maanantaina, tammikuuta 08, 2007

Kotitekoista roskaruokaa: Chiliranskalaisia

Joulun jälkeen teki mieli jotain ihan muuta kuin laatikoita ja kinkkua, mieluiten jotakin suolaista ja rasvaista=). Siksipä nakkipaketti päätyi aluksi suunitellun keiton sijasta ranskisten kaveriksi. Kotitekoinen roskaruoka on sopivan paheellisen herkullista, mutta grillikamaa terveellisempää. Nam!


CHILIRANSKALAISET (2:lle)

5-6 perunaa (kuorineen)
2 rkl öljyä
1 tl chilimausteseosta (suolatonta)
1/8 tl cayennepippuria
1/2 tl paprikamaustetta
muutama rouhaisu mustapippuria
suolaa maun mukaan

Leikkaa pestyt perunat pituussuunnassa ohuehkoiksi tikuiksi. Laita perunat, öljy ja mausteet kulhoon. Sekoita huolellisesti niin, että öljy ja mausteet tarttuvat tasaisesti kaikkiin perunoihin. Anna perunoiden ehtiessäsi/halutessasi marinoitua jääkaapissa tunnin tai pari. Levitä ranskikset ohueksi kerrokseksi paperoidulle pellille ja paista niitä 200c noin 20-25 minuuttia eli kunnes perunat ovat saaneet kauniin värin. Nauti ketsupin, sinapin ja majoneesin kera.
(Vinkki: kuumenna samalla kylkeen esimerkiksi kevytnakkeja tai lihapullia.)

3 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Kiitos hurjan helposta ja ennenkaikkea todella maukkaiden chiliranskalaisten-ohjeesta. Näitä meillä tehdään toistekin.

Kentsu kirjoitti...

Kasvisruokaa? :D Hyvän näköstä kuitenkin!

Sini kirjoitti...

Näitä voi tehdä myös eilisistä keitetyistä perunoista! Ei tarvitse pitää yhtä kauaa uunissa. Laitoin mukaan tomaatin puolikkaita ja tarjosin tuoreen basilikan ja kanan kanssa. Perhe tykkäsi.