perjantaina, huhtikuuta 03, 2009

Pesto rosso-broiler ja linssi-kasvispaistos

Rouheaa perusruokaa. Ei kait siinä muuta.

PESTO ROSSO-BROILER

4 broilerin maustamatonta koipi-reisipalaa
3 rkl punaista pestoa

1. Irrota broilerin koipi-reisistä nahka toispuoleisesti niin, että muodostuu tasku.
2. Hiero suurin osa pestosta nahan alle ja loput nahkaan. Jätä vileään maustumaan 3h-yön yli.
3. Paista broileria 175 c noin tunnin verran. Jos nahka tummuu liikaa, peitä kypsennyksen loppuvaiheessa foliolla.

LINSSI-KASVISPAISTOS

1 1/2 dl vihreitä linssejä
1 iso sipuli
2 perunaa
2 porkkanaa
4 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja ja 2 rkl niiden säilöntäöljyä
1 tl rosmariinia
1 tl basilikaa
suolaa, mustapippuria

1. Keitä linssit kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä ja valuta siivilässä. Laita sivuun.
2. Pese ja kuori porkkanat ja perunat. Viipaloi ne sekä kuorittu sipuli ohuiksi viipaleiksi.
3. Kuumenna a.kuivattujen tomaattien öljy pannulla. Paista kasviksiin kaunis paistopinta.
4. Lisää kasvisten joukkoon kypsät linssit ja hienoksi hakatut tomaatit. Mausta suolalla ja pippurilla.
5. Kuumenna sekoitellen ja tarjoa broilerin lisäkkeenä sitruunaisen kermaviilikastikkeen kera.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tätä aion tehdä! Vaikuttaa hyvältä ja tämäntyyppistä ruokaa teen yleensä muutenkin.

Aurinkotuuli kirjoitti...

Kiva juttu. Kerrohan sitten mitä tykkäsit :)?!