maanantaina, elokuuta 17, 2009

Kurmeeta kuivakaapista: Sitruksinen risotto

Olen tässä elokuussa ja opiskelujen alkua odotellessa koittanut elää vähän pienemmällä ja tyhjennellä ihan muutenkin kaappien kuiva/säilykemuonavarastoja. On siis tullut syötyä niin sanotusti suu kaappia myöten. Montakin ruokaa onnistuin taannoisella viikolla tekemään ilman, että kaupasta tarvitsi muuta ostaa kuin maitoa ja hedelmiä. Tässä yksi taidonnäyte tähteitä ja pussinpohjia yhdistellen. Ei muuten ollenkaan huono.


KAAPINPERUKKARISOTTO (yhdelle tai vaikka kahdelle, jos aineksia riittää)

risottoriisipussin pohja (reilulla desillä pärjää)
vettä ja liemikuution puolikas (kaikki kuutiot käy, nestettä kuluu joitakin desejä, mahdolliset valkkaripullon pohjat on suorastaan pakko käyttää)
jonkin sortin sitrushedelmä (vähintään puolikas)
vihanneksia (kuten nyt vaikka sipulia ja paprikaa)
juustoa (liian pienestä kannikasta tulee vain vihaiseksi, mutta mieluummin sekin kuin ilman)
öljyä/margariinia/voitapaistamiseen

1. Kuori ja pilko kasvikset.
2. Kuullota kasvikset ja riisi pannulla reiluhkossa öljyssä/margiksessa/VOISSA.
3. Lisää puristettu sitrushedelmän mehu ja anna imeytyä. (Raasta myös kuori, jos haluat/voit)
4. Lisää kuuma kasvis/kana/lihaliemi/valkkari kauhallinen kerrallaan ja anna nesteen imeytyä välissä. Ei saa ruskistaa, paitsi jos satut liikaa innostumaan samaan aikaan ruokablogisurffauksesta. (Kuten allekirjoittanut, höm.)
5. Kun riisi on napakan kypsää raasta joukkoon juustoa ja lisää mahdollinen sitruksen kuoriraaste. Testaa hapokkuus ja taita tarvittaessa vaikka hunajatilkalla.
6. Nauti välittömästi.

Ei kommentteja: