sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009

Limettinen broilerrisotto

Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein oikeaa risottoa. Ja kyllä maistuikin ihanalta! Maku oli todella raikas ja ruoka oli yllättävän kevyttä. Tämän jälkeen jaksoi hyvin vielä jälkiruuankin ;). Ohje on napattu Limepippurilta.

LIMETTINEN BROILERRISOTTO

300 g broilerinsuikaleita
5-8 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 sipuli
2 dl risottoriisiä
1 dl valkoviiniä
2 limeä
2/3 dl parmesaaniraastetta
voita
suolaa
pippuria

1. Paista broilerisuikaleet ja siirrä lautaselle odottamaan. Kiehauta vesi ja kasvisliemikuutio kattilassa. Kuullota silputtua sipulia voissa. Lisää joukkoon riisi ja sekoittele sitä koko ajan, kunnes se muuttuu muutaman minuutin kuluttua läpinäkyväksi. 
2. Lisää joukkoon viini ja 1 1/2 tl raastettua limen kuorta koko ajan hämmentäen. Aina nesteen imeydyttyä riisiin lisää joukkoon kuumaa lientä kauhallinen kerrallaan, kunnes riisi on pehmeää, mutta kuitenkin pureskeltaessa napakkaa. 
3. Purista limen mehut risottoon ja lisää joukkoon paistetut broilerisuikaleet. Viimeistele risotto sekoittamalla joukkoon voinokare ja parmesaaniraaste. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Nam nam, oli hyvää!