sunnuntaina, helmikuuta 15, 2009

Kalaa vietnamilaiseen tapaan

Tässä kuussa Ruokatorstaista pääsi kokeiluun tämä vietnamilaistyyppinen kalaruoka. Ensimmäinen helmikuun "lupausruuista" siis kyseessä :). Tämä oli yksinkertaisuudessaan todella herkullista. Tosin omille makunystyröilleni olisi ehkä riittänyt hiukan vähempikin kalakastike, sillä se on hyvin suolaista. Tämä olikin tosin ensimmäinen kosketukseni kalakastikkeeseen, joten ensikerralla olen jo viisaampi. Suluissa näette tekemäni pienet muutokset. Hedelmäkorissa pyörinyt limekin pääsi mukaan, vaikka alkuperäiseen reseptiin kuulunutkaan.  Tätä aion tehdä kyllä toistekin!


VIETNAMILAINEN KALA

500 g fileoitua vaalealihaista kalaa, esim kuhaa (käytin opiskelijan peruskalaa, seifileitä)
4 rkl kalakastiketta
1/2 tl sokeria
mustapippuria
2 rkl raastettua inkivääriä
2 tl kurkumaa
2 rkl öljyä (käytin rypsiöljyä sekä muutaman tipan sesamöljyä)
4 vihersipulia (laitoin yhden ison keltasipulin)
1-2 tomaattia
pari kourallista basilikaa
3 rkl rouhittuja maa- tai cashewpähkinöitä
(limemehua valmiin annoksen päälle)

1. Leikkaa kalafileet parin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja siirrä kulhoon. Sekoita joukkoon kalakastike, sokeri, mustapippuri, inkivääri ja kurkuma. Anna maustua hetki.
2. Silppua sipuli(t) ja kuutioi tomaatit.
3. Kuumenna öljy paistokasarissa tai wokissa. Lisää kalat marinadeinen ja kääntele varovasti muutama minuutti. Lisää sipuli ja tomaatti. Kuumenna, kunnes tomaatit hiukan pehmenevät.
4. Sirottele valmiin ruuan pinnalle basilikaa ja pähkinärouhetta (sekä vähän limemehua). Tarjoa nuudelin tai riisin kera.

4 kommenttia:

Nelle kirjoitti...

hei täähän näyttää hauskalle! :)

Aurinkotuuli kirjoitti...

Kiitos kommentista :). Kannattaa kokeilla, jos olet kalan ja etnisten ruokien ystävä. Tämä ei kyllä tosin ollut mitenkään hirvittävän "erikoisen" makuista, vaan maut olivat aika puhtaita ja "suomalaiseen suuhun sopivia".

Anonyymi kirjoitti...

Tää on niin huippu! Oon tehny tätä varmaan kolme kertaa enkä näytä kyllästyvän:)

Jenni

Aurinkotuuli kirjoitti...

Mahtavaa, jos olet löytänyt täältä uuden bravuurin:). Tässä aineet kyllä jotenkin toimii jännästi niin hyvin yhteen - tavallaan maku on aika erikoinen, mutta ah niin hyvä.