perjantaina, elokuuta 29, 2008

Myslitäytteiset uuniomenat

Intouduinpa tekemään uuniomenoita, kun poikaystävä toi kaupasta valkeita kuulaita. Ne olivat tähän maultaan juuri sopivan hapokkaita, mutta vaativat jauhoisina hiukan vahtimista. Pienin omena ehtikin hiukan pullahtaa uunituksen aikana - onneksi se ei kuitenkaan makuun vaikuta :). Täytteeseen käytin omatekemää hunajalla maustettua ja uunipaahdettua mysliä, jossa oli kaurahiutaleita, lesemuroja, auringonkukan- ja seesaminsiemeniä sekä maapähkinöitä. Se toimi tässä mainiosti, mutta mikä tahansa muukin mysli käy. Tämän syksyisempää ja helpompaa jälkkäriä saa kyllä hakea.


MYSLITÄYTTEISET UUNIOMENAT (4:lle)

4 pientä omenaa (suomalaisia)
1 dl mysliä
1 rkl vehnäjauhoja
2 rkl sulatettua margariinia
1 1/2 rkl sokeria tai hunajaa
1/2 tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia

Pese omenat huolellisesti ja poista kota omenaporalla. Sekoita muut ainekset tasaiseksi ja täytä massalla omenoiden kolot. Laita omenat voideltuun uunivuokaan ja valuta omenoille hiukan hunajaa. Paista uunin alatasolla 175 c noin 15-20 minuuttia eli kunnes omenat ovat pehmenneet. Ripauta valmiille omenoille hiukan kanelia koristeeksi ja tarjoa kuumina vaniljakastikkeen tai jäätelön kera.

Vinkki: Mitä jauhoisempia omenat ovat, sen nopeammin ne pehemenevät. Muista siis tarkkailla omenoita paistamisen aikana, jos ne ovat jauhoista laatua. Kiinteämaltoiset vaativat kauemmin aikaa, mutta pitävät muotonsa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kokeiltiin näitä tänään, oli ihan superhyviä! Nam!