maanantaina, helmikuuta 06, 2012

Punajuuri-homejuustokiusaus

Tässäpä jokseenkin historiallinen resepti. Olen nimittäin alkanut vasta hiljattain pitämään sinihomejuuston mausta. Opettelu on ollut enemmän ja vähemmän aktiivista jo pitkään, mutta sinihomeen voimakkaaseen makuun on täytynyt - ja täytyy edelleen - totutella. Nyt pidän siitä jo pizzoissa ja piirakoissa. Suosikkijuurekseni punajuuren kanssa sinihomejuusto on klassikko, joten punajuuri-sinihomejuustokiusauksella "harjoittelua" oli tietenkin pakko kokeilla. Vaikka tässä ruoassa juuston maku onkin jo melko voimakas, söin hyvällä ruokahalulla. Juustolautaselle päätynee kuitenkin vielä toistaiseksi ennemmin valkohome- ja vuohenjuusto. Ehkä sitten jo ensi jouluna raakaa sinistä piparin päälle...



PUNAJUURI-HOMEJUUSTOKIUSAUS

n. 500 g tuoretta punajuurta (osan voi korvata porkkanaraasteella)
6 suurehkoa jauhoista perunaa ja 2 keskikokoista sipulia (tai 500 g peruna-sipulisekoitusta pakasteesta)
1/2 dl vettä
175 g sinihomejuustoa
2 1/2 dl ruokakermaa (tai 2 1/2 dl maitoa + vajaa rkl vehnäjauhoja )
1 tl suolaa
mustapippuria

1. Kuori ja huuhtele punajuuret. Raasta karkeaksi raasteeksi.
2. Kuori perunat, huuhtele ja leikkaa tikuiksi.
3. Kuori ja huuhtele sipuli. Leikkaa kuutioiksi ja kuullota sipuli öljytilkassa pannulla.
4. Laita kaikki kasvikset kulhoon. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita.
5. Kastiketta varten kuumenna kattilassa vesi ja murustele joukkoon puolet juustosta. Kun juusto on sulanut lisää joukkoon ruokakerma ja kuumenna. (Jos käytät maitoa, suurusta kastike. Sekoita pieni määrä vettä ja vehnäjauhot löysähköksi seokseksi. Lisää seos koko ajan sekoittaen kuumaan juustokastikkeeseen. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kastike sakenee.)
6. Kaada voideltuun uunivuokaan puolet kasviseoksesta. Murustele päälle sinihomejuustoa. Kaada vuokaan loput kasvikset, murustele päälle loppu sinihomejuusto ja kaada päällimmäiseksi juustokastike.
7. Paista 175c uunin alatasolla 1h. Sammuta uuni ja annan kiusauksen muhia jälkilämmössä vielä vartin verran. Nauti esimerkiksi raikkaan raastesalaatin ja raejuuston kera.

Ei kommentteja: