Täällä taas! Kesä tuppaa näköjään kulumaan muualla kuin koneen ääressä, vaikka paljon olisi kerrottavaa. Aloitanpa postausoperaation nyt näistä herkullisista kasvispihveistä, joiden reseptin keksin oikeastaan jo keväällä - ehkä hiukan yllättäen - Fazer Amicalla nautitun lounaan innoittamana. Olen tehnyt pihvejä jo monesti ja joka kerta olemme kanssa-asujan kanssa popsineet ne pienintä murusta myöten viimeistään iltapalalla. Pihvit ovat tiiviitä ja ruokaisia ja sopivatkin yhtälailla kotitekoisen purilaisen tai pitaleivän väliin tai kuin sellaisenaan nautittaviksi.
KIKHERNE-PINAATTIPIHVIT (12 pihviä/4 annosta)
2 tölkkiä kikherneitä (tai ruskeita papuja) hyvin valutettuna
1 iso sipuli hienonnettuna
1 pss pakastepinaattia hyvin valutettuna
2-3 valkosipulinkynttä murskattuna
1/2-1 tl suolaa
1 tl korianteria
1/2 tl juustokuminaa
ripaus chiliä tai cayennepippuria
1 tl raastettua sitruunankuorta
2 tl sitruunanmehua
1-1 1/2 dl grahamjauhoja
1. Kuullota sipulia ja valkosipulimurska öljyssä pannulla, kunnes sipuli pehmenee.
2. Laita kulhoon kaikki ainekset jauhoja lukuunottamatta ja jauha tasaiseksi taikinaksi sauvasekoittimen avulla. Pieniä sattumia saa kuitenkin jäädä.
3. Sekoita joukkoon lusikan tai kauhan avulla grahamjauhoja, kunnes taikina tuntuu tiiviltä (ensin 1 dl ja lisää jauhoja tarvittaessa vähän kerrallaan.) Tarkista maistamalla suola.
4. Pyörittele grahamjauhon avulla taikinasta parin sentin paksuisia pihvejä.
5. Paista pihvit voin ja öljyn seoksessa keskilämmöllä kullanruskeiksi. Tarjoa esimerkiksi salaatin, kermaviilikastikkeen ja couscousin kera.
2 kommenttia:
Moikka Tuulentupa, tervehdys muilta mailta. Reseptisi vaikuttaa kovin kiinnostavalta, mutta ainakin pinaatin kohdalla määrite "pussi" ei kerro mitään, sillä ostan itse pinaatit kahden kilon säkeissä ja täkäläiset lähikaupat myy vaikka minkä kokoisia pusseja. Antaisitko jotain grammamääriä pliis. Ilmeisesti tölkki kikherneitä on jotain 250-300 grammaa? Itse en halua tölkkikamaa käyttää, vaan keittelen ne itse. Kiitos mukavista sivuista, käyn aina vähän väliä niitä lukemassa!
Hei ja kiitos kommentistasi.
Pahoittelen epämääräisiä ilmauksia. Yleensä olenkin laittanut tarkemman määrän sulkuihin, mutta tästä se jostain syystä unohtui. Kikhernetölkissä on siis 400g tavaraa, josta muistaakseni n. 260g on kikherneitä. Pinaattipussi puolestaan painaa 150g.
Kiva, että olet tykännyt sivuistani. Varoitan jo tässä vaiheessa, että lähikuukausina en luultavasti tee kovin usein uusia postauksia, koska asun Bratislavassa eikä asuntolassani ole kovinkaan kummoisia kokkausmahdollisuuksia. Saatan välillä kuitenkin kommentoida slovakialasta ruokakulttuuria, sillä olen kuvannut useimmat ruokani täällä viimeisen kolmen viikon ajan - luultavasti kuvaan jatkossakin, vaikkakaan en yhtä tiiviiseen tahtiin. Tervetuloa siis lukemaan aiheesta jossain vaiheessa!
Lähetä kommentti