Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvislisukkeet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kasvislisukkeet. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, elokuuta 19, 2011

Jogurttinen kaalisalaatti

Tällä kertaa lainasin ideaa perinteisestä aurinkosalaatista ja amerikkalaisesta coleslaw-salaatista. Tämä on ensimmäistä hiukan täyteläisempi ja jälkimmäistä raikkaampi lisukesalaatti, jossa kesän sato pääsee oikeuksiinsa. Salaatti sopii erityisesti liharuokien kanssa nautittavaksi, mutta maistuu kyllä sellaisenaankin vaikkapa hyvän leivän kera. Syysversioon lisäisin ananaksen sijaan makeaksi kypsennettyä punajuurta. Punajuurisesonkia odotellessa...


TUULENTUVAN KAALISLAAKI

Salaatti:
n. 500 g valkokaalia
3 (kesä)porkkanaa
2 kesäsipulia varsineen (tai 2 keltasipulia ja 2 tl kuivattua ruohosipulia)
1 tlk ananasmurskaa (säästä liemi)

Kastike:
1 dl paksua turkkilaista jogurttia 
1 tl valkoviinietikkaa tai sitruunamehua
2-3 rkl ananasmehua
1 pieni valkosipulinkynsi murskattuna tai ripaus valkosipulijauhetta
1/4-1/2 tl suolaa
mustapippuria maun mukaan

1. Suikaloi kaali ohuiksi siivuiksi, raasta kuoritut porkkanat karkeaksi raasteeksi ja hienonna sipuli varsineen.
2. Sekoita isossa salaattikulhossa kaali, porkkana, sipuli, sipulin varret ja valutettu ananasmurska.
3. Sekoita keskenään kastikkeen ainekset ja lisää salaatin joukkoon hyvin sekoittaen.
4. Anna maustua jääkaapissa vähintään 30 minuuttia. Tarjoa esimerkiksi jauhelihapihvien lisukkeena.

maanantaina, kesäkuuta 20, 2011

Sitruunaruoholla maustettua broileria kasvisten ja riisin kera

Tässä toissa viikonlopun vaivatonta ja maukasta vuokaruokaa. Idea riisin kypsentämisestä vuoassa muiden ainesten kanssa on jo vanha, mutta broilerin maustoin uudella tavalla. Tästä käy kiittäminen kanssa-asujaa, joka sitruunaruohotahnaa haistettuaan arveli sen sopivan broilerin maustajaksi. Raikas mauste sopikin tehtäväänsä oikein mainiosti. Pitänee kokeilla sitä siis jossain vaiheessa myös kanakastikkeen tai -keiton (pää)maustajaksi. (Taannoinen laiskotteluni näyttää yllättäen kantavan hedelmää.) 


SITRUUNARUOHOINEN BROILER KASVIS-RIISIPEDILLÄ

Broileri:
3 kpl maustamattomia broilerin koipi-reisipaloja
1 1/2 tl sitruunaruohotahnaa
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1/2 tl raastettua tuoretta inkivääriä
1 rkl soijaa
ripaus suolaa
2 tl ruokaöljyä

Kasvis-riisipeti:
2 dl (täysjyvä)basmatiriisiä
1 dl vihreitä tai punaisia linssejä
1 prk anansmurskaa 
3-4 dl vettä
1 kasvis- tai kanaliemikuutio
2 rkl soijaa
1 tl currya
1 tl kurkumaa
4 dl kasvisraastetta (esim kesäkurpitsa, porkkana, sipuli)
hiukan suolaa

1. Sekoita broilerin mausteista tahna. Hiero seos käsin broilerin nahan alle ja päälle.
2. Kaada uunivuokaan riisi, linssit, vesi sekä ananasmurska liemineen
3. Lisää joukkoon murusteltu liemikuutio, soijakastike, curry ja kurkuma. Sekoita. (Linssien ja riisien on tarkoitus peittyä reilusti nesteeseen.) 
4. Levitä pinnalle kasvisraaste, ripottele hiukan suolaa ja painele tiiviiksi. (Älä sekoita, jotta riisi ja linssit jäävät nesteen alle.)
5. Nosta päällimmäiseksi maustetut broilerin ja kypsennä 200 c 45-50 min tai kunnes broiler on kypsää. Vuokaan voi lisätä vettä paiston aikana, mikäli ruoka näyttää kuivuvan. Tarjoa valmis ruoka salaatin ja kermaviilikastikkeen kera.


P.S. Tämä on melko kevyeksi ruoaksi varsin täyttävää ja sopii taltuttamaan isommankin nälän.

lauantaina, heinäkuuta 25, 2009

Piknikevästä: perunasalaatti

Parempi puoliskoni tuli ensimmäistä kertaa tänä kesänä käymään kotona ja halusin tehdä jotain mukavaa. Niinpä vein hänet Laajavuoren harjalle piknikille. Idea oli nousua lukuunottamatta hyvä (tuli vähän liiankin nälkä) ja sää suosi. Mukana meillä oli aamulla paistettua leipää, Brie-juustoa, itsetehtyä perunasalaattia sekä punaviiniä. Kyllä näissä maisemissa kelpasi pikniköidä! Sitä paitsi tähteeksi jäänyt salaatti hupeni vatsoihin jo samana iltana, joten hyvää sen täytyi olla :)!!



TUULETUVAN PIKANTTI PERUNASALAATTI

1 g pieniä uusia perunoita
2 pientä kevätsipulia varsineen
2 dl smetanaa tai creme fraichea
1 rkl dijon sinappia
1 tl hunajaa
2 rkl pieniä kapriksia
3 rkl vihreitä oliivirenkaita
1 tl tummaa balsamicoa
1 tl pippurisekoitusta
1 tl basilikaa
(suolaa)

1. Keitä perunat suolalla maustetussa vedessä kypsiksi, mutta napakoiksi. Jäähdytä ja paloittele neljään osaan.
2. Hienonna sipuli hienoksi silpuksi ja leikkaa varreet renkaiksi.
3. Sekoita keskenään smetana, sinappi, hunaja, balsamico ja mausteet.
4. Laita kulhoon perunat, kaprikset, oliivit, sipuli varsineen sekä smetanakastike ja sekoita. (Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.)
5. Anna maustua jääkaapissa vähintään pari tuntia.



sunnuntaina, maaliskuuta 22, 2009

Tuulentuvan kevätbroileri

Raikasta kevätauringon innoittamaa ruokaa!!


TUULENTUVAN KEVÄTBROILERI (4:lle)

Broileri:
4 broilerin marinoitua koipireittä
1 rkl oliiviöljyä (tai vaikkapa a.kuivattujentomaattien marinadiöljyä)
1 tl rosmariinia
1 sitruunan raastettu kuori ja 1/2 mehu
ripaus suolaa

Linssi-riisipeti
1 dl vihreitä linssejä
1 1/2 dl riisiä
2 pientä kirpakkaa omenaa
2 porkkanaa
2-2 1/2 dl kasvis-/kanalientä
1/2 sitruunan mehu
1 tl rosmariinia
mustapippuria
Koristeluun: persiljaa

1. Pese huolella sitruunan kuori ja purista mehu. Laita pieneen astiaan n. 2 rkl mehusta (laita loppu sivuun) sekä kuori. Sekoita joukkoon öljy, rosmariini ja himppunen suolaa. 
2. Pyyhkäise paperilla broilerista enimmät marinadit. Vedä nahka varovasti irti toiselta puolelta koipea niin, että muodostuu tasku. Hiero mausteseosta sormin nahan alle. Käsittele näin kaikki koipireidet. (Jos mausteseoksesta jää nestettä, kaada sekin nahan alle.)
3. Purista toisesta sitruunan puolikkaasta mehu ja kaada se sekä kasvis-/kanaliemi uunivuokaan. Sekoita joukkoon rosmariini ja muutama rouhaisu mustapippuria. Mittaa joukkoon riisit sekä huuhdellut linssit. 
4. Raasta pestyt omenat ja porkkanatkarkeaksi raasteeksi. Peitä linssit ja riisit raasteella.
5. Nosta pedin päälle broilerin koipireidet ja valele ne lopulla sitruunamehulla.
6. Paista uunin alatasolla 175 c noin tunti. Jos broilerien nahka alkaa saada liikaa väriä, peitä loppuvaiheessa foliolla. Koristele valmis ruoka persiljasilpulla.

torstaina, joulukuuta 18, 2008

Anti-pikkujoulujen antia

Halusimme pitää kesätyöporukan kanssa pikkujoulut, mutta perinteiset pj-ruoat pursuivat tässä vaiheessa joulukuuta jo korvista ulos. Niinpä päätimme hiukan muuttaa konseptia ja ottaa aikalisän perinneherkuista. Ja mikäpä olisi parempi irtiotto kuin kesäteemaiset ruuat! Ilta kului syksyn nopeaa kulkua ihmetellessä ja kuulumisia kertoillessa. Kaikki näyttivät selvästi odottavan jo kovasti joulua ja myönnettäköön että varsinkin allekirjoittanut on ollut kovasti loman tarpeessa jo parisen viikkoa. Jouluna aion kyllä tehdä vain sitä mitä sattuu huvittamaan ja jos ei huvita niin sitten en tee mitään:)!! Lukemista kyllä aion harrastaa ainakin nukkumisen ja syömisen välissä, koska saimme eilen aikaan hauskan keskustelun jokaisen lempparikirjoista ja lukukokemuksista. Eli nyt olisi ainakin muutama hyvä kirja tiedossa. Innostuin taas pitkästä aikaa oikein kunnolla kaunokirjallisuuden lukemisesta - muutoin on syksyllä tuntunut ettei oikein huvita enää paksujen koulukirjojen lisäksi paljon muuta lukea. Vaan nyt kun ajatteen asiaa tarkemmin - hyvä ruoka, hyvä viini ja hyvä kirja, AH. Eipä sitä lomalaisena paljon muuta tarvitsekaan!! Mutta sitten siihen kesäosuuteen:

