Noniin, bravuurihan näistä linssi-kasviskroketeista tuli, herkkua kun ovat! Tänään tarjosin näitä tillivoilla silattujen uusien perunoiden, tartar-kastikkeen, makean chilikastikkeen sekä salaatin kera. Mainiosti maistuivat myös paremmalle puoliskolleni, jolle olin tähän asti krokettejani ehtinyt vasta kehumaan. Taisivat muuten olla ensimmäiset uudet perunat, jotka tänä vuonna ihan sellaisenaan keitin. Hyvältä maistuivat vieläkin, vaikka uusiksi perunoiksi kutsuminen alkaa kyllä tuntua jo näissä sääoloissa lähes rienaukselta. Kesäinen kokonaisuus kumminkin - sopisi myös lämpöiseen ulkoilmaan aurinkoiselle kuistille nautittavaksi :).
Arnoldsin donitsit olivat jälkkärivuorossa ruokalevon jälkeen. Enpä olekaan näitä paljon lapsuusvuosien jälkeen maistellut ja aikuistuneempaan suuhuni ne maistuivat nostalgian lisäksi tujakan muikeilta. Kuorrutevalinnat (1&2) eivät kaiketi ainakaan vähentäneet makoisuuden kokemusta :). Reilu puolikas riittikin nitistämään makeannälän paremmin kuin hyvin. Kumma miten sitä makumieltymykset voivatkin muuttua. Pienenä kyseisiä rinkuloita olisi varmasti ilman äidin valvovaa silmää uponnut napaan kaksinkin kappalein. Nykyään tuppaavat nuo suolaiset "namut" uppoamaan paremmin - kuten oliivit, feta ja vuohenjuusto, joita en vielä yläasteiässä sietänyt ollenkaan. Mutta olipa mukavaa silti pitkästä aikaa maistella arnoldsin legendaarisia donitseja, nostalgisoida ja huomioida, että ensikerralla riittää ehdottomasti se pienin versio. "Lauantaikarkittelu" siis tänään paremmin kuin hoidossa!
Mielenkiinnosta pistänkin tähän loppuun kyselyn. Onko teillä jotakin lapsuuden aikaisia ruokia tai herkkuja, jotka nykyään eivät oikein enää maistu? Ja mihin uusiin makuihin olette mieltyneet nyttemmin? Olisi hauskaa kuulla kommentteja aiheesta.
Vähän tuulihatuista, myötä- ja vastatuulesta sekä elämän yleisestä ennakoimattomuudesta - ruokia ja tarinoita ruuanlaitosta.
sunnuntaina, elokuuta 31, 2008
perjantaina, elokuuta 29, 2008
Sitruuna-basilika uunilohi ja valkosipulinen herkkusieni-paprikakompotti
Avopuolisuuden virallistamislounas! Muuta en sano. Tai sanonpas. Elämä on mallillaan ja ruokakin hyvää :).
SITRUUNA-BASILIKA UUNILOHI
700 g merilohifilettä
1 rkl auringonkukka- tai rypsiöljyä
1/2 ruukkua tuoretta basilikaa
1 sitruuna
1/2 tl sitruunapippuria
1/2 tl suolaa
muutama kierros mustapippuria
2 tl hunajaa
Laita lohifile voideltuun uunivuokaa nahka alaspäin ja tee fileen pintaan muutamia matalia viiltoja ja hiero pintaan suola. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta puolikkaasta kuori. Leikkaa sitruunan keskiosasta viisi viipaletta ja laita sivuun. Murskaa morttelissa keskenään öljy, basilikan lehdet ja raastettu sitruunan kuori. Levitä seos tasaisesti fileelle ja purista päälle vielä mehua sitruunan kannasta. Ripottele fileelle pippurit, nostele päälle sitruunaviipalet ja valuta päällimmäiseksi hunaja. Kypsennä uunissa 175 c noin 30 minuuttia tai kunnes file on kypsä. Tarjoa lohi uunitetun sitruunaviipaleen, kompotin ja valkoviinikastikkeen kera.
VALKOSIPULINEN HERKKUSIENI-PAPRIKAKOMPOTTI (4-5:lle)
1 iso rasia herkkusieniä
2 isoa eri väristä paprikaa
2 isoa valkosipulinkynttä
1 tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria
1 rkl öljyä
Tarjoiluun: soijaa
Paloittele herkkusienet ja paprikat isoiksi paloiksi, purista valkosipulinkynnet. Kuumenna pannulla öljy ja paista valkosipuleita ja kasviksia muutama minuutti. Kun kasvikset alkavat hiukan pehmetä lisää hunaja, mustapippuri ja suolaa maun mukaan. Paista kunnes kompotti saa hiukan väriä, mutta on vielä purutuntumainen. Tarjoile pienellä soijalorauksella höystettynä.

