keskiviikkona, syyskuuta 15, 2010

Sitrusta ja juustoa syntymäpäiväkakussa

Päätin tarjota töissä syntymäpäiväni kunniaksi yhtä lempileivonnaistani: juustokakkua. Erityisesti olen ihastunut amerikkalaistyyppisiin, uunissa paistettuihin versioihin. Liivatteella hyydytetyt kakut häviävät niille mielestäni sekä maussa että rakenteessa. Uunitetuissa juustokakuissa pidän erityisesti vähemmän makeasta mausta, jota päätin tällä kertaa raikastaa vielä sitrushedelmillä. Sitrukset sopivatkin juustokakkuun todella hyvin ja kanelilla terästetty pohja oli piste i:n päälle! Perusainesten määriin ja paistoaikaan katsoin viitteellisesti ohjeita Hesarin ruokasivuilta. Tämä onnistui niin hyvin, että reseptiä pyydettiin minulta kahvipöydässä jo ensimmäisen lusikallisen jälkeen. Tässä herkkukakun ohje siis myös teille kokeiltavaksi, olkaa hyvä!



SITRUS-JUUSTOKAKKU (10-12 palaa)

2 ½ dl vaahdotettavaa vaniljakastiketta
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl maitorahkaa
2-3 rkl hunajaa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
1 appelsiinin raastettu kuori
2 kananmunaa
½ dl vehnäjauhoja (tai maissitärkkelystä)
Pohja:
150 g kaneli-/kaura-/digestivekeksejä
½ tl kanelia
50 g voita

1. Vaahdota kylmä vaniljakastike kapeassa kulhossa paksuksi vaahdoksi.
2. Sekoita isommassa kulhossa keskenään juusto, rahka, vaniljavaahto, hunaja, sokerit ja kuoriraasteet.
3. Lisää joukkoon munat ja siivilöity vehnäjauho hyvin vatkaten.
4. Murskaa keksit hienoksi toisessa kulhossa (esim. puunuijalla) ja lisää joukkoon keskenään sekoitetut sulatettu voi, hunaja ja kaneli.
5. Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle, kaada päälle täyte ja tasoita pinta lastan avulla.
6. Paista kakkua 175 c uunin alimmalla tasolla 50 minuuttia. Sammuta uuni ja jätä kakku paistumaan jälkilämmölle vielä 15 minuutiksi. (Peitä paistamisen loppuvaiheessa foliolla, jos pinta alkaa tummua liikaa.)
7. Tarjoa sellaisenaan tai sokeroidun vadelmasoseen kera.


3 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Näyttää tosi hyvältä! En ole varmaan koskaan maistanut uunijuustokakkua. Pitänee korjata asia. =)

tiina { fanni ja kaneli } kirjoitti...

Näyttää ihanan täyteläiseltä ja raikkaalta samaan aikaan!

Aurinkotuuli kirjoitti...

Kiitos kommenteista Paula ja Tiina!

Mielestäni uunissa paistettu juustokakku on tosiaan ehdottomasti parempaa maun ja rakenteensa puolesta kuin hyydykeversiot. Ja maku oli tässä kakussa muutenkin enemmän kuin kohdillaan!