lauantaina, helmikuuta 06, 2010

Runebergin nimikkoleivonnaisia vai miten se oli?

Leivoin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni Runebergin torttuja - tai siis Fredrikan torttuja. Vähän vinkuralleen meni hillosilmä, vaikka itsetehty saa toki näyttääkin itsetehdyltä. Nämä hilloversiot olivat miestä varten ja itselleni tein vain pienen kuorrutekiehkuran koristamia hillottomia versioita. Kenties jo muistattekin hilloepäluuloni enkä tässäkään halunnut hilloa hyvää leivonnaista pilaamaan :). Nappasin ohjeen Hesarista, torstain ruokaliitteestä, jossa se tosiaan kulki nimellä Fredrikan tortut. Tämä resepti olekaan suotta noussut yhdeksi toivotuimmista. Tortuista tuli nimittäin niin herkullisia, että voisin leipaista niitä ihan muutenkin vain kahvipöytään! Tai viimeistään sitten vuoden kuluttua :).



FREDRIKAN TORTUT (14-16 torttua)

200 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
100 g hienoksi hakattua mantelia
2 dl korppujauhoja
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
2 dl kuohukermaa (laitoin maitoa)
Kostutukseen: punssia (tai rommia) ja sokerivettä
Koristeluun: vadelmahilloa, tomusokeria ja vettä tai sitruunamehua
1. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma.
2. Vatkaa keskenään voi ja sokeri. Lisää joukkoon munat yksitellen ja jatka vatkaamista.
3. Lisää mantelirouhe, korppujauhot ja jauhoseos vuorotellen kerman (tai maidon) kanssa ja sekoita.
4. Voitele muffinipellin kolot. Jaa taikinaa koloihin.
5. Paista torttuja 225-asteisessa uunissa 12–20 minuuttia. Anna torttujen jäähtyä.
6. Kostuta tortut halutessasi punssilla tai punssin ja sokeriveden sekoituksella, noin 1–2 rkl/torttu. (Laitoin rommia ja sokerivettä.)
7. Sekoita tomusokerista ja pienestä tilkasta vettä tai sitruunanmehua melko jäykkä kuorrutus. Aseta nokare vadelmahilloa tortun päälle ja valuta hillon ympärille kuorrutusta.

Ei kommentteja: