maanantaina, elokuuta 04, 2008

Mannaritarit

No nytpä selvisi hilloinhoni syy: liika makeus ja kiinteä koostumus! Pitihän tuota omatekoista hilloa maistaa ja täytyy sanoa, että ensimmäistä kertaa elämässäni se maistui HYVÄLTÄ. Kokonaiset tuoreet marjat vain paransivat makuelämystä, niitähän ei valmishilloissa ole nimeksikään. Mannaritareiden ohjeen nappasin kirjastosta lainaamastani Jazz-tyttö keittää kirjasta, jossa on tyypillisiä suomalaisia 20-luvun ruokaohjeita nykyaikaisiksi muokattuina. Kirja on hauska vanhoine kuvineen ja ruokatarinoineen, kannattaa lukaista. Omat ritarini jäivät ehkä turhankin vaaleiksi - enemmänkin olisi voinut ruskistaa, mutta herkkua tämä oli silti.



MANNARITARIT (4:lle)

n. 1/2 litraa jäähdytettyä (täysjyvä)mannapuuroa
margariinia tai voita paistamiseen

Valmista puuro veteen tai maitoon pussin ohjeen mukaan ja mausta vaniljasokerilla. Jäähdytä neliön muotoisessa vuoassa ja paloittele annoksiksi. Paista palat pannulla ja tarjoile kuumina jäätelön tai kermavaahdon ja marjojen tai hillon kera.

Ei kommentteja: