sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2008

Aurinkoperunat

Nykyisen kesätyöni takia kokkailen välillä yöaikaan. Pitää nimittäin saada seuraavan päivän eväsruuat ennen aamua valmiiksi. Tässä huomisen kasviswokin seuralainen. Älkää hämääntykö mustista potun reunoista, tykkään paistetuista ja uunitetuista perunoista hitusen hiiltyneinä :).



AURINKOPERUNAT

1 kg uusia perunoita
2 tl paprikajauhetta
1 tl kurkumaa
1 1/2-2 tl suolaa
mustapippuria (maun mukaan)
3 rkl öljyä
2 tl hunajaa
3 rkl auringonkukansiemeniä


Viipaloi pestyt perunat kuorineen tasakokoisiksi viipaleiksi. Laita perunat kulhoon ja kaada päälle mausteet ja öljy. Sekoita huolellisesti, jotta mausteet tartuvat perunaviipaleisiin tasaisesti. Lado puolet perunoista öljyttyyn uunivuokaan ja valuta päälle teelusikallinen hunajaa. Tee toinen kerros samoin. Paista perunoita 200c uunin alatasolla puolisen tuntia. Nosta uunin lämpö 250c, kääntele perunoita hieman ja ripottele auringonkukansiemenet pinnalle. Laita vuoka (ylimmälle) keskitasolle ja paista vielä vajaa kymmenen minuuttia, kunnes pinta ja siemenet saavat väriä.

(Kyllä vain. Olen 170 euroa köyhempi, mutta onnellinen uuden kameran omistaja!)

Ei kommentteja: