkuapetta matkalla ääntä kohti :)!


BROILERKEITTO

5 dl vettä + 1 kanaliemikuutio
4 rkl tuore- tai sulatejuustoa (maustamaton, pippuri tai v.sipuli)
2 isoa porkkanaa
3 isoa perunaa
1/2 iso paprika (haluamasi värinen)
1 keskikokoinen sipuli
250 g broilerin jauhelihaa
2 tl öljyä
2 tl intialaistyyppistä mausteseosta (curry, garam masala tms.)
suolaa ja mustapippuria

Kuumenna vesi ja lisää joukkoon kanaliemikuutio. Heitä joukkoon kuoritut, 2-3 cm paloiksi leikatut juurekset. Pese ja kuutioi paprika reiluiksi paloiksi, kuori ja viipaloi sipuli ohuiksi puolirenkaiksi. Kuumenna pannulla öljy ja mausteseos ja paista siinä broileriin ja sipuliin kaunis väri. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Laita kattilaan juuresten kaveriksi paistettu broitsu ja sipuli sekä paprikakuutiot ja tuorejuusto. Sekoittele kunnes juusto sulaa ja anna pöhistä vielä 5-10 minuuttia tai kunnes juurekset ovat kypsiä.

perjantaina, lokakuuta 31, 2008

Perinteinen liha-juurespata

Tätä äidin tekemää perinne ruokaa rupesi tässä taannoin tekemään kovasti mieleni. Tämä sopikin juuri hyvin kaupassakäyntipäiväksi, sillä ehdimme piipahtaa kaupungilla siinä välissä kun tämä pöhisi itsekseen uunissa. Keskikokoiset perunat kypsyivät kätevästi makoisiksi samalla vaivalla folioon käärittyinä. Ja herkkua oli. Aivan lapsuus tuli mieleen - vaikka eihän äidin tekemää mikään voita!


PERINTEINEN LIHA-JUURESPATA (5-6:lle)

400 g naudan paistisuikaleita
2 isoa porkkanaa
1 keskikokoinen palsternakka
1/2 lanttu
5-6 dl vahvahkoa liha- tai kasvislientä (1 1/2 kuutiota)
n. 10 kokonaista mustapippuria
n. 5 kokonaista valkopippuria
2 laakerin lehteä
2 rkl öljyä
suolaa ja mustapippuria

Pese ja kuori juurekset ja pilko ne reiluiksi kuutioiksi. Kuullota kasvikset (1 rkl öljyä) pannulla ja kaada uunin kestävään pataan. Kaada päälle liemi, pippurit ja laakerinlehdet. Ota öljytyllä (1 rkl) pannulla väri myös naudansuikaleisiin. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla. Laita lihat päällimmäiseksi pataan ja kansi päälle. Kuumenna 175c uunin alatasolla 45-50 minuuttia. Lisää tarvittaessa hiukan vettä ja kypsennä ilman kantta vielä 15 minuuttia niin että liha kypsyy mureaksi ja saa hiukan väriä. Tarjoa keitteyjen tai uunitettujen perunoiden (tulevat kätevästi samalla vaivalla uunissa folioon käärittyinä) ja salaatin kera.

lauantaina, elokuuta 23, 2008

Pähkinäiset seipihvit



PÄHKINÄISET SEIPIHVIT

1 pkt pakasteseitä
1 kananmuna
1 rkl korppujauhetta
2 tl tahinia (seesaminsiementahnaa)
1 rkl makeaa chilikastiketta
1- 1 1/2 rkl makeaa soijakastiketta
1 rkl sitruunamehua tai 1-2 tl valkoviinietikkaa
1/2 tl sitruunapippuria tai kalamaustetta
hiukan mustapippuria ja suolaa
n. 20 (suola)pähkinää

Jauha sulanut seiti mausteineen tasaiseksi tahnaksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimen avukka. (Lorauta mukaan 1-2 rkl vettä, jos jauhaminen ei meinaa onnistua.) Tarkista maku kypsentämällä koepala mikrossa. Nostele taikinasta pellille 10-12 kasaa. Ripottele päälle karkeasti rouhitut pähkinät ja taputtele pihveiksi. Paista uunin keskitasolla 200c 15 minuuttia. Voit paistaa pihvit myös pannulla voin ja öljyn seoksessa. Tarjoa täysjyväriisin, sitruunan ja kermaviilikastikkeen kera.

maanantaina, elokuuta 04, 2008

Kesäruokaa ulkosalla: kaksi kertaa lohi grillissä

Mikä voisikaan olla helpompaa kuin grilliruoka ja parempaa grilliruokaa kuin lohi?! Niinpä. Tässä taannoin ilta-auringon alla nautitut lohisafkat.


LOHISALAATTI

150 g lohifilettä hunajamarinadissa
haluamiasi salaattiaineksia
raejuustoa
loraus oliiviöljyä ja balsamicoa

Grillaa tai paista lohipala nahkoineen. Kippaa salaattipedille, jonka olet maustanut raejuustolla, oliiviöljyllä ja balsamicolla. Nauti heti auringinpaisteessa hyvän valkkarin kera.



LOHI-HERKKUSIENIVARTAAT

150 g hunajamarnoitua lohifilettä
100 g herkkusieniä
2 tl öljyä
1 tl basilikaa
1 tl soijaa

Paloittele lohi ja herkkusienet isohkoiksi paloiksi. Sekoita lohimarinadiin soija, öly ja basilika. Pyörittele siinä lohi- ja herkkusienipalat ja pistele liotettuihin varrastikkuihin. Grillaa noin 15 minuuttia ja nauti salaatin kera.