Tämä leipä syntyi Mat med Tinan reseptin innoittamana. Jotenkin leivän ja sitruunan yhdistäminen tuntui vastustamattomalta idealta. Tästä tulikin todella rapeakuorinen ja sisältä pehmeän kuohkea leipä. Vaikka sitruunaa on melko reippaasti, sen maku on kuitenkin hienostuneen vieno ja aromaattinen. Olin oikein tyytyväinen lopputulokseen. Leipä sopisi varmasti hyvin esimerkiksi illanistujaisiin valkoviinin, salaatin ja miksei juustojenkin seuraksi.
SITRUUNALEIPÄ
6 dl vettä
11-12 dl karkeita vehnäjauhoja
2 dl vehnäleseitä
1 1/2 tl suolaa
2 tl hunajaa
25 g hiivaa (1/2 pkt)
2 1/2- 3 sitruunan raastettu kuori (maun mukaan)
1 rkl sitruunan mehua
2 rkl oliiviöljyä
Sekoita kulhossa kylmä vesi, suola, hunaja, sitruunan mehu ja kuoriraaste. Murustele joukkoon hiiva ja liuota se veteen. Vaivaa joukkoon huolellisesti vehnäjauhot ja alusta taikina kimmoisaksi. Lisää loppuvaiheessa öljy. Jätä taikina tekeytymään 2 tunniksi huoneenlämpöön. Vaivaa tekeynyttä taikinaa hiukan ja muotoile siitä kostutetuin käsin 2 pyöreää, matalaa leipää. Anna leipien kohota kymmenisen minuuttia lämpimällä, paperoidulla pellillä. Paista leivät 200c uunin keskitasossa 30-40 min eli kunnes pinta on saanut kauniin värin. Halutessasi voit vielä sivellä kuuman leivän öliiviöljyllä.
2 kommenttia:
Hei! Mielenkiintoinen ohje, todella. Jäin vain miettimään että miten tuota suolaa tulee noin saakelisti...
Hupsista, hyvä että huomasit:). On tainnut käydä painovirhepaholainen. Sen pitäisi olla 1 1/2 teelusikallista.
Mittaopillisestihan 1 ruokalusikka on kuitenkin sama kuin 3 teelusikallista eli määrä nyt mikään aivan päätä huimaava ole - voi hyvin laittaa jos tykkää hiukan suolaisemmasta leivästä. Se saattaa vain tuntua suuremmalta määrältä. Monessa ohjeessa pieneenkin taikinaan tulee melko paljon suolaa. Katso esimerkiksi Marien blogista (sekasoppa.vuodatus.net) kategoriaa leivät ja sämpylät.
Mutta hauska juttu tosiaan, että huomasit, koska itse teen aina aika vähäsuolaista leipää:).
Lähetä kommentti