maanantaina, maaliskuuta 05, 2012

Lähi-idän lammaspiiraat

Meillä jo perinteeksi muodostunut pizzaperjantai sai vaihtelua näistä pieniä pizzoja muistuttavista lachmajou-piiraista. Resepti on Tessa Kiroksen "Hillasoilta oliivilehtoihin"-keittokirjasta, jonka ilokseni löysin tammikuun alennusmyynneistä kympillä! Nämä herkulliset piiraat tulevat Lähi-idän keittiöstä ja sisältävät muun muassa lammasta, persiljaa, sitruunaa ja chiliä.  Minä tosin käytin lampaan tilalla karitsanjauhelihaa ja chili-öljyn kanssa hieman oikaisin sekoittamalla hyvään oliiviöljyyn valmista sambal oelek-tahnaa. Maku oli joka tapauksessa mitä mainioin! Piiraat ovat helppotekoisia ja sopisivat hyvin vaikkapa illanistujaisiin tai juhlabuffetin suolaisiksi paloiksi.


LACHMAJOU (14 kpl)

Pohjataikina:
25 g tuoretta hiivaa
1 tl sokeria
500 g leipäjauhoja
1 tl suolaa
20 g voita

Täyte:
2 rkl oliiviöljyä
1 punasipuli hienonnettuna
500 g vähärasvaista lampaanjauhelihaa
1/2 tl kanelijauhetta
15 g sileälehtistä persiljaa
120 g tomaattimurskaa
1 sitruunan mehu
chilillä maustettua öljyä
suolaa ja pippuria maun mukaan

1. Murenna hiiva kulhoon, ripottele päälle sokeri ja lisää reilut 3 dl haaleaa vettä. Anna seistä 10-15 min, jotta hiva aktivoituu. Sekoita joukkoon jauhot, suola ja voi. Vaivaa käsin tasaiseksi ja notkeaksi taikinaksi.
2. Peitä taikinakulho puhtaalla liinalla ja paksulla pyyhkeellä. Jätä n 1 1/2 h lämpimään paikkaan kohoamaan. 
3. Aloita täytteen valmistus kuumentamalla oliiviöljy paistinpannussa ja kuullottamalla sipulit pehmeiksi. Lisää jauheliha, kaneli ja suurin osa persiljasta. Mausta suolalla ja pippurilla. Paista niin kauan, että lihasta on haihtunut kaikki kosteus, se on murumaista ja ruskistunut kevyesti. Ota pannu liedeltä ja lisää joukkoon tomaattimurska. Pane uuni kuumenemaan 220c.
4. Kumoa taikina työpöydälle ja vaivaa ilmakuplat hyvin pois. Jaa taikina 14:ään osaan, pyörittele pulliksi ja kauli pullat jauhotetulla alustalla noin 12-15cm pyöreiksi pohjiksi.
5. Asettele pohjat uunipellille ja levitä jokaisen päälle runsas ruokalusikallinen täytettä ja pirskota jokaisen piiraan päälle noin teelusikallinen oliiviöljyä. Jätä reunoille vähän tyhjää tilaa. 
6. Paista piiraita uunin keskitasolla korkeintaan 10 min eli niin kauan että taikina on kypsynyt, mutta ei kovettunut.
7. Mausta kuumat piiraat pirskottamalla päälle sitruunamehua, chiliöljyä ja persiljasilppua.

Ei kommentteja: