maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Superkevyt feta-pinaattipiirakka

Tämä iltapalapiirakka on paitsi helppo tehdä ja siihen löytyy ainekset kaapista varsin helposti. Lisäksi tämä taltuttaa nälän ja on vielä kevyttäkin. Ei siis hassumpaa! Pohjaan tulevan sämpylätaikinan voi leipoa vaikka useitakin tunteja etukäteen ja jättää jääkaappiin peitettynä kohoamaan. Sitten vain lätkyttelee taikinan vuokaan, täytteet päälle ja uuniin.


SUPERKEVYT FETA-PINAATTIPIIRAKKA

2 dl sämpylätaikina (2 dl vettä, 1/4 pala hiivaa, n. 4 dl sämpyläjauhoja, 1 rkl öljyä)

2 dl ruokakermaa (5%)
1 pss valutettua pakastepinaattia
100 g fetaa (<10%)
2 rkl soijajauhoja tai 1 iso kananmuna
1 tl basilikaa
ripaus suolaa
mustapippuria

1. Leivo 2 dl sämpylätaikina ja kohota. (tekovaiheet voi viitteellisesti tarkastaa esim. täältä)
2. Nujerra taikina ja kauli jauhotetulla leivinpaperilla piirakkavuokaa reilusti isommaksi ympyräksi (tai suorakulmioksi).
3. Nosta taikina paperin avulla vuokaan ja asettele huolellisesti vuoan pohjalle niin, että taikina roikkuu reunojen yli
3. Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään ja kaada vuokaan taikinan päälle.
4. Käännä taikinan roikkuvat reunat vuokaan täytteen päälle.
5. Paista 200 c 20-25 minuuttia tai kunnes reunat ovat saaneet väriä ja täyte hyytynyt.
6. Leivo mahdollisesti yli jääneestä taikinasta sämpylä tai pari aamupalapöytään.

Ei kommentteja: