sunnuntaina, syyskuuta 23, 2007

Hampurilaisateria á la Tuulentupa

Kotiburgereita voisi mielestäni kutsua slow-foodiksi - varsinkin kun ajatellaan valmistusprosessia. Homma on aikaa vievää, mutta todellakin vaivan arvoista. Ja sen verran täyttävää kamaa tämä on, että kannattaa senkin puolesta nautiskella rauhassa. Loistavaa sunnuntairuokaa siis. Hommat kannattaa ajoitta niin, ettei jää turhia odotteluita, jolloin saa huomattavasti nopeammin valmista. Ensin kannattaa tehdä sämpylätaikina ja sen kohotessa valmistella ranskikset ja jauhelihataikina paistovalmiiksi. Kun sämpylät ovat paistumassa, ehtii pilkkoa kasvikset. Sämpylöiden paistamisen jälkeen voi sitten törkätäkin jo heti ranskikset uuniin ja pihvit paistumaan. Resepti kuulostaa ehkä pitkältä ja monimutkaiselta, mutta jos uskallat kokeilla, lupaan ettet taatusti pety!!



HAMPURILAISATERIA À LA TUULENTUPA

Burgerit:

Sämpylät:
350 g vehnäjauhoja
50 g lesesekoitusta
1 pss kuivahiivaa
1/2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
n. 2 1/2 dl lämmintä vettä
Päälle: kananmunaa ja unikon- tai sesaminsiemeniä

Laita jauhot, leseet, kuivahiiva ja suola kulhoon ja sekoita. Sekoita öljy ja lämmin vesi ja lisää neste vähitellen taikinaan niin, että siitä tulee tasainen ja pehmeä ja se irtoaa käsistä vaivatessa. Laita vaivattu taikina nousemaan liinalla peitettyyn kulhoon lämpimään paikkaan noin tunniksi. Nujerra kohonneesta taikinasta kuplat ja jaa 6-8:aan osaan. Muotoile palat pyöreiksi, kohtalaisen littanoiksi sämpylöiksi. Kohota uudelleen sen aikaa, kun uuni kuumenee. Voitele sämpylät kevyesti vatkatulla kananmunalla ja ripottele päälle siemenet. Paista 225c uunissa 12-15 min eli kunnes sämpylät ovat pinnaltaan kullanruskeita.

Pihvit:
300 g naudan jauhelihaa
1/2 dl tummaa soijarouhetta
1/2 dl kana- tai lihalientä
1 rkl ketsuppia
1 tl mietoa chilikastiketta tai -ketsuppia
2 tl sinappia
1 sipuli
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1 rkl vehnäjauhoja
1 kananmuna

Laita kulhoon soijarouhe ja kaada päälle kana-/lihaliemi sekä ketsuppi ja sinappi. Sekoita ja anna nesteen imeytyä hetken. Kuori ja hienonna sillä välin sipuli ja pehmitä sipulisilppua hetki kuumalla pannulla. Lisää soijarouheen joukkoon vähän jäähtyneet sipulit, jauheliha, mausteet, vehnäjauhot ja kananmuna. Sekoita taikina tasaiseksi. Muotoile taikinasta sämpylöitä hiukan pienempiä, paksuhkoja pihvejä (6-8 kpl). Paista pihvit hyvällä lämmöllä pinnoitetussa pannussa sillä välin kun ranskalaiset valmistuvat.

Lisukkeet:

Ranskikset:
250-300 g perunaa/hlö
1 rkl öljyä ja 1 tl perunamaustetta/ 500 g perunaa

Kuori perunat tai pese ne huolellisesti. Leikka pitkiksi ohuiksi tikuiksi. Sekoita keskenään öljy ja mausteet ja lisää perunatikkujen joukkoon. Sekoita hyvin, jotta mausteet ja öljy leviävät perunoille tasaisesti. Levitä yhdeksi kerrokseksi paperoidulle pellille ja paista 225c noin 20 minuuttia. Käännä perunoita kerran tai pari paistamisen aikana, jotta ne saavat tasaisesti väriä.

Tarjoamiseen:
raakaa sipulia ohuina renkaina
tuoretta tomaattia ohuina viipaleina
salaatinlehtiä
sinappi-kurkkusalaattia
tuorejuusto-jogurttikastiketta
cheddarjuustoa

Itse nautinto:

Leikkaa sämpylät kahtia ja paahda niihin halutessasi rapsakka pinta. Levitä alemmalle puoliskolle sinappi-kurkkusalaattia ja jogurttikastiketta. Kasaa päälle kasvikset, pihvi ja juusto ja päällimmäiseksi kansi. Lado lautaselle kasa ranskiksia ja töräytä lautasen reunalle ketsuppia dippausta varten. Nauti burgerateria hitaasti hyvän oluen, colan tai maidon kera.

(Vinkki: Kiireessä voit oikaista ostamalla valmisranskiksia ja/tai -sämpylöitä)

9 kommenttia:

Puputar kirjoitti...

En ole koskaan kokeillut itse tehdä ranskalaisia mutta tällä ohjeella voisi yrittää. Sulla on kyllä mahtavia herkkuja aina tarjolla =).

Mieheni katseli kuviasi ja kehuskeli että ovat hyviä otoksia, oli kiinnostunut miten otat ne? Tarkoitti valao, värejä, onko sulla jotain niksejä?

Puputar kirjoitti...

Kiitoksia varsin perusteellisesta selvityksestä =). Eikös se sanonta kuulu että harjoitus tekee mestarin. Eli täytyy harjoitella ja kokeilla.

Anonyymi kirjoitti...

Tämäpä näyttää hyvältä!

Tätä ohjetta aion lähiaikoina testata. Muutenkin ohjeesi ovat olleet loistavia, olen pitkään blogiasi jo seuraillut, mutten aiemmin ole saanut aikaiseksi sitä sanoa! :) Tsemppiä ja jatka samaan malliin.

Aurinkotuuli kirjoitti...

Kiitos mieltä lämmittävästä ja rohkaisevasta kommentistasi:)!

Aurinkotuuli kirjoitti...

Hei puputar! Kyllähän se niin on, että harjoitus tekee mestarin. Omaa kameraa oppii käyttämään vain kokeilemalla, joskin perusasioiden tietämisestä on paljon hyötyä. Myös hyvään kameraan kannattaa hiukan satsata. Minäkin huomasin, että kuvien laatu parani silmin nähden sen jälkeen kun ostin kesällä uuden kameran. Mutta näistähän voisi tosiaan puhua pitkäänkin. Suu auki- blogin Mikkokin muistaakseni vähän aikaa sitten kirjoitteli perusasioita kuvaamisesta ja siitä kuinka saa hyviä kuvia. Kannattaa käydä lukemassa, Mikon ottamat kuvat puhuvat puolestaan :)!

Puputar kirjoitti...

Täytyy käydä tutustumassa tuohon blogiin. Mieheni on se meistä kahdesta kuka on enemmän kiinnostunut valokuvauksesta ja hän kiinnitti huomion ensin kauniisiin kuviisi. Mutta, kiitos vinkeistä =)

Anonyymi kirjoitti...

Siis täällähän on vaikka mitä ihanaa! Tätä pitää kyllä tehdä! VAU! Olet tähti!

Aurinkotuuli kirjoitti...

Kiitos kommentista anonyymi :D!!

Anonyymi kirjoitti...

herkkuhen herkku paksuille kavereille!