sunnuntaina, marraskuuta 30, 2008

Tuulentuvan minttu-suklaahalko

Tämä leivonnainen oli Tuulentuvassa häärivän isäntäväen makeanhimon tulos. Kyllä lähti!!


TUULENTUVAN MINTTU-SUKLAAHALKO

Pohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaojauhetta (sokeroimatonta)

Täyte, kostutus ja koristelu:
7 Marianne-karkkia
3 Pätkis-patukkaa
2 1/2 dl vaahdotettavaa vaniljakastiketta
1/2 dl appelsiinimehua
1 1/2 rkl Cointreau appelsiinilikööriä (40%)

Pohja:
(HUOM: Laita jo tässä vaiheessa täytteeseen tuleva vaniljakastikepurkki pakastimeen, tämä helpottaa vaahdotusta huomattavasti). Laita uuni kuumenemaan 225 c. Aloita pohjan valmistus vaahdottamalla kananmunat ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja kaakao ja siivilöi vaahdon joukkoon. Sekoita varovasti sekaisin. Levitä taikina paperoidulle, reunalliselle uunipellille ja paista uunin keskitasolla 5-7 minuuttia tai kunnes pinta on ruskistunut. Muista vahtia pohjaa koko ajan, sillä se palaa helposti! Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivin- tai voipaperille ja anna jäähtyä.

Täyttäminen ja koristelu:
Murskaa Mariannet esimerkiksi tehosekoittimessa ja viipaloi 2 Pätkiksistä ohueksi. Ota kylmennyt vaniljakastike pakastimesta ja kaada kapeaan kulhoon tai kannuun (tämäkin helpottaa jämäkän vaahdon aikaansaamista). Vaahdota paksuksi. Ota vaahdosta erilleen noin puolet ja sekoita siihen Marianne-rouhe ja Pätkis-palat. Sekoita keskenään appelsiinimehu ja likööri ja kostuta sillä jäähtynyt kääretorttupohja. Levitä päälle karkkirouhe-vaniljavaahtoseos ja rullaa paperin avulla kääretortuksi niin että saumakohta jää alle. Nosta tarjoilualustalle. Lusikoi päälle loppu vaniljavaahto ja levitä tasaiseksi kerrokseksi kääretortun päälle. Tee haarukan avulla vaahdon pintaan aaltokuviota (ka. kuva alla) ja koristele jäljelle jääneen Pätkiksen paloilla. Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia, mieluiten seuraavaan päivään.


(Vinkki: Tarjoilualusta ei sotkeennu, jos laitat tortun alle neljä irrallista voipaperisuikaletta niin että ne suojaavat alustaa tortun reunoilta. Kun koristelu on valmis, voit vain vetää irralliset paperit varovasti tortun alta.)

Ei kommentteja: