sunnuntai, tammikuuta 14, 2007

Uunipaahdetut sitruuna-rosmariinijuurekset

Ystäväni oli jo pitkään kehunut uunipaahdettujen juuresten olevan mahtavia ja muutamassa blogissakin oli tehty erilaisia versioita kyseisestä ruuasta. Siksipä minäkin intouiduin niitä kokeilemaan. Tässä siis uunijuureksia Aurinkotuulen tapaan maustettuna. Olivat muuten tosissaan hyviä ja jo ennen syömistä saa nauttia ihanista tuoksuista=)!!


UUNIPAAHDETUT SITRUUNA-ROSMARIINIJUUREKSET

n. 700 g haluamiasi juureksia
2 rkl oliiviöljyä
1 iso valkosipulinkynsi
1 sitruunan raastettu kuoria
1 rkl sitruunamehua
2-3 tl rosmariinia
n. 1 tl sokeria tai juoksevaa hunajaa
suolaa ja mustapippuria

Paloittele juurekset kypsymisnopeuden mukaan (esim. porkkana ja lanttu pienemmiksi, perunat ja sipulit reilummiksi) ja purista valkosipulinkynsi. Laita juurekset kulhoon ja kaada joukkoon öljy, mausteet, sokeri sekä sitruunan kuori ja mehu. Kaada juurekset laakeaan, voideltuun vuokaan ja paahda 200c uunissa 25-30 minuuttia.

(Vinkki: Juureksista tulee mielenkiintoisemman ja kauniimman näköinen kokonaisuus, kun korostat eri juureksia paloittelemalla ne eri tavoin: lohkoiksi, kuutioiksi, tikuiksi, renkaiksi jne...)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moippis! Mä olen tehnyt nuo juurekset niin, että olen leikannut suurehkoja palasia ja pitänyt 225-asteisessa uunissa sellaiset 45 minuuttia (hyvin suurpiirteisesti), tulee kivan rapsakka pinta mm. perunoihin. Mutta hyvää tulee varmasti tavalla ja toisella :).

Aurinkotuuli kirjoitti...

Heips Myy! Juu, minä pidin juureksia sen aikaa, että ehtivät kypsyä sopivasti ja toisaalta tein kyllä aika pieniä palojakin, joten tulivat nopeasti. Lienevät tietysti mehevämpiä, kun ovat isompia paloja ja pinta ehtii saada enemmän väriä ja rapsakkuutta tuosta kuumuudesta. Kumpikin varmasti onnistuu ja luontuu syötäväksi lopputulokseksi :), vaikka tuo sinun versiosi kuulostaa kyllä herkullisemmalta.