torstaina, elokuuta 30, 2007

Canellonit Tuulentuvan tapaan

Olen jo pidemmän aikaa halunnut kokeilla canellonien tekoa. Katsastin perusohjeen canellonipaketista ja muuntelin sitä aika reippaasti oman näköiseksi. Lopputulos oli erittäin positiivinen yllätys. Tästä tuli kerta heitolla yksi suosikeistani, sillä ruoka vei kielen menneessään! Suosittelen etenkin kiireisille lasagnen ystäville, koska tämä valmistuu lähes puolta nopeammin, mutta maistuu vähintään yhtä hyvältä.



CANELLONIT TUULENTUVAN TAPAAN (3-4:lle)

noin 1/2 pkt canelloni pastaputkia

Täyte:
n. 100 g paprikaa (esim pirkka pakastesekoitus)
1 pieni punasipuli
pieni purkki säilykeherkkusieniä
basilikaa, oreganoa, rosmariinia 1 tl kutakin
1/2 tl jauhettua mustapippuria
1 rkl oliiviöljyä
250-300 g jauhelihaa
2-3 tl broilermaustetta
1 tl chilimausteseosta
1 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl kolmenjuuston kermaa

Kastike:
1 dl kolmen juuston ruokakermaa
1 1/2 dl vettä
400 g yrttimaustettua tomaattimurskaa
10 oliivia pieneksi hienonnettuna
1 tl sambal oelek chilitahnaa
1 rkl sokeria
ripaus kanelia
mustapippuria
(suolaa tarvittaessa, etenkin jos jätät oliivit pois)
1 1/2 rkl vehnäjauhoja

Valuta herkkusienet ja pilko ne sekä sipuli ja paprikat pieniksi kuutioiksi. Kuumenna pannulla öljy ja lisää kasvikset ja mausta yrteillä sekä pippurilla. Paista sekoitellen hyvällä lämmöllä kunnes neste on haihtunut ja siirrä kasvikset sivuun. Paista seuraavaksi jauheliha ja mausta broilermausteella ja chilillä. Ripottele jauhelihan joukkoon vehnäjauhot, kääntele ja lisää juustokerma. Kuumenna hetki kunnes täyte on kiinteää ja sekoita joukkoon kasvikset. Voitele uunivuoka ja täytä pastaputket jauheliha-kasvismassalla teelusikan tai veitsenkärjen avulla. Lado putket vuokaan tiiviisti yhdeksi kerrokseksi. Sekoita keskenään kastikkeet ainekset ja kaada pastaputkien päälle. (Tarkista että putket ovat melkolailla kastikkeet peitossa. Lisää tarvittaessa hiukan juustokermaa ja vettä.) Ripottele pinnalle vielä halutessasi kevytjuustoraastetta. Paista 225 c uunin alatasolla puolisen tuntia. Tarjoa tuhdin ruuan lisänä raikasta salaattia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tässä ruoka jota en ole vielä kokeillut =) muita itselleni ''uusia''ruokia olen viime päivinä testaillut esim.enchiladat ja tacot(kuva tulossa) :)

Puputar kirjoitti...

Vaikuttaa herkulta - Cannellonit on kyllä hyviä. Itse olen yleensä tehnyt broilerin jauhelihasta kastikkeen, ohje tulossa blogiini parin päivän sisällä.