 
Kesäinen fiilis näistä mauista tulikin - ja pakko myöntää että pisimmän korren omilla makuhermoillani veivät vohvelit marjojen ja vaniljavaahdon kera. Ne korvasivat viimekesäisen pettymykseni siitä, etten päässyt muurinpohjalettuapajille kertaakaan. Näin talvella nämä sisätiloissa paistetut versiot ajoivat kyllä aivan saman asian! 


TABOULEH

2 dl couscousta
2 dl kiehuvaa kasvislientä
2 tomaattia
1/2 kurkku
(3 aurinkokuivattua tomaattia)
1 pieni mieto sipuli tai muutamia sipulinvarsia
1 ruukku minttua tai persiljaa
1 sitruunanmehu
2 rkl oliiviöljyä

Kaada couscousin päälle kiehuva kasvisliemi. Peitä kulho kelmulla ja anna vetäytyä 5 minuuttia. Sekoita jyvät haarukalla irtonaisiksi. Leikkaa tomaatit ja kurkku pieniksi kuutioiksi. Hienonna sipuli ja yrtit. Kaada joukkoon sitruunamehu. Sekoita kulhossa kaikki aineet keskenään ja valuta päälle oliiviöljy. Tarjoa esimerkiksi lohen kera.

.
Sitruunainen tabouleh salaaatti lohen ja herkkusienten kera oli myös kesäisen raikas ja tuoreet patongit sekä pasteijat kruunasivat kokonaisuuden. Jotenkin tuosta taboulehista tulee aina mieleen grillaus. Lohi ja tuoreet patongit taas suorastaan huutavat kesäillan ruokailua hyvän valkoviinin seurassa. Itse tosin tein tässä nyt kuitenkin tyylirikon ja nautin lämmikkeeksi Maku-lehden suosittamaa Portada-punaviiniä. Tämä samainen portugalilainen juoma oli saanut myös Wine Enthusiast-lehden maininnan "paras ostos alle 8€". Suosittelen kokeilemaan!
 
Kirjaimellisesti sokerina pohjalla... Yksi työkamuistani oli vissiin haistanut jollain yliluonnollisella aistilla karkkilakkoni ja leiponut daimit muffinien sisään - leivonnaisiahan ei siis voi mitenkään laskea karkeiksi tai suklaaksi :D. Kyllä kelpasi mutustaa hyvällä omalla tunnolla, NAM!!! 

Suurkiitokset vielä kaikille osallistujille, oli todella mukava ilta. Ensi vuonna sitten taas puuhataan jotain mukavaa ja tehdään hyvää ruokaa tietenkin!



maanantaina, joulukuuta 01, 2008

Kasvishampurilaiset, valkosipulinen sinappi-hunajadippi ja pestoiset lohkoperunat

Koska meillä on poikaystävän kanssa roskaruoka pannassa jouluun asti, pitää (perinteistä versiota parempaa!!) korviketta tehdä kotona - tottakai! Sitä patsi alkuperäisen roskaruoan nimityshän tulee siitä, että kaikki aterian osaset pakataan erikseen ja laitetaanpa ehkä vielä kuljetusta varten pussiinkin. Ja tässä ei moista roskausta tapahtunut. Hampurilaisten kääreenä käytimme tosin suodatinpussia, koska purilainen on sillä tavoin helpompi pitää haukatessa koossa. Yleensäkin täytettä tuppaa olemaan aina vähän "liikaa" ja hampparihan on toki tarkoitettu puraistavaksi eikä suinkaan haarukalla hienostellen syötäväksi eineeksi. Varsin tarpeellinen konsti tuo suodatinpussikikka siis - ja tietenkin hyvin maltillisesti roskaava sekä varsin mainiosti maatuva tuote :). Jotta voisin selitellä itselleni (meille?) täysin hyvän itsetunnon mainittakoon että perunakaan ei ollut upporasvassa kypsennetty vaan pestossa dipattu ja uunitettu. Joo, ja kasvispihvitkin olivat lähes täysin luomua. Mutta sen pidemmittä puheitta hyvää itsenäisyyspäivää! Tässä atriamme tarkempi sisältö:



KASVISHAMPURILAISET (4:lle)

Kannet:
Oivallus täysjyväleipää

Pihvit:
1 pss Sysmän viljapihviaineksia (luomu)
1 dl porkkanaraastetta
1 dl kesäkurpitsaraastetta
1 kananmuna
n. 40 g fetajuusto murusina
sesamöljyä paistamiseen

Muut täytteet:
juustoa
tomaattia
salaattia
kurkkua
ketsuppia
dippiä

Sekoita pihvin ainekset keskenään ja anna tekeytyä vartin verran. Paista hyvällä lämmöllä sesamöljyssä kullanruskeiksi. Kokoa purilaiset mielesi mukaan paahdettujen leipäkansien väliin. Nauti perunoiden ja dipin kera.



PESTOISET LOHKOPERUNAT JA SINAPPI-HUNAJADIPPI (4:lle)

Dippi:
2 dl kermaviiliä
1 rkl sinappia
2 rkl ketsuppia
1 tl juoksevaa hunajaa
1 murskattu valkosipulinkynsi
mustapippuria

Perunat:

8 isoa yleisperunaa
3-4 rkl pestoa
1 rkl öljyä
mustapippuria ja suolaa maun mukaan

Tee ensin dippi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita jääkaappiin tekeytymään siksi aikaa kun teet muun ruuan.

Pese ja lohko perunat kuorineen 6-8 osaan ja laita kulhoon. Lisää pesto, öljy ja pippuri. Sekoita huolellisesti käsin niin että perunat ovat kauttaaltaan öljyn ja mausteiden peitossa. Nostele paperoidulle uunipellille ja paista uunin keskitasolla 200 c 30-40 minuuttia eli kunnes perunat ovat saanet hyvin väriä ja malto on pehmennyt. Nauti hampurilaisten seurana.

lauantaina, syyskuuta 06, 2008

Kisaruokaa: Paperissa kypsennetyt salvia-limeahvenet ja uunipaahdettu kurpitsa-porkkanatagliatelle

Pitkällisen harkinnan jälkeen päätin tehdä tämän kuun haastepostauksen raaka-aineesta lisuketta. Mielessä kävivät kaiken maailman keitot ja muut, mutta jostain tämä "kasvispasta" sitten pompsahti mieleen. Olinkin varsin tyytyväinen kokeiluun, lisuke olisi toiminut loistavasti sellaisenaankin! Tässäpä siis haastepostaukseni:


PAPERISSA KYPSENNETYT SALVIA-LIMEAHVENET (2:lle)

4 ahvenfilettä
10 tuoretta salvian lehteä
1 rkl limemehua
1 rkl voisulaa
suolaa ja mustapippuria

Suolaa ja pippuroi fileet. Laita uunivuokaan leivinpaperi niin, että paperin toinen reuna jää pitkästi vuoan reunan yli. Nosta fileet paperin päälle vuokaa ja valele ne limemehulla ja voisulalla. Peitä fileet salvianlehdillä. Käännä leivinpaperin pitkä reuna fileiden alle ja rutistele reunoja niin, että muodostuu pussi. Kypsennä 200c uunin alatasolla noin 15-20 minuuttia.

UUNIPAAHDETTU KURPITSA-PORKKANATAGLIATELLE (2:lle)

300 g kurpitsaa
1 iso porkkana
2 rkl oliiviöljyä
1/4 tl sambaloelekia (chilitahnaa)
1/4 tl hunajaa
1 pieni valkosipulinkynsi
1 tl limemehua
suolaa ja mustapippuria
2 rkl auringokukansiemeniä
1/2 limen raastettu kuori

Kuori kurpitsa ja poista siemenet ja pehmeä keskusta. Kuori porkkana ja poista päät. Suikaloi kasvikset pitkittäin kuorimaveitsellä ohuen ohuiksi suikaleiksi. Laita suikaleet kulhoon ja suolaa ja pippuroi ne. Sekoita keskenään hunaja, öljy, chilitahna, limemehu ja puristettu valkosipuli. Kaada kulhoon ja levitä mausteöljy tasaisesti suikaleille. Levitä suikaleet ohueksi kerrokseksi, paperoidulle uunipellille ja paahda 200 c uunissa 20-25 minuuttia eli kunnes kasvikset alkavat hiukan käpristellä ja reunat saavat väriä. Lisää paahtamisen loppuvaiheessa kasvisten päälle auringonkukansiemet tai paahda ne erikseen pannulla. Sekoita valmiin tagliatellen joukkoon limen kuoriraaste (ja auringonkukansiemenet). Nauti heti sellaisenaan tai lisäkkeenä yrttifraichen kera.

YRTTIFRAICHE (2:lle)

1 dl kevyttä fraichea (5%)
10 tuoretta basilikan lehteä
10 tuoretta salvian lehteä
1 tl makeaa chilikastiketta
1 tl limemehua
ripaus suolaa, sokeria ja mustapippuria

Leikkaa yrtit suikaleiksi ja sekoita ne muiden mausteiden kanssa fraichen joukkoon. Anna tekeytyä hetki ja tarjoa kurpitsa-porkkanatagliatellen kastikkeena.

perjantaina, elokuuta 29, 2008

Sitruuna-basilika uunilohi ja valkosipulinen herkkusieni-paprikakompotti

Avopuolisuuden virallistamislounas! Muuta en sano. Tai sanonpas. Elämä on mallillaan ja ruokakin hyvää :).




SITRUUNA-BASILIKA UUNILOHI

700 g merilohifilettä
1 rkl auringonkukka- tai rypsiöljyä
1/2 ruukkua tuoretta basilikaa
1 sitruuna
1/2 tl sitruunapippuria
1/2 tl suolaa
muutama kierros mustapippuria
2 tl hunajaa

Laita lohifile voideltuun uunivuokaa nahka alaspäin ja tee fileen pintaan muutamia matalia viiltoja ja hiero pintaan suola. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta puolikkaasta kuori. Leikkaa sitruunan keskiosasta viisi viipaletta ja laita sivuun. Murskaa morttelissa keskenään öljy, basilikan lehdet ja raastettu sitruunan kuori. Levitä seos tasaisesti fileelle ja purista päälle vielä mehua sitruunan kannasta. Ripottele fileelle pippurit, nostele päälle sitruunaviipalet ja valuta päällimmäiseksi hunaja. Kypsennä uunissa 175 c noin 30 minuuttia tai kunnes file on kypsä. Tarjoa lohi uunitetun sitruunaviipaleen, kompotin ja valkoviinikastikkeen kera.

VALKOSIPULINEN HERKKUSIENI-PAPRIKAKOMPOTTI (4-5:lle)

1 iso rasia herkkusieniä
2 isoa eri väristä paprikaa
2 isoa valkosipulinkynttä
1 tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria
1 rkl öljyä
Tarjoiluun: soijaa

Paloittele herkkusienet ja paprikat isoiksi paloiksi, purista valkosipulinkynnet. Kuumenna pannulla öljy ja paista valkosipuleita ja kasviksia muutama minuutti. Kun kasvikset alkavat hiukan pehmetä lisää hunaja, mustapippuri ja suolaa maun mukaan. Paista kunnes kompotti saa hiukan väriä, mutta on vielä purutuntumainen. Tarjoile pienellä soijalorauksella höystettynä.

torstaina, heinäkuuta 03, 2008

Hunaja-tandooribroileri ja uunikasvikset

Tämä ruoka löytyy jo reseptiarkistostani. Täytyypä vain edelleenkin todeta, että hyvää on! Poikaystäväkin tykkäsi, että broileri oli onnistunutta. Kasvikset olivat muuten hyviä, mutta totesimme, että sipulin olisi voinut jättää pois, koska siitä ei jostain syystä tullut ollenkaan makeaa. Lienikö sitten vanhempaa satoa, kuten taannoiset rosamundat. Tämän reseptin mukaan maustetut uunikasvikset ovat kuitenkin lemppareitani! (Broilerin maustamiseen voi muuten tandoorimaisteen tilalla käyttää myös currya tai intialaista mausteseosta.) Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Mustapippurisei ja rakuuna-hunajaporkkanat.

Tässäpä helppo, halpa ja kevyt kesäruoka. Sei on itsessään aika mautonta, mutta mustapippuri ja sitruuna antavat siihen mukavasti makua. Tuorejuustokastike pitää myös tämän lähes rasvattoman ja helposti kuivuvan kalan mehevänä. Makeat kesäporkkanat sopivat kylkeen kuin nakutettu.


MUSTAPIPPURISEI (4:lle)

1 pkt pakasteseitä
n. 100 g kevyttä mustapippurituorejuustoa
3/4 dl vettä
1 rkl sitruunamehua
1 tl kuivattua tilliä
1/2 tl sitruunapippuria
suolaa, mustapippuria

Rouhi sein pinnalle suolaa ja mustapippuria ja laita se öljyttyyn vuokaan. Sekoita keskenään tuorejuusto, vesi, sitruunamehu ja mausteet. Kaada kastike sein päälle ja kypsennä 200c uunissa 20-25 minuuttia. Tarjoa täysjyväriisin tai -couscousin ja rakuuna-hunajaporkkanoiden kera.


RAKUUNA-HUNAJAPORKKANAT (4:lle)

500 g kesäporkkanoita
1/2 tl suolaa
1 tl rakuunaa
2 tl hunajaa
1-2 rkl voita/margariinia

Pese porkkanat juuresharjan tai pottuhanskojen ja poistapäät. Paloittele porkkanat noin sentin paksuisiksi kolikoiksi ja keitä tai höyrytä niitä 15-20 minuuttia. Lisää kuumien porkkanoiden joukkoon suola, rakuuna, hunaja ja margariini. Sekoita hyvin ja tarjoa heti.

keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008

Kasvishampurilaiset ja rosamundaranskalaiset

Eilen kokkasin tällaisen kotikutoisen hampurilaisaterian. Kokeilin ensimmäistä kertaa Sysmän viljapihviaineksia ja olin niihin varsin tyytyväinen. Itsetehtyihin sämpylöihin koottuna purilaiset maistuivat erityisen herkullisilta. Tykkäsimme poikaystävän kanssa molemmat, että hakkaa Mäkkärin 100-0 :). Ainoastaan rosamundat olivat hiukan huonolaatuisia, koska valmiit ranskalaiset eivät olleet aivan täyttä herkkua ja koostumuksessakin oli toivomisen varaa. Ihan hyvin nekin kuitenkin upposivat. Kannattaa kokeilla pienestä vaivasta huolimatta ( ja ainahan sitä voi ostaa sämpylät ja/tai ranskikset valmiinakin).

