maanantaina, elokuuta 04, 2008

Säilykkeestä säilyke: Tomaattimurskasta keitetty ketsuppi

Pastanjauhannasta sain aikoinaan kimmokkeen kokeilla ketsupin keittelyä. Tuoretomaateista siis tein ketsuppini viimetalvena, mutta postausta en saanut aikaiseksi, sillä kokkailu tapahtui Tampereella ja koko satsi meni joululahjaksi. Sen jälkeen olen pohtinut voisiko tästä tehdä myös hiukan halvempaa ja ehkä nopeampaakin versiota säilyketomaateista. Kokeilun tulos yllätti iloisesti, koostumus ja maku olivat kohdillaan: varsin ketsuppimaista ja hyvää, vieläpä edullisesti ja helposti. Luulen että tässä säilyvyys on myös himppasen parempi kuin tuoretomaateista tehtynä, varsinkin kun käytin hillosokeria. Tämän kokeilun jälkeen enää tuskin mihinkään Heinzia huonompaan valmisversioon palaan, kun itsekin saa maukasta näin kätevästi. :)



KETSUPPI

3 prk tomaattimurskaa (á 400g)
2 prk tomaattipyreetä
1-2 dl vettä
2 dl valkoviinietikkaa (käytin Pirkan rosmariini-laventelia)
2 dl hillosokeria
1 iso sipuli raasteena tai 1/2 dl kuivattua sipulia
3 valkosipulinkynttä murskattuna
1/2-1 tl suolaa
1/2 kasvisliemikuutio
1 1/2 rkl provencen yrttisekoitusta
ripaus kutakin: kanelia, korianteria ja cayennepippuria
monta kierrosta mustapippuria

Kuumenna kattilassa etikka ja sokeri. Lisää joukkoon tomaattimurska ja-pyree, sipulit vesi sekä mausteet. Sekoita huolellisesti. Kiehuttele välillä sekoitellen noin 15 minuuttia, kunnes seos hiukan sakenee. (Hillosokerin ansiosta ketsuppi jatkaa sakeutumistaan jonkun verran vielä jäähtyessäänkin.) Soseuta sileäksi sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Purkita kuumana, kuumiin puhtaisiin tölkkeihin tai pulloihin. Säilytä viileässä.

3 kommenttia:

Rosmariini kirjoitti...

Tuo ketsuppipurkki näyttää niin hvyältä, että voisin melkein itsekin vaihtaa ostoketsuppini Tuulentuvan tuotteeseen. :)

Aurinkotuuli kirjoitti...

Sain soosin kyllä muistuttamaan hyvinkin erehdyttävästi ketsuppia rakenteineen ja ulkonäköineen. Kiitokset vain tosiaan itsellenne reseptivinkkauksesta.

Ja mikäpä jatkaisi paremmin maustekastikepullon virkaansa kotiketsupin kanssa kuin tyhjä HP-pullo :).

Ari Makela kirjoitti...

Olen aina pitänyt itseäni hieman pervona, että käytän usein mieluummin ruoanlaittoon säilyketomaatteja kuin tuoreita. Kaikkeen niitä ei tietenkään voi käyttää, mutta menetin pervopisteitäni kun toinen italialaisista keittokirjoistani suositteli säilyketomaattien käyttöä.

Liian usein tomaatit ovat raakoja ja lajike on jalostettu kuljetuskestävyyttä eikä makua silmällä pitäen.

Mutta juuri ketsuppiin käyttäisin Prinsessakeittiönkin tomaattimurska-arvostelussa menestynyttä Pirkan luomua.