Raikasta kevätauringon innoittamaa ruokaa!!
TUULENTUVAN KEVÄTBROILERI (4:lle)
Broileri:
4 broilerin marinoitua koipireittä
1 rkl oliiviöljyä (tai vaikkapa a.kuivattujentomaattien marinadiöljyä)
1 tl rosmariinia
1 sitruunan raastettu kuori ja 1/2 mehu
ripaus suolaa
Linssi-riisipeti
1 dl vihreitä linssejä
1 1/2 dl riisiä
2 pientä kirpakkaa omenaa
2 porkkanaa
2-2 1/2 dl kasvis-/kanalientä
1/2 sitruunan mehu
1 tl rosmariinia
mustapippuria
Koristeluun: persiljaa
1. Pese huolella sitruunan kuori ja purista mehu. Laita pieneen astiaan n. 2 rkl mehusta (laita loppu sivuun) sekä kuori. Sekoita joukkoon öljy, rosmariini ja himppunen suolaa.
2. Pyyhkäise paperilla broilerista enimmät marinadit. Vedä nahka varovasti irti toiselta puolelta koipea niin, että muodostuu tasku. Hiero mausteseosta sormin nahan alle. Käsittele näin kaikki koipireidet. (Jos mausteseoksesta jää nestettä, kaada sekin nahan alle.)
3. Purista toisesta sitruunan puolikkaasta mehu ja kaada se sekä kasvis-/kanaliemi uunivuokaan. Sekoita joukkoon rosmariini ja muutama rouhaisu mustapippuria. Mittaa joukkoon riisit sekä huuhdellut linssit.
4. Raasta pestyt omenat ja porkkanatkarkeaksi raasteeksi. Peitä linssit ja riisit raasteella.
5. Nosta pedin päälle broilerin koipireidet ja valele ne lopulla sitruunamehulla.
6. Paista uunin alatasolla 175 c noin tunti. Jos broilerien nahka alkaa saada liikaa väriä, peitä loppuvaiheessa foliolla. Koristele valmis ruoka persiljasilpulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti