perjantaina, huhtikuuta 06, 2007

Pääsiäisateria: vuohenjuusto-punasipulitapakset, hunaja-valkosipulipossu ja rosmariiniset lankkuperunat

Tässä meidän ei-niin-perinteinen, mutta sitäkin herkullisempi pääsiäisateriamme. Samalla esittelen tässä myös huhtikuisen vuohenjuustohaastikkini, joka on tällä kertaa tapastyyppinen alkupala. Idean olen saanut tähän erään ihanan tapaspaikan ruokalistalta, mutta resepti on siis oma. Maistui kyllä mielettömän hyvältä!! Jopa poikaystävä kehaisi, vaikka hän ei juurikaan tykkää esimerkiksi fetasta sen suolaisuuden takia. Possun kehittelin myös itse ja se oli hyvää, vaikka omasta mielestäni se oliskin saanut jäädä sisältä hiukan roseéksi. Poikaystävä on kuitenkin enemmän täyskypsän lihan ystävä, joten paistelin sellaiseksi. Lankkuperunat olivat mukavan miedon ja hienostuneen makuisia. Molemmat toimivat varsin mainiosti hiukan pähkinäisen makuisen hummuksen keralla.


VUOHENJUUSTO-PUNASIPULITAPAKSET (per ruokailija)

1/2 punasipulia
1-2 tl oliiviöljyä
1-1 1/2 tl balsamiviinietikkaa
ropsaus sokeria
suolaa ja mustapippuria
30-40g Chevré vuohenjuustoa
puolikas seka-/paahtoleivän siivu (tässä tummaa pääsiäislimppua)
Paistamiseen: oliiviöljyä ja voita
Koristeluun: tuoreita yrttejä

Leikkaa punasipuli puolirenkaiksi, laita kulhoon ja sekoita joukkoon oliiviöljy, etikka, sokeri ja mausteet. Paista sipulia miedolla lämmöllä, kunnes se pehmenee ja nosta lautaselle hiukan jäähtymään. Kuumenna pannulla pieni määrä voita ja öljyä (1:1). Leikkaa vuohenjuustosta noin 1 1/2-2 sentin paksuinen viipale ja paista molemmin puolin 1-2 minuuttia eli kunnes pinta saa hitusen väriä ja juusto alkaa sulaa. Paahda leivän palat ja ripota sipuleille purutuntumaksi vielä hiukan sokeria. Sipaise halutessasi leivänpaloille voita tai öliiviöljyä ja aseta leivät sipulien päälle. Nosta leiville vuohenjuustoviipale ja koristele annos yrteillä. Nauti lämpimänä.



HUNAJA-VALKOSIPULIPOSSU JA ROSMARIINISET LANKKUPERUNAT (4:lle)

Possu:
1 marinoitu possun ulkofilee (800 g)
1 rkl hunajaa
1 rkl soijaa
1 iso valkosipulinkynsi

Perunat:
8-10 isoa perunaa
2 rkl oliiviöljyä
2-3 tl rosmariinia
suolaa ja mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 175c. Huuhtele possusta "huolimattomasti" enimmät marinadit, pyyhkäise pinnalta vesi ja jätä liha huoneenlämpöön. Aloita perunoiden valmistus pesemällä ne huolellisesti. Leikkaa perunat pituussuunnassa paksuhkoiksi viipaleiksi. Laita ne kulhoon öljyn ja mausteiden kanssa ja sekoittele niin että perunat maustuvat joka puolelta. Laita ne uunivuokaan ja paista perunoita noin 10-15 minuuttia. Tällä välin aloita possun valmistus. Sekoita kulhossa huolellisesti keskenään soija, hunaja ja puristettu valkosipulinkynsi. Sivele lihan pintaan puolet seoksesta. Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja paista ölviiöljyssä, kovalla lämmöllä possuun nopeasti kaunis ruskea pinta. Sivele toinen kerros mausteseosta fileen pintaan. Nosta filee uunivuokaan ja laitaa uuniin perunoiden kanssa (jotka ovat siis saaneet olla uunissa jo 10-15 min). Paista lihaa ja perunoita vielä noin 35-40 minuuttia. Tarjoa kevytkermasta ja lihanpaistoliemestä tehdyn kastikkeen tai hummuksen sekä raikkaan salaatin kera.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas herkullisen näköistä ruokaa! Lueskelin ohjetta jo neljältä yöllä, kun pääsin töistä, mutta silloin eivät sormet jaksaneet enää toimia näppiksillä... Tuo tapas täytyy heti laittaa kokeiluun :) Ihanaa, kun on pääsiäisloma ja ehtii paremmin kokkailla!

Aurinkotuuli kirjoitti...

Kiitoksia kommentista :). Nuo vuohenjuustotapakset veivät kyllä kielen mennessään. Pääsiäislimppu sopi vielä makeana erinomaisesti hapahkon juuston seuralaiseksi ja samanlaista vastakohtaisuutta löytyy sokerilla taitetulla etikalla maustetuista sipuleista. Varsin suositeltava ja kokeilun arvoinen kokonaisuus, vaikka itse sanonkin.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ohjeita ja upeita kuvia! Täällä Brasiliassa on vuohenjuusto ihan älyttömän kallista, mutta johonkin erikoistilanteeseen voisi sijottaa...

Aurinkotuuli kirjoitti...

Tervehdys sinne Brasiliaan! Kiitokset kommenteista. En tiedä kuinka perillä olet Suomen hintatasosta, mutta täällä vuohenjuusto vaikuttaisi olevan kohtuuhintaista. Vaikka periaatteessahan täälläkin kaikki perusedamia kummoisemmat juustot ovat huomattavasti hinnakkaampia. Kannattaa kyllä kokeilla kyseisiä tapaksia, koska eivät kovin paljoa edes juustoa vie.