sunnuntaina, helmikuuta 22, 2009

Lumivuori = uunijäätelö

Uskokaa tai älkää, tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun tein uunijäätelöä :). Minusta jälkkärin nimi on tosin oikeamminkin lumivuori, ainakin oli omassa lapsuudessani. Oli kyllä maistuvaa  - tosin annos oli lähes mahdottoman suuri syödä. Kahdelle "puolittamani" ohje oli vähän sinne päin... Vaan eipä paljoa jäänyt, pieni pallero marenkia vain :D!! Suosittelen Cointreaun ja mansikoiden liittoa. Toimii kuin nenä päähän.


LUMIVUORI (4:lle)

Pohjalle:
- pieni kääretorttupohja (= 2 kananmunaa, 1 dl sokeria, 1 dl maissitärkkelysjauhoja, 1 tl leivinjauhetta) tai valmista kakkupohjaa n. kämmenen kokoinen pala/hlö
- 4 dl hedelmiä tai marjoja (tässä kokonaisia mansikoita)
- 8 rkl mehua tai alkoholia kostutukseen (tässä Cointreauta ja tuorepuristettua appelsiinimehua)
- 40-50 g vaniljajätelöä/hlö tai maun ja vatsan vetoisuuden mukaan

Marenkikuorrutukseen:
- 4 pienen kananmunan valkuaista
- 5-6 rkl sokeria

1. Laita uuni kuumenemaan 250c. Valmista ensin marenki. Erottele munista valkuaiset, kaada joukkoon sokeri ja vatkaa kunnes seos on niin sitkeää, että se pysyy kulhossa, vaikka kääntäisit sen ylösalaisin.
2. Paloittele kääretorttu-/kakkupohja ja vuoraa sillä neljän uuninkestävän annoskulhon tai yhden isomman astian pohja. Kostuta mehulla/alkoholilla. Aseta päälle marjat/hedelmät sekä jäätelö. Peitä huolellisesti joka puolelta marengilla. Uunita 2-4 minuutiksi eli kunnes marengin pinta saa hiukan väriä. Nauti heti.

(Kääretorttupohjan valmistus: Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sihtaa joukkoon keskenään sekoitettu maissitärkkelys ja leivinjauhe. Sekoita varovasti sekaisin. Kaada taikina paperoidun pellin keskiosaan ja levitä hiukan reunoille päin. Paista uunin keskitasolla 225 c 6-8 minuuttia.)

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

...ja tää oli kyllä elämää suurempi annos! :)

Ketsuppi kirjoitti...

Ikinä en oo minäkään uunijäätelöä tehnyt. Enkä tosiaankaan tiedä miksi. Pakko oikaista äkkiä tämä erhe.

Aurinkotuuli kirjoitti...

Joo, se virhe kannattaa ehdottomasti korjata. Nyt äkkiä kaupoille ja jätski uuniin :)!!

Pahalapsi kirjoitti...

Uunijäätelö on meillä jotenkin sellainen herkku, että tulee tehtyä kerran yhteen vuosisataan.. Tuntuu jotenkin niin hankalalta valmistaa!

Anonyymi kirjoitti...

Uunijäätelöä! Lapsuudesta tuttu, hiihtolomalla kotiseudulla suurempien massojen suihin vihdoin itsekin valmistettu herkku. Ihanaa, etten ole ainoa :)

Aurinkotuuli kirjoitti...

Insanity: Tämä jälkkäri on kyllä semmoinen, että melkein kannattaa saman tien useammalle tehdä, kun pitää vatkailla marengit ja muut. Tosin muuten tämä on minusta melko vaivaton ja ainakin aika nopea. Ja mikä parasta, pitää myös syödä nopsaa etti sula :D!!

Aliisa: Juuh, tämä on kyllä jotenkin hyvin kotoisa jälkkäri. Eipä ollut vain tullut vuosiin syötyä. Kivointa tässä on ehkä muunneltavuus ja sellainen "nyhjäise tyhjästä" herkku, johon voi upottaa marjojen, hillojen, mehujen ja alkoholien jämät. Miksei vaikka keksipakettien ja karkkipussien loputkin!