maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Menninkäisen sämpylät

Tämä postaus on odottanut valmistumistaan jo ties kuinka kauan. Syksy oli varsin kiireistä ja minulla meni koko joululoma vain lepäilyyn. Loman jälkeen aloitin harjoittelujakson, joka on niin ikään vienyt kovasti aikaa ja voimiakin, kun on niin paljon uutta opittavaa. Pahoittelen siis, että olette joutuneet näin kauan odottelemaan. Olen tällä välin kuitenkin saanut monelta kärsivälliseltä vierailijalta viestejä, joten kiitos siitä! Mutta nyt siis itse asiaan.

Nämä hauskasti nimetyt Menninkäisen sämpylät olen napannut mainiosta, kasvisruokia ylistävästä Härkäpapua sarvista-kirjasta. Näissä sämpylöissä itseäni viehätti nimen lisäksi viljasuus ja pellavainen maku. Sämpylät olivat todella kuohkeita ja herkullisia. Suosittelen kokeilemaan sekä tutustumaan tietenkin myös edellä mainittuun keitto-opukseen!



MENNINKÄISEN SÄMPYLÄT

5 dl vettä tai kauramaitoa
30 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
1 rkl siirappia
1 dl ohrajauhoja
1 dl pellavarouhetta
n. 10 dl sämpyläjauhoja
1 rkl etikkaa
3 rkl öljyä

1. Lämmitä taikinaneste kädenlämpöiseksi, murenna joukkoon hiiva ja lisää suola sekä siirappi.
2. Alusta taikinaan ensin, ohrajauhot, pellavarouhe ja etikka. Lisää sitten sämpyläjauhoja niin, että taikina jää hieman löysemmäksi, koska täysjyväjauhot turpoavat. Lisää loppuvaiheessa öljy.
3. Anna taikinan nousta peitettynä kaksinkertaiseksi.
4. Nujerra kohonnut taikina ja leivo sämpylöiksi. Anna kohota peitettynä 20 min.
5. Voitele kohonneet sämpylät ja koristele pellavansiemenillä. Paista 225 c keskitasolla 15-20 minuuttia tai kunnes sämpylät ovat kauniin ruskeita.

Superkevyt feta-pinaattipiirakka

Tämä iltapalapiirakka on paitsi helppo tehdä ja siihen löytyy ainekset kaapista varsin helposti. Lisäksi tämä taltuttaa nälän ja on vielä kevyttäkin. Ei siis hassumpaa! Pohjaan tulevan sämpylätaikinan voi leipoa vaikka useitakin tunteja etukäteen ja jättää jääkaappiin peitettynä kohoamaan. Sitten vain lätkyttelee taikinan vuokaan, täytteet päälle ja uuniin.


SUPERKEVYT FETA-PINAATTIPIIRAKKA

2 dl sämpylätaikina (2 dl vettä, 1/4 pala hiivaa, n. 4 dl sämpyläjauhoja, 1 rkl öljyä)

2 dl ruokakermaa (5%)
1 pss valutettua pakastepinaattia
100 g fetaa (<10%)
2 rkl soijajauhoja tai 1 iso kananmuna
1 tl basilikaa
ripaus suolaa
mustapippuria

1. Leivo 2 dl sämpylätaikina ja kohota. (tekovaiheet voi viitteellisesti tarkastaa esim. täältä)
2. Nujerra taikina ja kauli jauhotetulla leivinpaperilla piirakkavuokaa reilusti isommaksi ympyräksi (tai suorakulmioksi).
3. Nosta taikina paperin avulla vuokaan ja asettele huolellisesti vuoan pohjalle niin, että taikina roikkuu reunojen yli
3. Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään ja kaada vuokaan taikinan päälle.
4. Käännä taikinan roikkuvat reunat vuokaan täytteen päälle.
5. Paista 200 c 20-25 minuuttia tai kunnes reunat ovat saaneet väriä ja täyte hyytynyt.
6. Leivo mahdollisesti yli jääneestä taikinasta sämpylä tai pari aamupalapöytään.

Cannelloni alle lammas & ricotta

Köyhät ritarit ohjelmassa pari vuotta sitten kokattu ja Pastanjauhannankin kokeilema Conchiglioni alle lammas & ricotta on roikkunut virallisella to-do-listallani jo ties kuinka kauan - ja epävirallisella varmaan juurikin sen pari vuotta :). Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, sillä tämä oli todellista herkkuruokaa! Olen jotenkin nyt varsin tykästynyt lampaan lihan vahvaan ominaismakuun eikä tämäkään resepti pettänyt. Ja voiko ylipäätään mikään pasta, johon tulee tomaattia, punaviiniä, rucolaa ja mozzarellaa, edes olla pahaa!? Joka tapauksessa jouduimme valmistamaan reseptin hiukan muokaten, sillä Jyväskylästä ei jättisimpukkapastaa löytynyt. Siksi reseptissä puhutaan putkista eikä simpukoista ja pastan keittovaihe on jätetty reseptistä kokonaan pois. Saittepa käsiin cannelloneja tai conchiligioneja, kannattaa ehdottomasti kokeilla!!


Cannelloni alle lammas & ricotta

500 g cannelloni-putkipastaa

Täyte:
400 g lampaan jauhelihaa
250 g ricottaa
½ rasiaa rucolaa
½ rasiaa kirsikkatomaatteja lohkottuina neljään
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
Tomaattikastike:
1 prk tomaattimurskaa
2 dl tomaatti passattaa
1 sipuli pieneksi kuutioituna
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 kuivattua punaista chiliä / 2 tl chilirouhetta
1 laakerin lehti
1 rkl oliiviöljyä
1 dl valkoviiniä
suolaa
pippuria
Pinnalle:
1 pss mozzarella-raastetta

Tee ensin tomaattikastike. Kuumenna kasarissa oliiviöljy ja heitä sipuli ja valkosipulit öljyyn kuullottumaan. Pidä lämpö mietona, ettei valkosipuli pala kitkeräksi. Kun sipulit ovat pehmenneet, lisää kasariin chili ja laakerinlehti. Paistele hetken ja lisää loput ainekset sekä mausta suolalla ja pippurilla. Kiehauta tomaattikastike, laske lämpöä ja anna porista rauhassa vartin verran.
Murenna jauheliha kulhoon pieniksi teelusikan kokoisiksi kökkäreiksi. Murenna myös ricotta samaan tapaan. Silppua rucola pieneksi ja heitä kulhoon, samaan syssyyn menevät kirsikkatomaatitkin. Rouhi päälle runsaasti pippuria ja n. 2 tl suolaa sekä lorauta sekaan oliiviöljyä. Sekoita varovasti isolla lusikalla nostellen, jottei täytteestä tule muussia.
Voitele keskikokoinen uuninkestävä vuoka oliiviöljyllä. Kaada pohjalle valmistamasi tomaattikastike. Täytä pastaputket yksi kerrallaan massalla; yritä varmistaa, että jokaiseen putkeen tulee lihaa, juustoa ja kirsikkatomaattia. Asettele putket tomaattikastikkeen päälle (paina putkia hiukan upoksiin, että päällipuolikin kypsyy). Kun olet täyttänyt kaikki putket, kruunaa koko ruoka vielä mozzarellajuustolla ja laita uuniin 180°c:een noin puoleksi tunniksi tai kunnes juusto on sulanut ja ruskistunut kauniisti.