Tunnisteet:
Kala- ja äyriäisruuat,
Kasvislisukkeet,
Laktoosittomat,
Vähähiilihydraattinen
Myslitäytteiset uuniomenat
Intouduinpa tekemään uuniomenoita, kun poikaystävä toi kaupasta valkeita kuulaita. Ne olivat tähän maultaan juuri sopivan hapokkaita, mutta vaativat jauhoisina hiukan vahtimista. Pienin omena ehtikin hiukan pullahtaa uunituksen aikana - onneksi se ei kuitenkaan makuun vaikuta :). Täytteeseen käytin omatekemää hunajalla maustettua ja uunipaahdettua mysliä, jossa oli kaurahiutaleita, lesemuroja, auringonkukan- ja seesaminsiemeniä sekä maapähkinöitä. Se toimi tässä mainiosti, mutta mikä tahansa muukin mysli käy. Tämän syksyisempää ja helpompaa jälkkäriä saa kyllä hakea.
MYSLITÄYTTEISET UUNIOMENAT (4:lle)
4 pientä omenaa (suomalaisia)
1 dl mysliä
1 rkl vehnäjauhoja
2 rkl sulatettua margariinia
1 1/2 rkl sokeria tai hunajaa
1/2 tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia
Pese omenat huolellisesti ja poista kota omenaporalla. Sekoita muut ainekset tasaiseksi ja täytä massalla omenoiden kolot. Laita omenat voideltuun uunivuokaan ja valuta omenoille hiukan hunajaa. Paista uunin alatasolla 175 c noin 15-20 minuuttia eli kunnes omenat ovat pehmenneet. Ripauta valmiille omenoille hiukan kanelia koristeeksi ja tarjoa kuumina vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.
Vinkki: Mitä jauhoisempia omenat ovat, sen nopeammin ne pehemenevät. Muista siis tarkkailla omenoita paistamisen aikana, jos ne ovat jauhoista laatua. Kiinteämaltoiset vaativat kauemmin aikaa, mutta pitävät muotonsa.

lauantaina, elokuuta 23, 2008
Pähkinäiset seipihvit
PÄHKINÄISET SEIPIHVIT
1 pkt pakasteseitä
1 kananmuna
1 rkl korppujauhetta
2 tl tahinia (seesaminsiementahnaa)
1 rkl makeaa chilikastiketta
1- 1 1/2 rkl makeaa soijakastiketta
1 rkl sitruunamehua tai 1-2 tl valkoviinietikkaa
1/2 tl sitruunapippuria tai kalamaustetta
hiukan mustapippuria ja suolaa
n. 20 (suola)pähkinää
Jauha sulanut seiti mausteineen tasaiseksi tahnaksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimen avukka. (Lorauta mukaan 1-2 rkl vettä, jos jauhaminen ei meinaa onnistua.) Tarkista maku kypsentämällä koepala mikrossa. Nostele taikinasta pellille 10-12 kasaa. Ripottele päälle karkeasti rouhitut pähkinät ja taputtele pihveiksi. Paista uunin keskitasolla 200c 15 minuuttia. Voit paistaa pihvit myös pannulla voin ja öljyn seoksessa. Tarjoa täysjyväriisin, sitruunan ja kermaviilikastikkeen kera.
Tunnisteet:
Kala- ja äyriäisruuat,
Kevyet,
Laktoosittomat
lauantaina, elokuuta 16, 2008
Koskenlaskijan kasvislasagne
Tämä ruoka syntyi vehreän lasagnen jalanjäljissä, se kun sai pastainnostukseni taas löytymään. Huomasin nimittäin sunnuntai-iltana kotiin palatessani, että minulla ei ollut mitään ruokaa työevääksi. Niinpä äidin mukaan laittamista ja kaapista löytyneistä aineksista kehittelin tämän. Tämä oli yksinkertaisuudessaan todella herkullista ja tällä kertaa myös riittävän mehevää, kun laitoin vähemmän lasagnelevyjä. Edes kolmantena lasagnepäivänä en kyllästynyt tähän, vaan pistelin pastavuoan poskeeni yhtä suurella ruokahalulla - eli toimii :)!
KOSKENLASKIJAN KASVISLASAGNE
3 tomaattia
2 kevätsipulia varsineen
1 punasipuli
3 porkkanaa
1/2 ruukkua rucolaa
1/2 ruukkua basilikaa
2 rkl margariinia
1 rkl vehnäjauhoja
6 dl vettä
1 dl kevytkermaa (5-7%)
1/2 pkt voimakasta koskenlaskijaa
4-5 rkl itse tehtyä ketsuppia/valmista tomaattipohjaista pastakastiketta
1 tl provencen yrttisekoitusta
mustapippuria ja suolaa
oliiviöljyä paistamiseen ja vuoan voiteluun
Pinnalle: juustoraastetta
Kuutioi tomaatit ja sipulit, viipaloi/raasta kuoritut porkkanat ja hienonna rucola ja basilika. Kuullota pannulla öljytilkassa tomaatit, sipulit ja porkkanat. Lisää lopuksi rucola ja basilika, mausta suolalla ja pyöräytä sekaisin. Siirrä kasvikset sivuun. Kuumenna kattilassa margariini ja jauhot, kunnes seos kuplii voimakkaasti. Lisää vähitellen, koko ajan hyvin sekoittaen vesi. Kaada joukkoon kevytkerma, paloiteltu koskenlaskija, ketsuppi ja mausteet. Keittele hiljalleen välillä sekoittaen, kunnes kastike on paksuhkoa. Kaada joukkoon kasvikset ja tarkista maku. Kokoa lasagne laittamala öljytyn vuoan pohjalle ensin kasiketta, sitten levyjä ja niin edelleen, kunnes lasagne on koottu. Päällimmäisen kerroksen tulee olla kastiketta. Ripottele päälle juustoraaste ja paista uunin alatasolla 175c 55-60 minuuttia. Anna lasagnen levähtää hetki ennen tarjoilua.

Kasvisruuat,
Pastaruuat
Valkosuklaa-mustikkamuffinit
VALKOSUKLAA-MUSTIKKAMUFFINIT (12 isoa muffinia)
150 g margariinia
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl kardemummaa
2 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
3-3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl maitoa tai vettä
1 pss (2oog) pakastemustikoita
n. 75 g valkosuklaata
Vaahdota margariini ja sokerit vaaleaksi. Lisää kardemumma ja kananmunat ja sekoita hyvin. Lisää joukkoon vähitellen keskenään sekoitetut leivinjauhe ja vehnäjauhot sekä neste, kunnes taikina on paksua mutta notkeaa. Sekoita joukkoon vielä jäiset mustikat ja karkeaksi rouhittu valkosuklaa. Lusikoi taikina isoihin muffinivuokiin ja paista 200 c uunin keskitasolla 15-20 minuuttia. Nauti kuumana vaniljajäätelön kera tai sellaisenaan jäähtyneenä.
Tunnisteet:
Pullat ja muffinit
keskiviikkona, elokuuta 13, 2008
Vehreä vuohenjuustolasagne
Tämä ruoka oli pitkään mielessä muhinut idea, jota en vain ollut saanut toteutetuksi. Poikaystävä innostui siitä kuitenkin onneksi niin, että sain aikaiseksi tehdä koepaistoksen ja päätimme 3 viikon kesätyöleskeyden tähän makoisaan ateriaan. Muuten kaikki onnistuikin hienosti, mutta innostuin laittamaan 1-2 lasagnelevykerrosta liikaa - himppasen kosteampi koostumus olisi tehnyt tästä vielä parempaa. Mutta eipä siinä, onpahan sitten syy tehdä tätä vielä uudelleen :).
VEHREÄ VUOHENJUUSTOLASAGNE (3-4:lle)
200 g vuohenjuustoa
4 rkl margariinia
2 rkl vehnäjauhoja
n. 7 dl maitoa
2 isoa kevätsipulia varsineen
1 pss pakastepinaattia, sulatettuna ja valutettuna tai 1 ruukku tuoretta
1/2 ruukkua rucolaa
1/2 ruukkua basilikaa
200 g herkkusieniä
loraus oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
(täysjyvä)lasagnelevyjä
Päälle: mozzarellaraastetta
Pilko sipulit varsineen pieneksi ja basilika sekä rucola karkeaksi silpuksi. Viipaloi herkkusienet. Paista sipuleihin ja herkkusieniin hiukan väriä oliiviöljytilkassa. Lisää rucola sekä basilika ja kuullota vielä nopeasti. Kaada joukkoon pinaatti, sekoita ja laita seos sivuun. Sulata margariini isossa kattilassa ja sekoita joukkoon vehnäjauhot. Kuumenna hetki sekoittaen, mutta älä anna ruskistua. Lisää joukkoon maito vähitellen, koko ajan hyvin sekoittaen. Kun maito on kuumennut ja hiukan saonnut, lisää vuohenjuusto paloina. Sekoita kunnes juusto sulaa ja lisää kasvisseos. Mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla, tarkista maku. Kokoa lasagne laittamalla ensin vuoan pohjalle kastiketta, sitten lasagnelevyjä, kastiketta, levyjä... ja niin edelleen, kunnes lasagne on kasattu. Päällimäisen kerroksen tulee olla kastiketta. Ripottele päälle juustoraaste ja paista uunin alatasolla 175 c 50-55 minuuttia. Anna vetäytyä hetki ennen tarjoamista. Nauti salaatin ja raikkaan valkoviinin tai oluen kera.

maanantaina, elokuuta 04, 2008
Kesäruokaa ulkosalla: kaksi kertaa lohi grillissä
Mikä voisikaan olla helpompaa kuin grilliruoka ja parempaa grilliruokaa kuin lohi?! Niinpä. Tässä taannoin ilta-auringon alla nautitut lohisafkat.
LOHISALAATTI
150 g lohifilettä hunajamarinadissa
haluamiasi salaattiaineksia
raejuustoa
loraus oliiviöljyä ja balsamicoa
Grillaa tai paista lohipala nahkoineen. Kippaa salaattipedille, jonka olet maustanut raejuustolla, oliiviöljyllä ja balsamicolla. Nauti heti auringinpaisteessa hyvän valkkarin kera.
LOHI-HERKKUSIENIVARTAAT
150 g hunajamarnoitua lohifilettä
100 g herkkusieniä
2 tl öljyä
1 tl basilikaa
1 tl soijaa
Paloittele lohi ja herkkusienet isohkoiksi paloiksi. Sekoita lohimarinadiin soija, öly ja basilika. Pyörittele siinä lohi- ja herkkusienipalat ja pistele liotettuihin varrastikkuihin. Grillaa noin 15 minuuttia ja nauti salaatin kera.
LOHISALAATTI
150 g lohifilettä hunajamarinadissa
haluamiasi salaattiaineksia
raejuustoa
loraus oliiviöljyä ja balsamicoa
Grillaa tai paista lohipala nahkoineen. Kippaa salaattipedille, jonka olet maustanut raejuustolla, oliiviöljyllä ja balsamicolla. Nauti heti auringinpaisteessa hyvän valkkarin kera.
LOHI-HERKKUSIENIVARTAAT
150 g hunajamarnoitua lohifilettä
100 g herkkusieniä
2 tl öljyä
1 tl basilikaa
1 tl soijaa
Paloittele lohi ja herkkusienet isohkoiksi paloiksi. Sekoita lohimarinadiin soija, öly ja basilika. Pyörittele siinä lohi- ja herkkusienipalat ja pistele liotettuihin varrastikkuihin. Grillaa noin 15 minuuttia ja nauti salaatin kera.
Tunnisteet:
Kala- ja äyriäisruuat,
Kevyet,
Laktoosittomat,
Vähähiilihydraattinen
Säilykkeestä säilyke: Tomaattimurskasta keitetty ketsuppi
Pastanjauhannasta sain aikoinaan kimmokkeen kokeilla ketsupin keittelyä. Tuoretomaateista siis tein ketsuppini viimetalvena, mutta postausta en saanut aikaiseksi, sillä kokkailu tapahtui Tampereella ja koko satsi meni joululahjaksi. Sen jälkeen olen pohtinut voisiko tästä tehdä myös hiukan halvempaa ja ehkä nopeampaakin versiota säilyketomaateista. Kokeilun tulos yllätti iloisesti, koostumus ja maku olivat kohdillaan: varsin ketsuppimaista ja hyvää, vieläpä edullisesti ja helposti. Luulen että tässä säilyvyys on myös himppasen parempi kuin tuoretomaateista tehtynä, varsinkin kun käytin hillosokeria. Tämän kokeilun jälkeen enää tuskin mihinkään Heinzia huonompaan valmisversioon palaan, kun itsekin saa maukasta näin kätevästi. :)
KETSUPPI
3 prk tomaattimurskaa (á 400g)
2 prk tomaattipyreetä
1-2 dl vettä
2 dl valkoviinietikkaa (käytin Pirkan rosmariini-laventelia)
2 dl hillosokeria
1 iso sipuli raasteena tai 1/2 dl kuivattua sipulia
3 valkosipulinkynttä murskattuna
1/2-1 tl suolaa
1/2 kasvisliemikuutio
1 1/2 rkl provencen yrttisekoitusta
ripaus kutakin: kanelia, korianteria ja cayennepippuria
monta kierrosta mustapippuria
Kuumenna kattilassa etikka ja sokeri. Lisää joukkoon tomaattimurska ja-pyree, sipulit vesi sekä mausteet. Sekoita huolellisesti. Kiehuttele välillä sekoitellen noin 15 minuuttia, kunnes seos hiukan sakenee. (Hillosokerin ansiosta ketsuppi jatkaa sakeutumistaan jonkun verran vielä jäähtyessäänkin.) Soseuta sileäksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Purkita kuumana, kuumiin puhtaisiin tölkkeihin tai pulloihin. Säilytä viileässä.

Broileria ja linssi-kasvisriisiä
En ollut tehnyt pitkään aikaan broilerin koipireisiä ja rupesi niitä tekemään tässä viime viikonloppuna mieleni. Kauppaan mennessä törmäsin myös uuteen kiinnostavaan tuotteeseen, Myllyn Parhaan Sportti linssilastuihin. Sainkin kätevästi yhdistettyä molemmat tässä helpossa uuniruuassa. Tämä oli yksinkertaisuudessaan maukas ja jotenkin kesäinen ruoka :).
BROILERIN KOIPIREIDET JA LINSSI-KASVISRIISI (4:lle)
4 broilerin koipireisipalaa (marinoituja)
1 1/2 dl täysjyväriisiä
1 1/2 dl linssilastuja
2 isoa porkkanaa lastuiksi leikattuna tai raastettuna
1 pieni valkosipulinkynsi
muutama kierros mustapippuria
n. 5 dl kasvislientä (halutessasi myös hiukan koipireisistä kypsyessä irronnutta lientä)
Laita koipireidet uunivuokaan tai paperoidulle pellille ja paista 175c puoli tuntia. Sekoita tällä välin toisessa vuoassa riisi, linssit, porkkana, puristettu valkosipulinkynsi ja mustapippuri. Kaada päälle kasvisliemi ja nosta päällimmäisiksi esikypsytetyt broilerit. Kypsennä vielä puoli tuntia ja tarjoa salaatin kera.

Mannaritarit
No nytpä selvisi hilloinhoni syy: liika makeus ja kiinteä koostumus! Pitihän tuota omatekoista hilloa maistaa ja täytyy sanoa, että ensimmäistä kertaa elämässäni se maistui HYVÄLTÄ. Kokonaiset tuoreet marjat vain paransivat makuelämystä, niitähän ei valmishilloissa ole nimeksikään. Mannaritareiden ohjeen nappasin kirjastosta lainaamastani Jazz-tyttö keittää kirjasta, jossa on tyypillisiä suomalaisia 20-luvun ruokaohjeita nykyaikaisiksi muokattuina. Kirja on hauska vanhoine kuvineen ja ruokatarinoineen, kannattaa lukaista. Omat ritarini jäivät ehkä turhankin vaaleiksi - enemmänkin olisi voinut ruskistaa, mutta herkkua tämä oli silti.
MANNARITARIT (4:lle)
n. 1/2 litraa jäähdytettyä (täysjyvä)mannapuuroa
margariinia tai voita paistamiseen
Valmista puuro veteen tai maitoon pussin ohjeen mukaan ja mausta vaniljasokerilla. Jäähdytä neliön muotoisessa vuoassa ja paloittele annoksiksi. Paista palat pannulla ja tarjoile kuumina jäätelön tai kermavaahdon ja marjojen tai hillon kera.

