sunnuntaina, huhtikuuta 19, 2009

Jamien fantastinen paistettu broiler

Sainpa vihdoin aikaiseksi vuoden vanhan parisuhteen kunniaksi paistaa kokonaista broileria "ihan itte". Ja mikäs olisikaanollut sopivampi tähän tarkoitukseen, kuin Jamien resepti. Kylläpähän tulikin maukasta ja mehevää lintua! Kokonaisuuden kruunasivat broilerin alla kypsyneet perunalohkot! Sitruuna maistui ihanasti läpi niin broilerista kuin perunoistakin - se oli jotenki "höyrystynyt läpi" koko lihan ja sitten valunut maustamaan perunat.

Pari lievää kritiikin sanaa kuitenkin Ensinnäkin broiskua olisi ehkä voinut mielestäni kypsentää pidempään miedolla lämmöllä (näin ohjeistaa myös Jamie nykyään). Suolan määrä olisi pitänyt myös olla vähemmän viitteellisesti, koska nyt en tajunnut laittaa sitä aivan tarpeksi.

Löysinkin "parannellun" ja kevyemmän version Jamien broilerista hänen nettisivuiltaan ja aionkin kokeilla sitä seuraavaksi! Aivan mahtavaa broiskua tämä oli joka tapauksessa, voittaa helposti kaikki kaupan valmismarinoidut natriumglutamaattipommit. Ja kokonainen broileri on vieläpä aivan uskomattoman halpaa: 6e/kg, vaikka mukana ei ole mitään ylimääräistä -kuten marinadia - ja syötävää tosiaan riitti!

Sitten reseptiin, joka on siis Jamien kirjasta Alastoman kokin paluu.

JAMIEN FANTASTINEN PAISTETTU BROILER (6:lle hengelle, meillä meni 2x2:lle hlö:lle)

1 kokonainen broiler
1 suuri sitruuna
8 viipaletta ilmakuivattua kinkkua (ei löytynyt, joten käytin pekonia)
1-2 valkosipulinkynttä kuorittuna ja hienonnettuna
2 kunnon kourallista tuoretta timjamia (laitoin tuoretta oreganoa)
suolaa ja vastarouhittua mustapippuria
reilu 100 g huoneenlämpöistä voita
1 kg perunoita (pese, kuori ja lohko)

1. Kuumenna uuni 225c ja pane uunipannu uuniin kuumenemaan.
2. Huuhdo broiler sisä- ja ulkopuolelta ja kuivaa talouspaperilla. Erota nahka rintalihoista varovasti niin ettei nahka repeä.
3. Kuori sitruunasta keltainen kuoriosa ja silppua. Laita sitruuna syrjään.
4. Revi ilmakuivattu kinkku (pekoni) kulhoon, lisää sitruunan kuori sekä valkosipuli- ja timjamisilppu (oregano-). Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita aineksiin voi.
5. Työnnä voi seosta rintanahan alle ja hiero loput linnun pintaan.
6. Tee reisiin viillot, jotta lämpö tunkeutuu paremmin broilerin paksuimpaan kohtaan. Laita kuorittu, kahtia leikattu sitruuna broilerin vatsaan.
7. Nosta lintu kuumalle paistovadille ja kypsennä 20 min.
8. Keitä sillä välin kuorttuja perunalohkoja suolalla maustetussa vedessä 10 min ja kaada vesi pois.
9. Ota broiler pois uunista, nosta se syrjään ja pyörittele perunat paistovadille valuneessa maustevoissa.
10. Nosta broiler perunoiden päälle ja kypsennä ruokaa vielä noin 40 min.
11. Anna broilerin levätä kypsennyksen jälkeen 10 min folion alla.
12. Tee sillä välin kastike uunivuoan pohjalle valuneesta nesteestä ja lisää kanalientä tai valkoviiniä. Suurusta haluttaessa vehnäjauholla. Tarjoa broilerin kanssa.

Ei kommentteja: