sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Tähderuuasta herkullista eli tortillat jauhelihatäytteellä

Nämä ovat helppoja tehdä ja hyvä tapa hyödyntää ruuantähteet. Tortilloja voi tarjota pääruuan lisäksi ilta- tai välipalana. Nopea tarjottava myös yllätysvieraille, jos vain on tortillakuoria jemmassa. Viitseliäs voi toki paistaa ne myös itse maissi-/vehnäjauhojen, veden ja suolan seoksesta lettujen tapaan.



JAUHELIHATORTILLAT (2-3:lle eli 6 tortillaa)


Lämmin täyte:

2-3 dl chili con carnea ( myös jauheliha- tai kanakastike käy mainiosti)
1 dl keitettyä riisiä
2 rkl parmesaaniraastetta
1 rkl öljyä
1/2 tl jeeraa eli juustokuminaa
ripaus currya

Salaatti:
8 isoa jäävuorisalaatin lehteä
1 tomaatti
15 cm pätkä kurkkua
1/2 prk ananaspaloja
1/2 prk 8% fetakuutioita (n. 80-100 g)

Jogurttikastike:
2 dl maustamatonta jogurttia
1/2-1 rkl makeaa chilikastiketta
hiukan suolaa

Lisäksi:
Valmiita tortillakuoria

Valmista ensin jogurttikastike sekoittamalla jogurtti, chilikastike ja suolaripaus. Laita kylmään odottamaan muun ruuan valmistumista. Paloittele salaatti ainekset ja sekoita keskenään (tai laita tarjolle kaikki erikseen, jolloin kukin syöjä voi valita itse täytteet. Laita pannulle öljy ja mausteet ja kuumenna kunnes seos kuplii. Lisää riisit ja paista ne kauttaaltaan kauniin keltaisiksi. Lisää chili con carne ja kuumenna. Sekoita joukkoon parmesaaniraaste juuri ennen tarjoilua. Kuumenna tortillakuoret mikrossa, täytä ja rullaa. (Tortillat kannattaa koota niin, että laitat täytettä pitkänomaisesti keskelle ja jätät alareunaan ja sivuille noin 1/3 "tyhjää". Sitten käännät ensin alaosan täytteen päällä ja lopuksi sivut päällekkäin rullalle. Näin muodostuu tasku, eivätkä täyte ja kastikkeet pääse valumaan pois.)

(Vinkki: Kokeile jogurttikastiketta myös dippinä, esimerkiksi lihapullien tai lohkoperunoiden kanssa.)

Ei kommentteja: