lauantaina, heinäkuuta 11, 2009

Löytöjä meiltä ja muualta

Saako raportoida sekaisin kaikkea mitä kuva-albumista löytyy ja on unohtanut postata, kuten esimerkiksi Euroopan reissun tulaisia? Tai vaikka kirpparilöytöjä ja lehtiostoksia? No, ei se mitään, raportoin silti.



Ensinnäkin kummastelen hyvin paljon omaa toimintaani. Siis miten ihmeessä olen voinut unohtaa levittää Stroopwafeleiden ilosanomaa?? Nehän olivat yksi Hollannin reissuni kohokohdista ja söin joka päivä vähintään yhden - kiitos ystävän suositusten ja stroopwafel-varaston! Stroopwafel on siis rapea kermaan tehty vohvelikeksi, jonka sisällä on mausteista siirappia. Elämystä on vähän hankala kuvailla, mutta jotenkin se rapean vohvelin ja pehmeän venyvän toffeemaisen kanelin makuisen siirappitäytteen yhdistelmä vain vie menneessään. Sanoisin, että maku on hitusen jouluisa ja jotenkin jopa suomalainen. Jos käytte Hollannissa, ette saa MISSÄÄN NIMESSÄ jättää näitä maistamatta. Voin luvata, että haluatte raahata niitä mukananne tuliaisiksi kaikille ja sitten kun saavutte takaisin Suomeen, haluattekin antaa muille vain hiukan maistiaisia ja pitää loput itse! Alla olevista kuvistaa saanee jonkinmoisen käsityksen vohvelikeksien ulkomuodosta ja täytteen koostumuksesta. 


Ja heti perään voin vain lyödä päätä seinään. Miksi miksi oi miksi en ole tästäkään aiemmin kertonut?!? Mireille Guiliano johdattaa "French women for all seasons"-kirjassaan lukijan sesonkisyömisen saloihin sekä kertoo siinä sivussa ranskalaisnaisten elämäntyylistä ja suhtautumisesta ruokaan. Mukana on tietenkin myös yksinkertaisia ja herkullisen kuuloisia reseptejä. Jollain tapaa kirjan voisi nähdä "laihdutusoppaana", mutta mielestäni tämä perustuu enemmänkin järkevään suhteeseen ruokaan, siitä nauttimiseen sekä sesongeittain vaihtuvien ruokien tuomaan jännitykseen ja odotukseen. Tätä lukiessa alkaa ajatella, että miksi ihmeessä sitä itsekin pitää aina talvisin syödä niitä vetisiä tomaatteja ja mauttomia pakastepussimansikoita. Miksei sitä vastoin söisi ruuat tuoreltaan silloin kuin ne ovat maistuvia ja säilöisi hiukan kesän makuja vaikkapa kellariin ja lopun aikaa odottaisi innolla, että sesonki jälleen koittaa. Suosittelen erittäin lämpimästi "Ranskattaren ruokavuosi"-kirjaa, jollet ole siihen vielä tutustunut. Veikkaan, että myös ykkösosa olisi mielenkiintoista luettavaa, vaikka itse en ole sitä vielä käsiini saanutkaan.



Mielestäni suomalaisilla voisi ollakin opittavaa suhtautumisessa ruokaan terveyden ja nautinnon lähteenä eikä pelkkänä tankkauksena ja makkaran ahmimisena. Tarkoitan tällä siis että nauttimalla kohtuudella laadukasta ruokaa on parempi kuin hotkimalla paljon huonoa! Onneksi meillä on nämä ihanat ruokablogit jakamassa hyviä reseptejä ja innostamassa tekemään ruokaa itse hyvistä raaka-aineista. Olen muuten helekatin kateellinen ranskalaisten torikulttuurille. Jos en olisi opiskelija ravaisin yhtenään kannattamassa toritoimintaa!! 


Jos olet 90-luvun lapsi tai äiti yllä oleva ruma kapistus lienee sinulle tuttu. "Minuutti Mikko", voisiko hölmömpää nimeä olla. Ulkonäöstä ja nimestä huolimatta innostuin kuitenkin Pelastusarmeijan kirppuotorilla nähdessäni tämän myynnissa 1,50 eurolla. Kone silppuaa sipulit ynnä muut käsikäyttöisesti ilman kyyneleitä hyvinkin hienoksi. Kermankin se vatkaa hauskalla aallon muotoisella lapamaisella osalla. Kannessa on lisäksi tippa-aukko majoneesin valmistamiseen. (Tähän kuuluisi vieläpä salaattilinko-osa, mutta se oli tästä jonnekin kadonnut ja myönnettäköön, että tuskin olisin sitä edes tarvinnut. En ole salaatinkuivattelija-tyyppiä.) Monikäyttöinen ja sähkötön vehje siis. Erittäin käytännöllinen vaikkapa mökkioloihin ja tietysti luontoystävällinen näinä ilmastonmuutostietoisuuden aikoina. Meillä on ollut tällainen kotona ainakin 15-vuotta ja hyvin toimii edelleen, vaikka on ollut kovassa käytössä. Tämä oma versionikin todisti tehokkuuteensa heti ensimmäisen käyttökerran jälkeen, kun sain tiskatessa terästä niin syvän haavan sormeen, ettei se tyrehtynyt edes kylmän veden alla. Kyllä ennen vaan tehtiin tavarat kestämään... tai sitten niitä vaan käytettiin vähemmän. Jos siis bongaat tälläisen seuraavalla kirpputorikierroksellasi, kehotan miettimään kahdesti ennenkuin jätät sen pöytään lojumaan!


Sitten vielä kommentit muutama päivä sitten ostamastani Anna-Leena Härkösen "keittokirjasta". Kerrassaan hulvatonta luettavaa. Anna-Leenan taattu suorasukainen, sarkastinen ja hiukan inhorealistinenkin huumori vain puree meikäläiseen kuin kuuma veitsi voihin. Kun nyt olen katsellut teeveestä legendaarista Metsolat-sarjaa ja vertaan Anna-Leenaa kuvaan lehden kannessa, voisin uskoa joka sanan hänen ruokamentaliteetistaan. Jos juustoa ja kermaa syöden näyttää lähes samalta kuin toistakymmentä vuotta sitten, minäkin haluan kokeilla! (Kuten ranskattaretkin, Anna-Leena uskoo kohtuuteen - olkoonkin, että hän tekee tiukkaa pesäeroa pariisittariin tai ainakin heidän ruokiinsa.) Reseptit vaikuttavat oikein mallikelpoisilta: yksikertaisen hyviltä ja vaivattomilta toteuttaa. Suosittelen ainakin vilkaisemaan lehtihyllyllä, mutta varo vain ettet jää koukkuun ja osta lehteä!

15 kommenttia:

lilla my kirjoitti...

Mä taidan lainata sulta muutakin luettavaa kuin sen Sinuhen :D. Tuota Härkösen tuotosta jo Ärrällä tässä katselinkin, mutta jos se sulta kerran löytyy, niin säästän pennosiani :D. ...ja tuosta silppurihässäkän nimestä voisin heittää muutaman herjan, mutta jääköön sikseen ;).

Aurinkotuuli kirjoitti...

No sehän vain passaa! Ja kyllä ne sun herjat jo tiedetään Myy:)!

Merituuli kirjoitti...

olen TÄYSIN samaa mieltä siitä, että ruokailuun kokonaisvaltaisena nautintona tulisi kiinnittää enemmän huomiota kuin siihen kuinka monta kaloria tulee nieltyä. kokonaisvaltaisuudella tarkoitan paitsi makua, myös esteettisyyttä, ruokailuseuraa (=keskustelua yms.), tarinaa ruoan takana... itse en ole paras esimerkki kohtuudesta (vyötärölle kertyneiden rakastelu- ja/tai humppakahvojen ansiosta), mutta kieltämättä HYVÄÄ ruokaa loistavassa seurassa tulee nautittua oikeasti ja maisteltuakin mitä syö.

pinea kirjoitti...

Nuo Hollannin vohvelit on ihania! Olinkin ihan unohtanut niiden olemassa olon.
Kausiherkkujen kannalla olen minäkin, ja hyvien, hitaiden aterioiden, joita Hyppysellinenkin peräänkuuluttaa. Esteettisyyttä unohtamatta.

Aurinkotuuli kirjoitti...

Hyppysellinen: On ihan totta, että myös ruuan esille asettelu ja ruokahetken erottaminen arkiaskareista on tärkeää. Kun ruoalle annetaan oma hetki ja se katetaan kauniisti se on samalla myös suurempi nautinto ja hengähdyshetki sekä loistava aika kuunnella oman perheen tai ystävien kuulumisia. Kun ruoka on vielä rakkaudella ja huolella (en siis tarkoita mitään valtavaa aika ja raaka-ainepanostusta) valmistettua, niin mikäs sen parempaa!

Pinea: Blogisi näytti mielenkiintoiselta, en ole tainnut siellä ennen vieraillakaan. Tervetuloa Tuulentupaan! Ja nuo Hollannin vohvelit on kyllä aivan ykkösiä!! Ja minustakin tosiaan tässä tehokkuuden maailmassa edes ruoka voisi olla jotakin mikä nautitaan - ja kenties jopa tehdään - hitaasti. Tärkeää olisi että osattaisiin odottaa asioita ja sitten nauttia niistä vielä enemmän, mikä mielestäni on myös yksi kausittaisen syömisen idea. Tietenkin sen lisäksi että kukin tuote maistuu satokautenaan ja tuoreeltaan parhaalle!

Ville kirjoitti...

Hei,
Oletko bongannut noita vohveleita Suomesta? Ovat kyllä tajuttoman hyviä.

Aurinkotuuli kirjoitti...

Valitettavasti en:(. Luulis että niitä vois ehkä saada jostain, kun ovat niin kuuluisia. Mun paras veikkaus on joku Helsingin pikkuputiikki tai kauppahalli. Jos vain saisi noita jostain käsiinsä!! Viisaammat vinkatkaa, jos olette jossain törmännet!

Ja katselin, et netissä ois myynnissä rautojakin, joilla noita voi tehdä, mutta en ehkä sen takia ostais :). Pitäis ehkä tavan raudalla koittaa säätää joku kerta. Mulla on ainesosaluettelo tallella :).

Jael kirjoitti...

Nuo hollantilaiset vohvelit ovat tosi hyviä, tuli niitä syötyä viettäessäni paljon aikaa vuosituhannen alussa.
Minuutti-Mikko on mullaki ollut iät ja ajat, mutta mun mielestä se ei ole lainkaan ruma, mutta ehkä olen jäävi sitä sanomaan, sillä veljeni oli tuon laitteen maahantuoja ja kehittäjä.....

Aurinkotuuli kirjoitti...

Ai oikeinko niin velipoika tämän mainion laitteen tuonut Suomeen!? Hienoa, tämä on mahtava kapistus! Noh, minusta se ei vähennä omasta mielestäni jokseenkin masentavan harmaata muovia, mutta sehän oli 90-lukua se. "Mikostani" en kyllä luovu, vaikka minkä värinen olisi, kun niin hyvin se pitää keittiössä huolta hankalista askareista (mitä nyt välillä vähän havoittaa sormia, jos on varomaton).

Aurinkotuuli kirjoitti...

Hei! Kaikille tiedoksi, että noita vohveleita SAA Suomesta!!!! :D

Saksalaiset tuttavani ostivat niitä K-Citymarketista Helsingistä. Paketti oli kyllä aika omituinen, koska siinä ei lukenut ollenkaan valmistajaa tai mitään muitakaan tietoja kuin sisällysluettelo, mutta ne olivat nimeltään WANHAN AJAN SIIRAPPIVOHVELEITA. Ystäväni on luvannut lähettää paketista kuvan, niin laitan sen tänne jossain vaiheessa.

Ville kirjoitti...

hieno homma! mikäköhän cittari oli kyseessä?

Aurinkotuuli kirjoitti...

Kampin keskuksen, linja-autoaseman hallissa sijaitsi tämä K-kauppa. Osastosta en osaa sanoa, mutta eikähän sen leipomo- ja keksiosaston aika nopeasti kolua. Paketti on siis kirkkaassa muovissa, jossa on tuo WANHAN AJAN SIIRAPPIVOHVELI-tarra päällä. Siinä oli muistaakseni kymmenisen vohvelia

Anonyymi kirjoitti...

Kommentti tulee vähän myöhässä, mutta Helsingin Kampin K-kaupasta saa samoja vohveleita, nimellä vanhan ajan siirappivohveli tms. Eivät aivan yhtä hyviä, mutta melkein. Asuin Belgiassa 7 vuotta ja kaipaan noita strooppeja hurjana!

Aino kirjoitti...

Kommentoinpa tähän vanhemmanpuoleiseen tekstiin...
Löysin nimittäin Minuutti-Mikon Fidalta viime viikolla! Jostain syystä jätin sen kuitenkin sinne lojumaan, mutta se jäi niin vahvasti mieleen kummittelemaan, että oli tänään pakko hakea pois. Maksoin laitteesta 4,50 euroa, joten vähän tyyrimpi kun tuo siun, mutta tässä on kyllä se linko-osakin tallella... ;)

Voi tätä nostalgian määrää! Elin lapsuuteni juurikin 90-luvulla, ja kotona tuommonen oli. Iskä tekee sillä edelleen sienisalaatit joulupöytään.

Leon Ancker kirjoitti...

Hei ja kiitos mielenkiintoisesta jutusta. Voin kertoa Minuutti Mikosta, koska toin tuotetta Suomeen 1990-1996.
Tuote oli Koreasta. Löysin sen sieltä kun tein Korean kanssa kauppaa. Alunperin tuote oli ruskekantinen ja yksinkertaisempi. Myimme ensimmäiset Stockmannin ensimmäisessä kerroksessa. Niihin aikoihin Stockmann vuokrasi esittelytilaa Stockmannin parhailta paikoilta, mikä toi myös asiakkaita katsomaan tuote-esittelyjä tavarataloon. Ehdotin parannuksia tuotteeseen ja tehdas joka oli pieni muovipaja kuudella työntekijällä paransi tuotetta niin paljon paremmaksi, että sitä myytiin yli 60000 kappaletta ympäri Suomea. Tuote oli kestävä ja toimiva. Viiden vuoden kuluttua Kiinalaiset alkoivat kopioida tuotetta. Kopio oli aivan samannäköinen kuin alkuperäinen, mutta rikkoontui jo muutaman käyttökerran jälkeen. Kopiota myytiin halpahalleissa puoleen hintaan ja niin tyrehtyi aidon Minuuttimikon myynti
Minä annoin tuotteelle nimen. Perustelin nimeä siten, että se pilkkoi vihannekset ja hedelmät alle minuutissa.

Leon Ancker