Kesä talteen: Mansikka- ja mansikka-vadelmahillo ynnä mansikkasose
Vielä viimetingassa ehdin minäkin sitten ostaa mansikkasatsin ja laittaa kesän maut säilöön. En olekaan ennen juuri hilloja keitellyt, sillä en itse syö oikeastaan hilloa enkä marmeladia ollenkaan. Ne ovat mielestäni liian makeita ja kiinteitä koostumukseltaan, joten syön marjani mieluiten sellaisenaan tai pienen sokerilisän kanssa soseutettuina. Nyt siis kuitenkin päätin tehdä osasta marjoja myös hilloa, ihan poikaystävää ajatellen: ei enää kauppojen tuhottoman sokerisia ja mauttomia valmishilloja. Parempi puoliskoni ei ole vielä tuotosta päässyt koemaistamaan, mutta ainakin marjat olivat niin makeita ja hyviä, ettei lopputulos voine muuta olla. Käytin hillon tekemieen valmista hillosokeria, jossa on pektiiniä sekä kaliumkarbonaattia eli sillä saa helposti hyvän koostumuksen ja paremman säilyvyyden hillolle. Pussin kyljessä olevaa ohjetta en tällä kertaa noudattanut, sillä siinä oli sokerin määrä mielestäni aivan turhan suuri - varsinkin kun mansikka on itsessään jo niin makea marja. Mielestäni hillon koostumus oli sopivan kiinteä, vaikka käytin n. 2 kg marjoja vain puoli pussia sokeria. Soseseen käytin pienehkön määrän hunajaa säilyttämään makuja ja vitamiineja. Tässäpä siis hillo ja sose Tuulentuvan tapaan.
TUULENTUVAN MANSIKKA- JA MANSIKKA-VADELMAHILLO
Mansikkahilloon:
n. 2 litraa perattuja, neljään osaan paloiteltuja mansikoita
Mansikka-vattuhilloon:
n. 1 litra perattuna, neljään osaan paloiteltuja mansikoita
1 pss pakastevadelmia (n. 400 g)
Lisäksi:
1/2 dl vettä
3-3 1/2 hillosokeria
1 rkl vaniljasokeria
Laita kattilaan vesi ja marjat. Kuuumenna, kunnes alkaa muodostua höyryä, lisää hillosokeri koko ajan sekoittaen. Kun sokeri on sulanut, lisää vaniljasokeri ja sekoita hyvin. Kiehuta noin kymmenen minuuttia eli kunnes marjat uppoavat pinnan alle. Purkita hillo kuumaana, kuumiin puhtaisiin purkkeihin ja sulje heti. Säilytä viileässä (hillosokeripussin mukaan siitä tehty hillo säilyy tarvittaessa myös huoneenlämmössä valolta suojattuna).
PAKASTETTAVA MANSIKKASOSE
1 1/2 litraa perattuja mansikoita
1 rkl hunajaa
Soseuta hunajalla maustetut mansikat tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Purkita puhtaisiin pakastusrasioihin ja pakasta.

Asiaa ruuasta ja ruuan vierestä - kesäreissu Aspegrenin puutarhaan
Kun oli kesäreissulla ystäväni luona Uusikaarlepyyssä, ajoimme yhtenä päivänä käymään Pietarsaaressa. Shoppailureissun lisäksi vierailimme Aspegrenin puutarhassa. Puutarha on perustettu Rosenlundin mäelle jo 1700-luvulla ja se toimii yhä silloisia perinteitä kunnioittaen. Puutarhan lisäksi alueella on historiallisia rakennuksia, muun muassa pappila ja kivinavetta, jossa toimii myös museo. Museossa emme valitettavasti päässeet käymään, koska se oli jo kiinni, mutta ulkonaki riitti paljon nähtävää.
Kukkaloisto oli sateisesta kesästä huolimatta mahtava, puutarha on todella vierailemisen arvoinen paikka! Puutarhan kotisivuilla ehdotetaankin, että paikanpäälle voi mennä nauttimaan, vaikka piknikistä tai ulkopeleistä. Ei todellakaan hassumpi miljöö siihen puuhan. Katsokaapa vaikka itse :).
Osa puutarhasta oli vuokrattu yksityiseen käyttöön ja siellä viljeltiin kukkien lisäksi hyötykasveja, kuten erilaisia salaatteja, sipuleita, mansikoita ja omenoita.
Puutarhan yhteydessä toimii myös pieni ja sympaattinen kahvila, Cafe´ Örtgården, josta saa ihania tuoreita leivonnaisia ja matkamuistoksi voi napata suloisia ruotsinkielisiä runokortteja. Piipahdimme nauttimaan kierroksen päätteeksi kahvit. Vanilja-suklaapullat olivat vielä ostettaessa uunituoreita ja lämpöisiä ja uskomattoman hyviä - kuten kuvasta näkyy.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)