sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

Munakoisopaistosta

Halusin kokeilla jokin aikaa sitten Pastanjauhantaa-blogista bongaamaani munakoisopaistosta.
Munakoisopaistosta tein kolmanneksen ohjeen määrästä ja se olisi minusta riittänyt pääruuaksi 3-4:lle hengelle, joten alkuperäinen resepti on tosiaan aika isolle joukolle. Sovelsin myös vähän muun muassa mausteita ja kuorrutetta. Omasta mielestäni paistos oli oikein herkullista ja aion tehdä sitä vastaisuudessakin. Tekeminen vie aikaa, mutta suosittelen kokeilemaan. Maku on vaivan arvoista!


MUNAKOISOPAISTOS (3-4:lle hengelle)

1 iso munakoiso (400-500 g)
suolaa itkettämiseen
oliiviöljyä paistamiseen

Kastike:
1 purkki tomaattimurskaa
1 iso valkosipulinkynsi
1 tl oliiviöljyä
1 rkl kuivattua basilikaa
1 rkl balsamicoetikkaa
2 rkl ketsuppia
mustapippuria ja suolaa maun mukaan

Täyte:
175 g mozzarellaa viipaleina
tuoreita basilikan lehtiä

Kuorrutus:
40-50 g juustoraastetta
1 kananmuna

Viipaloi munakoiso ohuiksi viipaleiksi ja ripottele päälle suolaa. Anna itkettyä tunnin verran. Taputtele viipaleista irronnut neste talouspaperiin. Sudi viipaleet oliiviöljyllä tai käsittele ne öljysuihkepullolla (todella kätevä kapistus) ja paista kuumalla pannulla molemmin puolin. Laita siivut lautaselle rullaamista odottamaan.
Valmista tomaattikastike. Kuullota murskatut valkosipulinkynnet oliiviöljyssä ja lisää joukkoon tomaattimurska sekä muut mausteet. Anna kiehua 10-15 min, jotta maut tiivistyvät.
Tee munakoisorullat laittamalla jokaisen munakoisoviipaleen päälle mozzarellaviipale ja basilikan lehti ja kiertämällä viipale rullalle. Öljyä vuoka ja lado rullat vuokaan vierekkäin ja rouhaise päälle hiukan mustapippuria ja suolaa. Kaada päälle tomaattikastike. Sekoita kananmuna ja juustoraaste ja levitä vielä kuorrute tomaattikastikkeen päälle. Paista uunin alatasolla 175c noin tunti. Peitä paistamisen loppuvaiheessa foliolla, jos pinta alkaa saada liikaa väriä.

Ei kommentteja: