tiistaina, tammikuuta 08, 2008

Marja-jogurttijäädyke

Piti saada jotakin raikasta raskaiden jouluherkkujen tilalle ja löysi vanhasta reseptikirjasta tämän marja-jogurttijäätelön ohjeen. Itse kuitenkin pidin tätä enemmän jäädykkeenä, joten vaihdoin nimeä :). Oli muuten niin hyvää, että tein tätä uudelleen jo uuden vuoden jälkeen mustikoista ja vaniljakastikkeesta!



MARJA-JOGURTTIJÄÄDYKE

3 dl marjoja (tässä mansikka, vadelma, mustaherukka)
2 dl maustamatonta jogurttia
2-2,5 dl kuohukermaa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
2-3 rkl sokeria
(1-2 tl vaniljasokeria)

Murskaa marjat rouheaksi soseeksi. Sekoita joukkoon jogurtti ja sokeri(t). Vaahdota kerma tai vaniljakastike kuohkeaksi vaahdoksi. Kääntele marja-jogurttiseos varovasti kerma-/vaniljavaahtoon ja kaada jäädyke vuokaan. Anna jäätyä vähintään 3-4 tuntia. Sekoita jäädykettä muutaman kerran jäätymisen aikana. Ota jäädyke huoneen lämpöön 15 minuuttia ennen tarjoamista ja kumoa vadille. Koristele halutessasi kokonaisilla marjoilla.

(Vinkkejä: 1. Vaniljakastike vaahtoutuu parhaiten kylmänä ja pienessä tilassa, joten pidä vaniljakastike purkkia pakastimessa 5-10 min ennen vaahdottamista ja käytä vaahdotukseen mahdollisimman kapeaa astiaa. 2. Vaniljakastikkeen kanssa et tarvitse välttämättä sokerilisää, pieni määrä vaniljasokeria riittää.)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa<3 Mums:)