KASVISHAMPURILAISET JA ROSAMUNDARANSKALAISET

Seuraavassa suositeltavin työjärjestys: Paista ensin sämpylät ja sitten ranskalaiset. Tee välissä kermaviilikastike, pilko kasvikset ja paista juuri ennen perunoiden valmistumista pihvit. Kokoa valmiit hampurilaiset suodatinpussiin syömisen helpottamiseksi. Nauti ranskalaisten kera.

Jogurttiset hampurilaissämpylät:

2 dl maustamatonta jogurttia
2 dl vettä
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
1 1/2 lesesekoitusta
8-10 dl vehnäjauhoja
seesaminsiemeniä

Liutoa kädenlämpäöiseen jogurtti-vesinesteeseen hiiva. Sekoita joukkoon suola, öljy ja leseet. Lisää vehnäjauhot vähitellen, hyvin vaivaten, kunnes taikina on kiinteää ja kimmoisa. Anna kohota puolisen tuntia. Nujerra taikinasta kuplat ja muotoile pelille yhdeksän isohkoa, litteää sämpylää. Ripottele päälle seesaminsiemeniä. Anna sämpylöiden kohota vielä vartin verran ja paista 200c n. 15 minuuttia.

Väliin:

Salaattia
Tomaattia
Juustoviipaleita

Kasvispihvit:

1 pss Sysmän viljapihviaineksia
hiukan vajaa 3 dl vettä
2 porkkanaa hienona raasteena
ripaus rakuunaa

Sekoita keskenään kaikki ainekset ja anna turvota vartin verran. Paista pannulla, miedolla lämmöllä 9 sämpylöiden kokoista pihviä, kunnes ne ovat kauniin ruskeita ja rapeita.

Kermaviilikastike:

1/2 prk kevyt kermaviiliä
3 rkl sinappikurkkusalaattia
1 rkl kuivattua sipulia
mustapippuria

Sekoita keskenään kermaviili, sinappikurkkusalaatti ja mustapippuri. Anna vetäytyä kylmässä vähintään puoli tuntia. Lisää päälle juuri ennen tarjoamista kuivattu sipuli.

Rosamundaranskalaiset:

4-5 isoa rosamundaperunaa
2-3 rkl öljyä
1 tl hunajaa
1 1/2 tl suolaa
1 tl paprikamaustetta
mustapippuria

Pese perunat huolellisesti, poista mahdolliset huonot kohdat ja paloittele kuorineen tikuiksi. Laita perunatikut kulhoon öljyn, hunajan ja mausteiden kanssa ja sekoita huolellisesti. Levitä perunat pellille ja paista 200c 25-30 minuuttia, eli kunnes perunat ovat ruskeita ja rapeita. Tarjoa mustapippurilla maustetun ketsupin kera.

(En valitettavasti vieläkään omista ehjää kameraa.)

sunnuntaina, syyskuuta 30, 2007

Pippuripihviä, Hasselbackan perunoita ja uunipunajuuria

Tälläistä ruokaa tein äidille syntymäpäiväksi. Maistelemassa oli myös sukulaisia ja kaikki pitivät kokonaisuutta onnistuneena. Itse olin innoissani myös ensimmäistä kertaa kokeilemistani hasselbackan perunoista ja uunipunajuurista. Kaikkiaan todella onnistunut juhlapäivällinen, NAM!



PIPPURIPIHVI, HASSELBACKAN PERUNAT JA UUNIPUNAJUURET (4:lle)

Pihvit:
500-600 g naudan sisäfilettä
2 tl valkopippurirouhetta
2 tl mustapippurirouhetta
suolaa
Paistamiseen: Voin ja öljyn seosta (1:1)

Kastike:
2 dl (kevyt)kermaa
1 rkl HP-kastiketta tai punaista balsamicoa
1 rkl ketsuppia
2 tl soijakastiketta
1/2 tl valkopippurirouhetta
1/2 tl mustapippurirouhetta
(suolaa tarvittaessa)

Leikkaa huoneenlämpöinen liha poikkisyin neljään osaan. Sekoita laakealla lautasella pippurit ja kääntele pihvit seoksessa (riippuen koulukunnasta, suolaa pihvisi nyt tai vasta paistamisen lopulla). Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Kuumenna pannulla voi ja öljy. Kun pannu on hyvin kuuma, laita pihvit pannulle ja paista (jälleen koulukunnasta ja pihvin paksuudesta riippuen) muutamia minuutteja per puoli. Kaada kastike juuri ennen tarjoamista pannulle ja kuumenna hiukan sekoitellen. Tarjoa välittömästi.

(Vinkkejä pihvin paistamiseen: Medium pihvistä ulos tuleva neste on punertavaa, kypsästä kirkasta. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti paistamaan pihviä liian vähän kuin liian kauan, jotta se säilyy mehevänä. Kypsästä pitävillekin hitusen rosee pihvi on taatusti parempi kuin ylikypsä ja kuiva liha.)

Perunat:
4 isoa perunaa
1/2 dl korppujauhoja
1/2 tl paprikajauhetta
1/2 tl salviaa
suolaa maun mukaan
4 rkl voita tai margariinia

Pese perunat huolellisesti. Tee niihin viillot lähes pohjaan asti, kuitenkin niin että peruna pysyy vielä koossa. Laita perunat paperoidulle pellille. Sekoita korppujauhoihin mausteet ja ripottele perunoille. Sulata rasva ja aada jokaisen perunan päälle ruokalusikallinen sulaa margariinia. Paista perunoita uunin alatasolla 200c 50-60 minuuttia.

Punajuuret:
8 isohkoa punajuurta (n. 1 kg)
1 1/2 rkl oliiviöljyä
1 1/2 rkl voita tai margariinia
suolaa maun mukaan

Poista punajuurista naatti ja kanta. Kuori punajuuret ja lohko 8:aan osaan. Laita lohkot uunivuokaan, kaada päälle öljy, sulatettu margariini ja suola. Sekoita huolellisesti ja paista yhdessä perunoiden kanssa uunin alatasolla 200c 50-60 minuuttia. Peitä paistamisen loppuvaiheessa foliolla, jos pinta alkaa tummua liikaa.

lauantaina, syyskuuta 08, 2007

Tandoori-hunajakana ja uunipaahdetut parmesaanikasvikset

Päätimme ystäväni kanssa kokkailla yhdessä huviksi ja hyödyksi. Huvi oli paitsi siinä, että pidämme molemmat kokkauksesta myös siinä, että saimme samalla pienimuotoisesti juhlistaa alkuviikosta täyttämiäni vuosia. Hyöty oli yksinkertaisesti se, että vietimme molemmat viikonloppua itseksemme ja näin puoliksi laitettuna ruokamäärä ja kustannukset pysyivät kohtuullisina. Valmistettaviksi valitsimme Pastanjauhannasta meidän molempien himoitsemia parmesaanikasviksia ja minun reseptivarastostani hyväksi havaittua ja viimeaikoina useinkin valmistettua tandoori-hunajakanaa. Toimivat aivan loistavasti yhteen sekä erikseen. Suosittelen lämpimästi!



HUNAJA-TANDOORIKANA JA UUNIPAAHDETUT PARMESAANIKASVIKSET (2:lle)

Kana:
2 maustamatonta kanan rintafilettä
1 rkl hunajaa
1 1/2 tandoorimaustetta
2 rkl ruokaöljyä

Kasvikset:
1 pieni kesäkurpitsa
2 porkkanaa
1 paprika
4 perunaa
1 punasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 sitruunan raastettu kuori
50 g raastettua parmesaania
1 1/2 rkl oliiviöljyä
2-3 tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Sekoita kanaa varten marinadin ainekset ja hiero marinadi fileiden pintaan. Anna maustua kasvisten paloittelemisen ajan. Pilko kasvikset reiluiksi paloiksi ja viipaloi valkosipulinkynnet. Laita kasvikset ja valkosipuli laakeaan öljyttyyn uunivuokaan ja mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla. Sekoita huolellisesti. Paista kanoihin (marinadeineen) kaunis ruskea pinta paistinpannulla. Paahda kasvikset ja kanat kypsiksi 250 c uunissa eli puolisen tuntia. Ripottele kypsien kasvisten päälle parmesaani- ja sitruunankuoriraasteet ja sekoita. Syö hyvässä seurassa :)!

lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Soija-lihamureke, yrttiset uunijuurekset ja chilillä höystetty tomaattikastike

Tämä oli erityisen maistuva kokonaisuus. Tein murekkeen lisukkeeksi Maku-lehden reseptiä mukaillen hyväksi havaitun tomaattikastikkeen, mutta tein siitä tomaattisemman ja miedomman vähentämällä chilin ja oreganon määrä. Lisäksi keittelin kastikkeen erikseen katilassa sakeaksi. Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Kastikkeessa oli juuri sopivasti potkua miedon makuiselle murekkeelle ja se sopi mukavasti myös uunijuuresten kanssa. Poikaystäväkin tykkäsi kovasti :).

SOIJA-LIHAMUREKE

300 g jauhelihaa
1 dl soijarouhetta
1/2 dl vettä
1 rkl liha-/kanafondia
1/2 dl kuivattua sipulia (tai 1 pieni sipuli pilkottuna ja kuullotettuna)
1 tl oreganoa
2 rkl ketsuppia
2 rkl balsamiviinietikkaa
5 viherpippuria murskattuna
2 tl mietoa chilikastiketta tai 6-10 tippaa tabascoa
mustapippuria (suolaa tarvittaessa)
1 kananmuna

Sekoita kanafondi veteen ja kaada isoon kulhoon soijarouheen joukkoon. Lisää muut mureketaikinan ainekset ja sekoita tasaiseksi. Paista koepala mikrossa ja tarkista suola ja mausteet. Muotoile taikinasta kostutetuin käsin mureke öljyttyyn vuokaan ja paista sitä 200 c noin 30 minuuttia. (Samassa vuoassa tulevat kätevästi myös uunijuurekset.)

CHILILLÄ HÖYSTETTY TOMAATTIKASTIKE (mukaeltu Maku-lehden reseptistä)

1 prk tomaattimurskaa
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl öljyä
1 rkl sokeria
1-2 tl oreganoa
1 tl Sambal Oelek-chilikastiketta
ripaus kanelia
vajaa 1/2 tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset kattilassa, kuumenna ja anna porista hiljaisella tulella 20-25 minuuttia eli kunnes kastike on sakeaa. Tarjoa murekkeen kanssa.

Uunijuureksiin laitoin sipulia, perunaa ja porkkanaa sekä mausteiksi hunajaa, suolaa, rosmariinia, basilikaa ja hiukan rakuunaa. Öljynä käytin oliiviöljyä. Valmistusohjeen löydät täältä.

sunnuntaina, tammikuuta 14, 2007

Uunipaahdetut sitruuna-rosmariinijuurekset

Ystäväni oli jo pitkään kehunut uunipaahdettujen juuresten olevan mahtavia ja muutamassa blogissakin oli tehty erilaisia versioita kyseisestä ruuasta. Siksipä minäkin intouiduin niitä kokeilemaan. Tässä siis uunijuureksia Aurinkotuulen tapaan maustettuna. Olivat muuten tosissaan hyviä ja jo ennen syömistä saa nauttia ihanista tuoksuista=)!!


UUNIPAAHDETUT SITRUUNA-ROSMARIINIJUUREKSET

n. 700 g haluamiasi juureksia
2 rkl oliiviöljyä
1 iso valkosipulinkynsi
1 sitruunan raastettu kuoria
1 rkl sitruunamehua
2-3 tl rosmariinia
n. 1 tl sokeria tai juoksevaa hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Paloittele juurekset kypsymisnopeuden mukaan (esim. porkkana ja lanttu pienemmiksi, perunat ja sipulit reilummiksi) ja purista valkosipulinkynsi. Laita juurekset kulhoon ja kaada joukkoon öljy, mausteet, sokeri sekä sitruunan kuori ja mehu. Kaada juurekset laakeaan, voideltuun vuokaan ja paahda 200c uunissa 25-30 minuuttia.

(Vinkki: Juureksista tulee mielenkiintoisemman ja kauniimman näköinen kokonaisuus, kun korostat eri juureksia paloittelemalla ne eri tavoin: lohkoiksi, kuutioiksi, tikuiksi, renkaiksi jne...)

maanantaina, tammikuuta 08, 2007

Kotitekoista roskaruokaa: Chiliranskalaisia

Joulun jälkeen teki mieli jotain ihan muuta kuin laatikoita ja kinkkua, mieluiten jotakin suolaista ja rasvaista=). Siksipä nakkipaketti päätyi aluksi suunitellun keiton sijasta ranskisten kaveriksi. Kotitekoinen roskaruoka on sopivan paheellisen herkullista, mutta grillikamaa terveellisempää. Nam!


CHILIRANSKALAISET (2:lle)

5-6 perunaa (kuorineen)
2 rkl öljyä
1 tl chilimausteseosta (suolatonta)
1/8 tl cayennepippuria
1/2 tl paprikamaustetta
muutama rouhaisu mustapippuria
suolaa maun mukaan

Leikkaa pestyt perunat pituussuunnassa ohuehkoiksi tikuiksi. Laita perunat, öljy ja mausteet kulhoon. Sekoita huolellisesti niin, että öljy ja mausteet tarttuvat tasaisesti kaikkiin perunoihin. Anna perunoiden ehtiessäsi/halutessasi marinoitua jääkaapissa tunnin tai pari. Levitä ranskikset ohueksi kerrokseksi paperoidulle pellille ja paista niitä 200c noin 20-25 minuuttia eli kunnes perunat ovat saaneet kauniin värin. Nauti ketsupin, sinapin ja majoneesin kera.
(Vinkki: kuumenna samalla kylkeen esimerkiksi kevytnakkeja tai lihapullia.)