keskiviikkona, elokuuta 05, 2009

Paljon puhuttu pavlova

Pavlova on (ainakin minusta) ollut viime aikoina kovasti tapetilla. Monessa ruokalehdessä ja -blogissa olen törmännyt tähän ihanuuten. En ollut koskaan aiemmin maistanut enkä myöskään tehnyt kyseistä leivonnaista, joten kun sain äidiltä tuoreita marjoa, oli tätä pakko kokeilla. Pakko myöntää, etteivät ne pikkulinut höpöjä ole liverrelleet. Tämä oli niin herkullista, että kaikki ottivat lisää!



KUNINGATAR-PAVLOVA (8:lle tai 6:lle suursyömärille)

1 iso marenkilevy (itse tehty tai valmis)
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1/2 prk maitorahkaa
3 rkl Cointreu-likööriä
1 dl mustikoita
1 dl vadelmia
Koristeluun: sitruunamelissaa ja tomusokeria

1. Vaahdota vaniljakastike kylmänä mahdollisimman kapeassa astiassa kiinteäksi vaahdoksi.
2. Sekoita rahkaan Cointreau ja lisää vaniljavaahdon joukkoon.
3. Levitä vaahtoseos marenkilevylle ja ripottele päälle marjat.
4. Koristele sitruunamelissan lehdillä ja tomusokerilla. Tarjoa heti.

(Vinkki: Muista, että marenki on hyvin makeaa, joten älä lisää sokeria. Voit käyttää vaihtoehtoisesti myös pelkällä Cointreaulla maustettua kermavaahtoa.)

2 kommenttia:

Luinelen kirjoitti...

Kuningatar-pavlova kuulostaakin hyvältä idealta. Minä olen parin vuoden sisällä tehnyt pari hedelmäpavlovaa ja yhden vadelma-turkinpippuripavlovan. Hyviä ovat kyllä, minä en niin perinteisestä täytekakusta välitäkään.

Aurinkotuuli kirjoitti...

Oijoi. Tuo vadelma-turkinpippuri oli varmasti ihanaa myös!!