lauantaina, heinäkuuta 25, 2009

Piknikevästä: perunasalaatti

Parempi puoliskoni tuli ensimmäistä kertaa tänä kesänä käymään kotona ja halusin tehdä jotain mukavaa. Niinpä vein hänet Laajavuoren harjalle piknikille. Idea oli nousua lukuunottamatta hyvä (tuli vähän liiankin nälkä) ja sää suosi. Mukana meillä oli aamulla paistettua leipää, Brie-juustoa, itsetehtyä perunasalaattia sekä punaviiniä. Kyllä näissä maisemissa kelpasi pikniköidä! Sitä paitsi tähteeksi jäänyt salaatti hupeni vatsoihin jo samana iltana, joten hyvää sen täytyi olla :)!!



TUULETUVAN PIKANTTI PERUNASALAATTI

1 g pieniä uusia perunoita
2 pientä kevätsipulia varsineen
2 dl smetanaa tai creme fraichea
1 rkl dijon sinappia
1 tl hunajaa
2 rkl pieniä kapriksia
3 rkl vihreitä oliivirenkaita
1 tl tummaa balsamicoa
1 tl pippurisekoitusta
1 tl basilikaa
(suolaa)

1. Keitä perunat suolalla maustetussa vedessä kypsiksi, mutta napakoiksi. Jäähdytä ja paloittele neljään osaan.
2. Hienonna sipuli hienoksi silpuksi ja leikkaa varreet renkaiksi.
3. Sekoita keskenään smetana, sinappi, hunaja, balsamico ja mausteet.
4. Laita kulhoon perunat, kaprikset, oliivit, sipuli varsineen sekä smetanakastike ja sekoita. (Tarkista maku ja lisää tarvittaessa hieman suolaa.)
5. Anna maustua jääkaapissa vähintään pari tuntia.



Ei kommentteja: